Juustokakku

Olin IHAN varma, että olisin tästä jo blogannut. Ehkä sitten en.

Meillä tykätään juustokakusta. Se ei ole turhan makea leipomus, ja sen osaa tehdä vähemmänkin leiponut (kuten rakkaimpani) (etenkin jos minä olen tekemässä vaikeat asiat).

Ennen juustokakkuohjetta sananen liivatteesta. Minä en juuri siitä perusta.
Ei sillä, ettenkö söisi, jos joku kantaisi eteen herkullisen juustokakun jossa on liivatetta. Sitäpaitsi syön myös karkkia.

Mutta itse en tee juuri (vannomatta paras) mitään, mihin tulee liivatetta. Enkä innostu ruoasta, jossa on IMAO turhaan käytetty liivatetta - olin esimerkiksi aika närkästynyt kun Pirkan maustamattomassa jugurtissa oli liivatetta. WTF? Valion maustamattomassa luomujugussa sentään on vain hapatetta ja luomumaitoa.

Liivate-epäluulo on ongelma, jos haluaa tehdä juustokakun. Ensinnäkin netti on pullollaan herkulliselta kuulostavia juustokakkureseptejä, joissa käytetään liivatetta. Toisaalta liivatepitoiset kakut näyttävät paremmilta. Mutta meillä on luottoresepti, jonka mukaan tehdään ehkä hieman ruma mutta erinomaisen maukas juustokakku. Ilman lehmän aivoja.

Juustokakku

Pohja:
  • 150 g Digestive-keksejä
  • 5 rkl voisulaa
  • 2 rkl sokeria
Täyte:
  • 600 g Philadelphia-tuorejuusteria (varmaan light-versiokin käy, vaikka minusta se on turhaa itsepetosta)
  • 2,5 dl sokeria (tätä tarkoitin sillä itsepetosasialla)
  • 2 rkl maizenaa
  • 1 maustemitta suolaa
  • 3 munaa
  • 3 keltuaista (siltä varalta, että tätä lukevat kihlattuni kaltaiset yksilöt: 3 munaa + 3 keltuaista --> kaupasta ostetaan 6 kananmunaa)
  • 1 dl kermaa
  • raastettu sitruunan kuori (ja tilkka mehua, jos, kuten minä, pitää sitruunaisesta)
  • 0,5 tl vaniliinisokeria
Pura aggressiot murskaamalla keksit. Sekoita murut, voisula ja sokeri ja levitä voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. (Otaksumme, että vuoka on halkaisijaltaan n. 24 cm.) Paista 175-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia.

Kaada kaikki täyteaineet kulhoon ja sekoita. (Sitruunamehua lisään yleensä sen verran, mitä käsin puristamalla sitruunasta irti lähtee.) Kaada pohjan päälle vuokaan ja paista 225 asteessa 10 minuuttia. Laske lämpö 160 asteeseen ja paista vielä tunti.

Kokeile tikulla, että keskiosa on kiinteytynyt, ennen kuin otat kakun uunista. Jäähdytä ennen tarjoamista.

Valmistusajasta voin sanoa, että parin kerran jälkeen tämän saa kasaan puolessa tunnissa ja sitten voi jättää kanssanisäkkään ottamaan kakun pois uunista kun itse menee tanssitunnille. Helppoa kuin heinänteko, paitsi jos ei osaa erottaa keltuaisia valkuaisista.

7 comments:

Nelle said...

joskus kasvissyöntiaikoina käytin agar-agaria. Sitä saa apteekista ja jos nyt haluaa kokeilla kasviperäistä tuotetta niin siinäpä se. Totuuden nimissä taitaa olla tarve sanoa, että sitä on vieläkin kaapissa.... :)

Liina said...

mun äiti kokeili joskus kanssa kun siskon lakkiaisiin piti saada kasvissyöjä- ja vegaanikelpoista kakkuvaihtoehtoa. (ja ajatus kai oli, ettei vegaaniparat joutuisi syömään kovin erinäköistä paakkelssia.)

muistan vieläkin, miten ne systeemit suli auringossa.

sen jälkeen olen suhtautunut agar agariin sellaisena ... noh ... teoreettisena vaihtoehtona liivatteelle :)

mutta jos on käyttövinkkejä tai ohjeita siitä, miten sitä käytetään niin, että lopputulos onnistuu, otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan!

Unknown said...

Mun blogissa on vegaanisen, agar agarilla hyydytetyn juustokakun ohje. Tuo kakku ei sula auringossa ;)

-Elina/Chocochili.net

Liina said...

niinpäs onkin! ja vähänkö näyttää hyvältä :D pitää kokeilla ensi tilassa, kiitos!

Virpi said...

Jes! Tämä sattui tosi hyvään saumaan tämä resepti, kun lupasin tosiaan tuolle kanssaeläjälle väsätä itse juustokakkua lauantaiksi sen synttärikekkereihin ja pähkäilin mistä saan takuuvarman ohjeen etten tunaroi. Tästähän sen saan :) kiitos!

kaisa said...

Kuules, voiko ton juustokakun pakastaa, jos sitä ei jostain syystä halua syödä kaikkea kerralla?
(todennäköisyydet on tietysti aika pienet, mutta mahdollisuus on silti olemassa)

Liina said...

i certainly wouldn't know :P

kaiken totuuden lähde, internet (tarkemmin google + ellien keskustelupalsta), kertoo että jotkut ovat pakastaneet juustokakkuja onnistuneesti. mutta minä en ota asiasta mitään vastuuta ;)

mä veisin loput työkavereille jos en jaksaisi kaikkea kerralla.