Tunnustuksia ja Chicago

Heippa. Ja anteeksi tauko.
Voi olla, etten edes kirjoittaisi, ellen Lauran Tähdestä olisi saanut maailman sydäntälämmittävintä tunnustusta - meinasin tanssia ja laulaa, kun luin siitä, mutta satuin sijaitsemaan Helsinki-Vantaalla, jossa tanssiminen ja laulaminen luultavasti katsotaan Epäilyttäväksi Käytökseksi. (Lauran Tähti on muuten minulle täysin uusi tuttavuus, mutta pikaisella vilkaisulla löysin gaziljoona reseptiä jotka aion testata ensi tilassa. Ihana!)

Nyt ilmeisesti asiaan kuuluu se, että pitää tehdä tunnustuksia. On vaikea keksiä tunnustuksia, jotka eivät liity mausteiden liikakäyttöön.

1. Kun olin pieni, äitini joutui noin kahdesti vuodessa turvautumaan valmisruokaan. Ne olivat yleensä keittoa, sillä ne kai olivat kaikkein terveellisimpiä valmisruokia. Äiti taisi kokea aiheesta syyllisyyttä, mutta meille kyseessä oli juhlahetki, sillä tuunasimme valmiskeitot veljeni kanssa musta- ja valkopippurilla niin, että suuta poltteli.

2. Osoitan rakkauttani laittamalla ruokaa. Osoitan rakkauttani myös koiralle antamalla ruokaa. Koira vastaanottaa mielellään rakkaudenosoituksiani.

3. Haluan aina kokeilla uusia juttuja ruokakaupassa, mutta ravintoloissa olen konservatiivisempi - en halua kokeilla mitään turhan mietoja makuja, jos tulistakin on tarjolla.

4. En juuri välitä makeasta. En ole koskaan välittänyt. MUTTA silloin tällöin on pakko saada lakritsipäällysteinen Arnold-sedän donitsi.

5. Olen aika huono leipoja. Lopputulos muistuttaa usein jotain terveysvaikutteista elintarviketta. Lisäksi minulla on leipoessani jatkuva ongelma: jos käsketään laittaa 1 dl sokeria, luen sen usein muodossa "1 tl sokeria" ... arvattavin seurauksin. Onneksi työkavereille pari viikkoa sitten viemäni kakku onnistui - jännitti muuten hiukkasen.

6. En ole vielä uskaltanut kokeilla mitään oikeasti vierasta, ja se on minusta ihan kauhean noloa. En siis käy ostamassa jännittäviä tuotteita tai erilaisia lihoja Hakaniemen kauppahallista, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä tekisin niille. Tämä siitä huolimatta, että haluaisin kovasti oppia käyttämään ruoka-aineita monipuolisemmin.

7. Jännitän ihan hirveästi, jos minun pitää kokata muille kuin perheelleni. Tai siis oikeastaan muille kuin poikaystävälleni. Kädet tärisevät, ääni tärisee, tarkkailen ruokailijoita haukankatseella ja ymmärrän välittömästi ruoan olevan epäonnistunutta jos kasvojen ilme kaikilla muilla ei ole vähintään autuas.

+. Minusta mainio arki-illan pika-ateria syntyy näin: käristä pakastevihanneksia pannulla iso kasa (suosikkini on Finduksen herkkusieniä ja vihreitä valkosipulinversoja -pakaste.) Sekoita currytahnaa mukaan ja käristä lisää (hyviä ja kalliita tahnoja löytyy merkiltä Patak's.) Kun ruoka alkaa olla muutoin kypsää, heitä mukaan iso lusikallinen tai pari partaäijäjugurttia ja sekoita. Pikainen kasvisateriasi proteiinilisällä on valmis. Chilifanaatikot lisännevät chiliä yhdessä currytahnan kanssa.
Kun tällaisen syö kerran päivässä, alkaa olla jo aika lähellä sitä puolta kiloa päivässä. Ja tämä olkoon vastauksena Ylimuulin kasvishaasteeseen myös.

En oikein tiedä, kellä tämä on jo kiertänyt ... varmaan kaikilla. Joten ottakoon sen nyt sitten kuka haluaa täyttää (tosin, jos Uneliaan kokin ihana Anna tai Monkeyfoodin ihana Ylimuuli eivät ole vielä tunnustaneet mitään , saa aloittaa!)


Aiheesta toiseen. Tunnustuksilla kesti aikansa, koska kävin Chicagossa työmatkalla. Chicagosta ei missään nimessä tullut uutta lempikaupunkiani, ja kun en ollut perehtynyt mihinkään etukäteen, en myöskään löytänyt juuri lainkaan kivoja ruokapaikkoja. (Sitäpaitsi hotellini oli hornan tuutissa, ja pitkien työpäivien jälkeen on tunnustettava, että sorruin usein hornan tuutin hotellin ravintolaan.)

Pari kivaa asiaa kuitenkin löytyi kun sain tutkia keskustaakin hieman.

Ainoa löytämäni itämainen ravintola tarjosi tulista thaicurrya. Mainiota oli (joskin minä olisin jättänyt ne maissinjyvät kokonaan pois.) Tarjoilija väitti, että curry on niin tulista, ettei olisi itse pystynyt ollenkaan syömään ... puijasi varmaan. Lihan sai kuitenkin pyytää itselleen sopivaksi paistettuna, ja sehän toimi.


Viimeisenä päivänä kaupungilla kuljeskellut väsynyt matkalainen törmäsi myös teetaivaaseen nimeltä Argo Tea, josta olisi halunnut maistaa koko valikoiman. Tällä kertaa käteen tarttui vihreä inkiväärijäätee, joka virkisti ihan ihmeellisesti ja maistui ihanalta. Ainoa miinus muovimukista - ja sekin on miinus yhtälailla allekirjoittaneelle, sillä teen olisi saanut mukiin jos olisi älynnyt pyytää.


Lopuksi tiedoite:
Asun ilmeisesti Hulkin kanssa, joten meillä ei eilisestä lähtien hetkeen kokata uuniruokaa. Hulk nimittäin tarttui uunin luukun kahvaan sillä seurauksella, että luukku hajosi tuhansiksi sirpaleiksi ja ropisi maahan. Joku täällä ei tunne omia voimiaan.