korianteria

Aika aikaa kutakin

2011-08-30T02:49:00.000-07:00

Ensin ajattelin aloittaa postauksen mahtipontisella latinankielisellä lausahduksella, muttei se sitten sopinutkaan.

Ruokablogin pitäminen oli aluksi tosi hauskaa, mutta viime aikoina se ei ole sitä ollut. Blogista oli itselleni oikeasti apua ja iloa kun opettelin ruoanlaittoa ja syömistä - voisi ajatella, että jälkimmäisen osaavat kaikki syntymästä saakka, mutta yllättävän vaikeaa se kuitenkin oli nuorelle naiselle, joka pitkään kuvitteli, että sopiva painoindeksi olisi noin 18.

Nyttemmin olen hyväksynyt pari tosiseikkaa elämässä, osittain kiitos Korianterilan ja osittain luultavasti ihan vain siksi, etten kolmenkympin tällä puolella enää jaksa niin kauheasti asiasta piitata. Mä oon ihan hyvä näin. Ruoka on asettunut elämässäni prioriteettilistalla korkeudelle, joka ainakin nyt tuntuu hyvältä; vaikka rakastankin hyvää ruokaa, olen samalla tajunnut, että riittävän hyvä riittää minulle ainakin itse toteutettuna. Eikä siitä oikein riitä sisältöä ruokablogiin. Korianteria siirtyy siis ihan virallisesti talviunille.

Olen salaa (tai nyt siis avoimesti) hieman kateellinen kaikille ihanille ruokabloggaajille, jotka jaksavat sekä innostua että innostaa - olisin kovasti halunnut olla samanlainen, mutta kun en ole, niin en ole.

Ruoan sijaan jaksan vääntää idioottimaisen monimutkaisia neuleprojekteja, joita kiroan jo siinä vaiheessa kun kerin lankaa vyyhdiltä.

Jatkossa aion yhä seurata ja kommentoida ruokablogeja - olette ihania. Omia jorinoitani jatkan Sivukirjastossa, jossa puhun kirjoista, todellisesta ja näköjään kuolemattomasta intohimostani. Lisäksi - sikäli kun jotakuta kiinnostaa - ruoasta, käsitöistä, vauva-asioista ja kaikesta muustakin, tarinoin täällä: Pudonneita omenoita.* Tervetuloa visiitille.

* Niin niin, tiedän, blokki on henkinen. Voisihan siitä kaikesta muusta jorista tännekin, vaan kun ei voi.

Nappikahvia, anyone?

2011-03-28T22:35:00.001-07:00

Maailma ei kuulemma mene eteenpäin ilman vaahtoavia eukkoja, joten vaahdotaan nyt sitten.

Nestlé lähestyi minua juuri Dolce Gusto -nappikahvimasiinansa mainoksella. Töihin otettiin testilaitteeksi Nestlén toisenlainen nappikahvikone, joka oli eilisen vaahtoamisen aihe. Dolce Gusto on kuulemma, hetki, "...täydellinen lahja hääparille, ylioppilaille, syntymäpäiväsankareille ja kaikille, jotka haluavat juoda kahveja kotona yhtä monipuolisesti kuin kahvilassa".

Otsasuoni pullistuu, piipöl. Olen todella iloinen, että menimme naimisiin jo vuosi sitten, eikä kukaan keksinyt kiusata meitä kapselikahvilla.

Tässä niitä vaahtopäitä:

