Pakastimen tyhjyys aiheutti joukon jatko-ongelmia, jotka voidaan esittää seuraavasti:
- Nälkä voi yllättää
- Ei ole hajuakaan siitä, mitä kokata, koska kaikki keitto-opukset ovat kotona eivätkä töissä
- Kiirekin on kun illalla pitää mennä rokkikeikalle (vastustan rokkikeikoilla istumista periaatteellisista ja seisomista henkilökohtaisista syistä - mutta toistaiseksi periaate on velvoittanut alaselkää enemmän. Seisomaan siis.)
Syystä tai toisesta toimin tavalla, jonka jo lähtökohtaisesti tiesin olevan virheellinen, ja menin vieraaseen ruokakauppaan. Tuli kuulkaa melkein itku Sellossa kun en millään meinannut löytää edes sinne halvatun Citymarkettiin (se kauppa on isompi kuin Senaatintori! Ja sen vieressä on toinen kauppojen carcharodon megalodon, Prisma! Miten ne voi missata?) ja siellä sitten piti etsiä jauhelihaa ja juustoa ja TOMAATTISÄILYKKEITÄ puoli tuntia. Mammuttimarkkinoiden aikaan. Kyllä otti kupoliin.
Vaikeudet jatkuivat kotona. Olin kaupassa melkoisen varma, että meillä on kotona ei-tuoretta korianteria maustekaapissa, mutta ei sitä sitten löytynytkään. Hetken kiukuttelun jälkeen ymmärsin, että maustekaapin takaseinä on irrallaan ja maustekaapin alimmalle hyllylle jätetyt maustepussit tippuvat liesituulettimen ja maustekaapin väliseen syvän avaruuden vyöhykkeeseen. Kädet mustelmilla kaivoin tästä ylimääräisestä ulottuvuudesta kahdeksan erilaista maustepussia - korianteri oli luonnollisesti pohjimmaisena.
Kaiken tämän jälkeen ymmärtänette, jos Sorsanpaistajalta löytämäni muhennosreseptin lopputulos ei ollut ihan optimaalinen; vika oli kokissa, ei reseptissä. Kanssanisäkäs piti siitä kyllä kovin, jos nyt ensialkuun vaati todisteita siitä, että kyseessä ei ole maksakastike.
Korianterin tuoksuinen nopea jauhelihamuhennos
- 500 g lehmän jauhelihaa
- 8-9 valkosipulinkynttä (kaunista!)
- 4 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
- 1 suurehko sipuli
- 4 rkl öljyä paistamiseen
- 0,5 tl chilijauhetta (laitoin pari oikeaa tsiliä)
- 0,5 tl kurkumaa
- 1 tl juustokuminajauhetta
- 2 tl korianterijauhetta
- 0,5 tl garam masalaa
- 2,5 dl tuoretta korianteria
- 1,5 dl paseerattuja tomaatteja
- 1 dl vettä
- 3 rkl jogurttia
- 4 tähtianista (unohdin! Ostin niitä ja unohdin! Ärsytti!)
- 2 ½ dl pakasteherneitä
- suolaa
Käskettiin tarjota heti mutta minäpäs pakastinkin sen. Tein mukaan haudutettuja bataattikuutioita koska Kotimaiset kasvikset väitti, että sopivat liharuokien kanssa.
Haudutetut bataattikuutiot
- 2 bataattia
- 2 rkl öljyä
- 1 rkl voita
- mustapippuria ja suolaa
- 1 dl vettä
4 comments:
Niin tuttua tuo maanantain ruokashoppailun kuvaus :)
Tutussakin kaupassa sitä vaan haahuilee ja unohtaa lopulta ostaa puolet tarvikkeista kun ei tullut kirjoitettua listaa...
Voi kyllä olla, ettei olisi tuttukaan kauppa auttanut :)
Lista on kyllä pakollinen. Ruokakaupassa käynti on mulle lievän hermoromahduksen paikka lähes joka kerta muutenkin, joten sitten jos tulee kotiin ja huomaa unohtaneensa sen kalan mistä piti tehdä kalapataa, voi tulla ärtymys :D
Pahus, kun mä olen niin vähän kotona. Täällä on niin monta mahtavan hyvältä vaikuttavaa ohjetta, mutta kun en ole kotona, niin en pääse kokkaamaan :S
Ens kerralla teen kyllä niitä lihapullia, ja ainakin noita bataatteja haluan kanssa :P
...ja tota muhennosta =)
muhennos olikin sitten tosi hyvää. luultavasti mun makuaisti jäi vaan tiistaina nukkumaan kun muu tyttö lähti töihin.
ei kuulosta hyvältä tuo kotonaolemattomuus :( eikö toi ollenkaan rauhoitu?
Post a Comment