Syö-nauti-liho-murjota

Kävin tänään kampaajalla ja - tuntiessani, että repussa oleva kirja on yksinkertaisesti liian kaukana - luin Oliviaa. Siinä kerrottiin uusista dieeteistä (uusimpana nyt tämä kalorienrajoitus joka sopii kaikille jotka haluavat elää taulukossa) ja jotenkin huomion kiinnitti ajatus siitä, miten ruoka ei enää nykyään ole mikään perustarve; syömisestäkin on tullut suurinpiirtein suorittamista. Tai jotenkin sinne päin se meni.

Minähän nyt siis olen nainen, joka Akateemisen kahvilassa sivulle vilkaistessaan luuli, että lähimmän kirjaosaston nimi on "Ravinto ja itseinho", eikä pitänyt asiaa kummallisenakaan. (Myöhemmin kävi ilmi, että jälkimmäinen osa oli "itsehoito".) Tämä ehkä kertoo jotain sellaisesta hieman jakomielitautisesta suhtautumisesta(ni) ruokaan. Eikä varmaan vain minun.
Yksi ehdottomista esikuvistani kertoi, että heidän jääkaapin ovessaan lukee aakkoskirjaimin Syö-Nauti-Liho-Murjota. Minäkin haluan aakkoskirjaimia.

Tällainen jakomielitautisuus ja yleinen pingottaminen on kuitenkin ihan huomattavasti vähentynyt, kun aloin itse laittaa ruokaa. En oikein tiedä, mikä siihen vaikuttaa - onko kyse siitä, että kun tietää mitä syö, voi olla rennommin - vai siitä, että kun ei syö mitään moskaa, voi paremmin, ja hyvinvoivana voi olla rennommin?

Murjotan ruoan takia huomattavan paljon vähemmän kuin ennen. Se on kauhean kivaa. Toisaalta joudun tiskaamaan useammin.

Niin niitä ohjeita. Aiemmin mainostin sienitäytteisiä cannelloneja, joita tehtiin Maijan luona. En muista enää kuollaksenikaan, mistä ohjeen alunperin kaivoin - varmaan jostain blogista. Jos joku tunnistaa omakseen, saa ilmoittautua suurta kunnioitusta varten :)

Cannellonit

• 20 cannellonirullaa
• 300-400 g sieniä
• 1 valikosipulinkynsi
• 2 dl maitua
• 1 sipuli
• 2 tl vehnäjauhoja
• tuoreita yrttejä
• suolaa, pippuria
• juoksevaa margariinia paistamiseen

tomaattikastikkeeseen:

• 4 tomaattia
• puolikas sipuli (Terry Pratchett väittää eräässä kirjassaan, että jokaisella naisella on edelliseltä aterialta jäänyt yli aina puolikas sipuli - riippumatta aterian, sipulin tai naisen koosta. Minulla on aina vain puolikkaita sitruunoita.)
• 1 valkosipulinkynsi
• neljännes tsiliä
• 1 dl valkoviiniä (toivomuksesta käytettiin kasvislientä)
• 2 dl tomaattimurskaa
• öljyä-suolaa-pippuria-sokeria (en kyllä muista, että olisi laitettu sokeria. Noh..)

Pilko tomaattikastikkeen ainekset ja kuullota ne kattilassa öljyssä. Lisää viini ja keitä viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja soseuta sauvasekoittimella (sekin jäi kyllä tekemättä). Mausta maun mukaan.

Pilppua sienet ja sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne. Mausta, ripottele vehnäjauhot joukkoon ja sekoita. Lisää maito ja keitä kunnes paksunee. Mausta silputuilla tuoreyrteillä.
Täytä cannellonit sieniseoksella - se olikin iloinen perheen yhteinen hetki. (Eli kailotin Maijan auttamaan.) Täyttäminen sujuu IMAO helpoimmin, jos tekee foliosta pienen kupin jolla tukkii cannelloniputken toisen pään. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten askartelimme lusikoilla.
Laita täytetyt cannellonit vuokaan ja kaada päälle puolet tomaattikastikkeesta. (Me laitettiin kaikki, koska ruoka meni suoraan pakastimeen käytyään ensin parvekkeella jäähyllä.) Peitä vuoka alumiinifoliolla ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. (Miksiköhän tuo folio vaaditaan, pohdin minä. Ettei se kuivu, ehdotti Maija. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten otaksuimme paksun juustokerroksen ajavan saman asian.)
Jos et laittanut kaikkea kastiketta, tarjoile ruoka sen kanssa.

Kuvaa ei ole, mutta se näytti muuten hyvältä. Äh tuli nälkä.