Yhtä monipuolisesti kuin kahvilassa? Ehkä. Yhtä maukkaasti? Takuulla ei. Nappikahvi maistuu karsealta, kapselikahvilta olen onnekseni välttynyt, mutten odota siltäkään kummempia. Jos haluaa kotiin hyvää kahvia, kannattaa investoida hyvään kahviin eikä keisarin uuteen vaateparteen.
Työpaikan masiinan kahvikapselit ovat alumiinia jonka sisällä on kahvia. Mihin jätteeseen? Lipevä myyntijantteri sanoi, että alumiinia on kapselissa 0,5 g ja kapselit voi laittaa energiajakeeseen. Toki, hän jatkoi, on kuluttajan vastuulla sitten myös laittaa se kapseli sinne energiajakeeseen. EI KÄY, sanon minä. Firmat eivät voi vetäytyä jätteidenkäsittelyvastuusta laittamalla lipeviä myyntijanttereita kertomaan, että kyllähän me tekisimme, mutta kun käyttäjä. Työpaikalla haluan myös nähdä sen prosessin, jossa nappijäte myös menee sinne energiajakeeseen - missään firmassa, jossa olen itse ollut töissä, ihmiset eivät ole systemaattisesti kykeneviä laittamaan alumiinia sekajätteeseen biojätteen sijaan. Terveisin se kiukkuinen eukko, joka nyppii sekajätettä biojätteestä. Just say no.
Itseään ei pidä lukita teknologiaan. Nappikahvia saa valikoiduilta jälleenmyyjiltä, kapselikahvia samoin. Kun tämä villitys joskus loppuu - ja se kyllä loppuu, uskokaa pois vain - kouraan saattaa jäädä ruma muovinen kapine johon ei saa täydennyskapseleita. Tai se täydennys maksaa paljon enemmän kuin kaupasta saatava kahvi + kahvintekosälä, joita muuten saa useilta eri valmistajilta. Myös luomuna ja reiluna.
Nescafén webisivut eivät ilmeisesti ota kantaa ympäristöasiaan, tai jos ottavat, on kannanotto piilotettu jonnekin alasivuille jonne ei voi löytää ennenkuin sivu on pakko sulkea kammottavan taustamusiikin takia. (Musiikin kyllä saa pois - jos löytää oikean napin, jonka paikka tietenkin vaihtuu joka sivulla. Alasivulla musiikki alkaa soida uudestaan. Äänimaiseman saastutus on ainakin itselleni lähes tarpeeksi hyvä syy boikotoida tuotetta kuin tuotetta.)

Argh. Jos haluaa uusia kahvinkeittovälineitä, kannattanee tutustua vaikka mutteripannuun. Siitä olen kuullut vain hyvää.

Karkkia

2011-02-18T11:14:00.000-08:00

Innostuin sosiaalisessa mediassa esittämistäni uhkauksista huolimatta postaamaan, kun oli kaksikin karkkiaiheista juttua.

Ensteks uutuuskarkeista.

Tuossa iltana muutamana seisoin eteisessä valmiina yöpuulle, ja koira seisoi eteisessä miettimässä koiramaisia juttuja, kun rakas puolisoni asteli paikalle. Koira tuli välittömästi hulluksi ja alkoi juosta (huomatkaa muuten normitetun kielen vertauskuvan oikeaoppinen käyttö) kämppää ympäri kuono väristen.

- Mikä sille tuli, kysyi herra Korianteria.
- Mikä täällä haisee, ja mitä sä syöt, kysyin minä.

Puolisoni näytti onnelliselta niin kuin vain voi ihminen, joka salaa onnittelee itseään karkkikaapin ryöstöstä mutta pyrkii enkelimäiseen "who, me?" -lookiin. Koira kiersi asuntoa neljättä tai viidettä kertaa.

- Eiku oikeesti, mikä sille tuli? (Tämä oli surullinen yritys vaihtaa puheenaihetta, kuten kohta tulemme huomaamaan.)
- No kun täällä rupes haisemaan ihan sellanen ... no ... Dentastix. Mitä sä oikein syöt?

Dentastix (tiedoksi niille lukijoille, jotka ovat aiheesta surullisen tietämättömiä) on koirille annettava herkkupala jota hammasterveydellisin väittein markkinoidaan. Koska koiran hammaskiven poisto on maksuteknisesti silkka pystyryöstö, monet omistajat antavat mielellään lemmikeilleen Dentastixejä siinä toivossa, ettei eläinlääkärin edessä olisi pakko kaivella kuvettaan. Sitäpaitsi terveysvaikutteisilla herkuilla on kivempi lahjoa koiraa, jää parempi omatunto.

Näillä lahjotaan koiria.

Puoliso taipui väistämättömän edessä:

- Mä muistin, että meillä oli niitä Tervalakuja, ja päätin maistaa.

Pyyteetön aviomies oli siis ostanut puolisolleen, mainosten uhrille, eli minulle paketin Pandan lakupaloja, makuna terva. Epätyypillisesti lakut olivat odotelleet kaapissa koko viikon ilman, että kukaan oli repinyt pakettia auki. Mutta nyt riitti repijöitä, sillä kun pakettia vähän ravisteli, kävi ilmi, että Pandan Tervalakut tuoksuvat koiran nokkaan enemmän Dentastixeiltä kuin Dentastixit.

Minun Dentastixit.

Vein loput työkavereille.

