Piirakkaa tuli tehtyä kesällä itse asiassa kahteen otteeseen, ensin limeteillä ja sitten sitruunoilla.
Ja nyt kuulin väitteen arvostamaltani taholta, että se sitruunaversio oli paras arvostamani tahon koskaan maistama sitruuna-marenkipiiras, joten aion kohottautua sitruunamarenkisen alakulon suosta ja blogata sen saakelin tortun nyt vihdoin.
- 400 g pakastemurotaikinaa (liikutun aina kun ei tarvii tehdä taikinaa itse)
- 6 keltuaista
- 1,5 dl sitruunamehua (tai limetin, jos niistä pitää enemmän)
- 1 sitruunan pesty, raastettu kuori
- 1,75 dl sokeria
- 7 rkl kylmää voita
- 4 valkuaista
- 1 dl sokeria
Uuni päälle: 175 astetta on hyvä.
Sitten kiisselin tekoon: mittaa keltuaiset, sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste (paksupohjaiseen) kattilaan. Lisää sokeri ja keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli paksuuntuu (väitetysti noin 8–10 minuuttia). Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voita lusikallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Jätä kiisseli jäähtymään.
Kauli sulanut murotaikina hieman ohuemmaksi ja nosta se voideltuun piirakkavuokaan tai irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Ahem. Kaulitseminen on yleisesti inhokkikohtani.
Kaada jäähtynyt kiisseli pohjan päälle ja paista uunin keskiosassa 25–30 minuuttia.
Kun piirakka on uunissa, mutta ei ehkä ihan heti kun se on mennyt uuniin, vatkaa valkuaiset (melkoisen kovaksi) vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri. Vatkaa seos kiiltäväksi. Kun sanon kiiltäväksi, tarkoitan, että marengin on syytä kilpailla hääpukukankaiden kanssa.
Läiski marenki piirakan päälle ja jatka paistamista n. 10 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin värin. (Marenkiin saa hauskoja muotoja vain läiskimällä. Lättänää marenkia ei korjaa mikään.)
Nyt sitten toimitus pyytää huomauttaa, että sokerin määrän kanssa kannattaa olla tarkkana. Varsinkin limeteillä tästä piirakasta tuli aika ätläkkä. Sitruuna lienee sitten vähän happamampi kun ihan samaa death by sugar -fiilistä ei tullut. Mutta kolmannella yrittämällä saattaisin laittaa kiisseliin jopa piirun verran vähemmän sokeria kuin ohjeessa sanotaan.

8 comments:
Post a Comment