Onnelliset överit

Hanna Jensen on uusi idolini. Jenseninkiusauksen mahtavassa perjantaireseptissä oli taivaallisten riisikevätrullien ohje. (En ole varma, ovatko nämä niitä vietnamilaisia kääryleitä, vai pitäisikö niitä vielä kypsentää?)

Tavoistani poiketen siitä on pakko kirjoittaa HETI (eikä viiden kuukauden päästä, kuten yleensä.)

Riisikevätrullat ovat mahdollisesti maailman yksinkertaisinta ruokaa. Jensenin kiusauksesta voi tarkastella muita täyteideoita, mutta meillä toimittiin näin:

Kevätrullat

Ota
  • Riisipaperiarkkeja
  • Avokadoa
  • Graavattua lohta
  • Kiinankaalia
  • Chiliä maun mukaan
  • Sitruunan mehua
  • Korianteria
  • Thaibasilikaa
  • Soijakastiketta
Liota riisipaperiarkkeja yksi kerrallaan kuumassa vedessä puolisen minuuttia ja kuivaa pyyhkeen päällä. Täytä, rullaa, dippaa soijakastikkeeseen tai mihin nyt ikinä ja syö (liikaa - jouduin tekemään vielä toisen satsin.)

Tässä suttuinen kuva annoksesta numero kaksi, numeron yhden levättyä jo kuvun pohjalla:



Parasta on, että nämä ovat taatusti taivaallisia kasvisversionakin - siitakesienet voisivat sopia?

Aion kutsua koko maailman kylään syömään näitä. Aloitan siskoista, teitä on varoitettu. Nyt menen lepäämään vatsani viereen.

11 comments:

Anna said...

You name the date! T:Maailma

Liina said...

maailma, ihanaa - sen teen :)

zaia said...

Tjaahas, nyt siis on jotain mihin voin uhrata omat riisipaperiarkkini! :)

Liina said...

zaia, jåå. koska meinasit? tulen kylään :D

Laura said...

Jeejee, kuulostaa herkulliselta! Pakko tyypata, tosin lohen tilalle pitää keksiä jotain muuta, se ei graavattuna uppoa. Ehkä niitä siitakesieniä tai jotain.

Jytis said...

Moi Liina ja olipa kiva tavata ihan kasvotustekin!
Jes, nää kääryleet on ihan superherkkua. Pitääkin testata tuota lohitäytettä! Ja yksi suositeltava kasvistäyte löytyypi täältä:

http://herkkujakoukku.blogspot.com/2009/09/vietnamilaiset-kevatkaaryleet.html

Liina said...

Laura, suosittelen! sieltä Jensenin kiusauksesta voi tarkastella muitakin täytevaihtoehtoja - tai sitten vaikka tuolta Herkusta ja koukusta. itse tykkään graavatusta kalasta kuin hullu puurosta, ja kaikki ruoat, joihin sitä on tungettu, uppoavat.

Jytis, oli tosiaan älyttömän kiva nähdä teitä :) kiitos kasvistäytevinkistä, otan molemmat kokeiluun ensi kerralla (jolloin toivoakseni en ole käsiätärisyttävän nälkäinen, kuten viimeksi - kokeilunhaluinen kokkailu ei ikinä onnistu silloin.)

Poppanen said...

Moi, ryhdyin juuri seuraajaksesi. Olet über hauska!

Petra said...

Helou ja tämän reseptin nähdessäni ja ihanan vietnamilaisen ruuan muistaessani olin lähellä: a) sanoutua irti duunistani ensitilassa b) varata heti liput Saigoniin c) edes epätoivoissani etsimässä s-postiosoitetta tutulle Vietnamin suunnalle että lähettäisi tiettyjä ruokatuotteita sieltä niitä janoavalle....Asuin muutamaan otteeseen Vietnamissa työn takia aikoinani ja ruoka siellä on järjettömän hyvää, peittoaa mielestäni thaimaalaisen keittiön ja monissa tapauksissa jopa rakastamani malesialaisen sekä indonesialaisen, hienostuneet maut ja fressit raaka-aineet. Suosittelen maata ruokamatkailijoille, ehdottomasti.

Anonymous said...

Hei Liina, heitin sua tänään maililla "etana"haasteeseen liittyen... jos sulla vähän kesti, niin mä pistin kyllä moninkertaisesti nyt paremmaksi tän viivyttelyn kanssa. Sori! :( Maanantaina olisi nyt tarkoitus heittää haaste sitten toisaalle.

Pahalapsi said...

Nää on kyllä todella herkullisia! Ite tykkään vaan vielä kypsentää rullat kuumassa öljyssä ennen syömistä. (se epäterveellisempi vaihtoehto on siis meikäläisen favourite) ;D