Toiseks uutuuskarkeista

Pääsin ihanan Annan peesissä tutustumaan uusiin TV Mix -karkkeihin MTV3:n studioille. Uudet TV Mix -karkit tarkoittivat tässä tapauksessa TV Mix -karkkeja, jotka oli dipattu suklaaseen, sekä uusia suklaa ...no... puffeja, sori jos varastin jonkun trademarkatun termin.

Jättikatkat nam. Kuva Hannu Peltola

Tilaisuuden idea oli nerokas: siellä dipattiin kaikkea suklaaseen. Ja kun sanon kaikkea, tarkoitan lähes juuri sitä. Esimerkiksi kukkakaali + tumma suklaa tuottivat hämmentävän kookoksen jälkimaun, ja naudanliha ja tumma suklaa toimivat muuten vaan. Paras kombo oli silti, tadaa, jättikatkikset ja maitosuklaa - yhdistelmä, jota voisin hehkuttaa vaikka kuinka, ellei tilaisuudesta pitäisi mainita vielä yhtä juttua:

Paikalla oli myös Maikkarin aamuteeveessä kokkaava Oula Hänninen, joka kokkaa myös Hämeenlinnan Katisten kartanossa, mikä onkin vallan erinomainen mesta. Sääli vain, ettei sinne niin vain kävellä - kyseessä on tilausravintola, mutta pari vuotta sitten se oli vielä auki normiravintolanakin ja vanhempani ilmeisesti harkitsivat paikan kirjastohuoneeseen muuttamista. Jos tulee tilaisuus, kantsii kokeilla. (Kokki, kokeilla, haha, see what I did there? No? I'll get me coat.)

(Ainii ne karkit. Suhtaudun varovaisen positiivisesti; haluaisin mieluummin Malacolta takaisin ne jumalaiset kirpeät pienet karkkipussit kuin suklaadipattuja asioita, mutta olenkin vissiin epätyypillinen ~~nainen~~ ihminen. Ja tuota, nyt kun tarkemmin ajattelen, olkaa ystävällisiä siellä Malacolla älkääkä tuoko takaisin niitä jumalaisia kirpeitä karkkeja, hammaslääkärini ja kansanterveyslaitos kiittävät molemmat.)

Villasukat, punaviiniä ja juustotäytteisiä pekoniin käärittyjä chilejä

2010-09-03T12:22:00.000-07:00

Tänään on kokattu herkkuja. Niin, jos siis luulee, että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla joutuu luopumaan kaikista herkuista, on väärässä. (Sitäpaitsi söin aiemmin päivällä korruptiopullan. Toivoin kyllä, että se olisi ollut korruptiopussillinen Blairin sipsejä.)

Kun viilenee, tekee mieli jotain lämmintä, kuten juustotäytteisiä chilejä, jotka on kääritty pekoniin. Niitä tosin tekee mieli usein muutoinkin, mutta kaupasta löytää harvoin sopivan kokoisia chilejä. Nyt löytyi. (Tai siis joku habanero tietysti on aika optimaalisen kokoinen mutta sitä ei sitten tikahtumatta syö, ellei ole treenannut. Henkilökohtainen chilikuntoni on tällä hetkellä huonohko.)

Reseptistä vinkkasi keittiöjumalatar Saija. Saija käski kiittää ohjeesta The Pioneer Womania, mutta minusta Saijan versio on ytimekkäämpi. Se menee näin:

Pekoniin käärityt, juustotäytteiset chilit

Ota chilit, halkaise kahtia (älä ota niitä tulisimpia), poista siemenet, lääpi sisuta täyteen philadelphia-juustoa, kääri ympärille sopiva siivu pekonia. Paista uunissa kunnes pekoni on rapsakkaa. Syö ja nauti suunnattomasti!

Ostoslistalle siis:

Chilejä paljon [meidän lähikaupassamme irtochilien tulisuus oli ilmoitettu asteikolla 1-10. Tarjolla oli isoa, punaista kolmosta ja pienempää keltaista vitosta. Herra Korianteria söi ekana vitosen, ja kakisteli lieskojen läpi, että niin kummat oli niitä tulisempia. Itse tykkäsin juuri vitosesta, mutta kolmonen oli ihan hyvä kompromissi. Chilien ostaminen on asteikoista huolimatta melkoista arpapeliä, ja ainakin ihana Unelias kokki Anna osasi kertoa oman lieskatarinansa. (Ja eikö olekin ihanaa, että Anna on tullut takaisin?)]
Pekonia (pellilliseen chilejä käytin hyvinkin kaksi pakettia pekonia, mutta toisaalta - kun minä käärin jotain pekoniin, minä todella käärin sen.)
Philadelphia-juustoa (ja täysrasvaista sittenkin eikä mitään kamalaa kevytversiota. Tätä meni liberaalilla käytöllä vähän yli paketti, yhdelläkin olisi ehkä selvinnyt.)

Ääntä kohti!

Kaalisalaatti

2010-04-24T11:31:00.000-07:00

Kokeillaanpas taas jollain epähaastavalla.

Meillä on nykyään kaasuhella, ja se on silkkaa rakkautta. Ei sillä, että olisin silti tehnyt sillä juuri mitään; olen paistanut pinaattia, pekonia ja kananmunia - enimmäkseen, ja kananmunia lukuunottamatta, salaattilisukkeiksi. KOSKA EN OSAA ENÄÄ TEHDÄ MUUTA KUIN SALAATTIA. (Pekonia paistaessani ajattelen aina sitä, miten paljon Hanna Partanen tätä paheksuisi, ja hyrisen tyytyväisyydestä.)

Joten siis salaattia. Tunnustan vahvojen todisteiden edessä, että minulla on myös intohimoinen suhde kaaliin. Tässä syyttäjän esittämät todistuskappaleet:

Työpaikkaruokalassa oli yhtenä päivänä lisukesalaattivaihtoehtona kaalisalaattia. Työkaverini ei kohteliaasti sanonut mitään siitä, etten koko aterian aikana lakannut hehkuttamasta kaalisalaatin erinomaisuutta yleisesti ja sen kaalisalaatin erinomaisuutta erikseen. Jos olisin kehdannut, ja - olennaisemmin - aikaakin olisi ollut, olisin santsannut. Vieläkin harmittaa, etten tajunnut iltapäivällä käydä syömässä lounasta numero 2, kaalisalaattia kaalisalaatilla.
Pakotin kaverini Rafla-nimiseen ravintolaan, jonka lohi-avokadosalaattia oli hehkutettu Paras aika vuodesta -blogissa. Vasta kun kuorin lohta sivuun muistin, miksi olin suhtautunut niin pakkomielteisesti tähän salaattiin. Siinä oli KAALIA. Ja luvalla sanoen, se oli inspiroitunutta kaalia. Sydän tähän.
Halusin joskus kesämökille sipsien sijaan kaalia. Rouskuttelin sitä samaan tahtiin kuin sipsejä, which is to say, vauhdilla. Illalla kärsin vatsanpuruista (mutta sipseillä olisi ollut sama vaikutus.)

Uutta kaalia saa jo. Se on kyllä Unkarista, mutta Unkarihan on käytännössä Etelä-Suomea, sukulaiskielialue ja kaikkea. Ja varhaiskaalisalaatin ohjeen saa Hesarista.

Varhaiskaalisalaatti

400 g kaalia
1 punainen paprika
nippu retiisejä

3 rkl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa (tämä on minusta vähän makuasia, rakastan etikkaisia kastikkeita joten lorautin reippaasti enemmän. Ja ensi kerralla laitan vieläkin enemmän! BUAHAHA!)
3 valkosipulinkynttä
ripaus maustepippuria (meillä oli vain mustapippuria. Lisäksi laitoin suolaa. Se oli varmasti kulinaristinen virhe, mutta minä tykkäsin.)

Silppua & sekoita vihannekset keskenään. Sitten sekoita kastikeaineet keskenään. Sitten sekoita vihannekset ja kastike. Sitten anna vetäytyä jääkaapissa niin kauan kuin maltat. Lopuksi: nauti.

En aio syödä muuta koko viikonloppuna. Ellen sitten vähän pekonia. Ja ehkä parsaa.

PS. Kaalin sekoittaminen majoneesiin on nähdäkseni todiste siitä, että maailmassa on virhe.

Onnelliset överit

2010-01-08T10:43:00.000-08:00

Hanna Jensen on uusi idolini. Jenseninkiusauksen mahtavassa perjantaireseptissä oli taivaallisten riisikevätrullien ohje. (En ole varma, ovatko nämä niitä vietnamilaisia kääryleitä, vai pitäisikö niitä vielä kypsentää?)

Tavoistani poiketen siitä on pakko kirjoittaa HETI (eikä viiden kuukauden päästä, kuten yleensä.)

Riisikevätrullat ovat mahdollisesti maailman yksinkertaisinta ruokaa. Jensenin kiusauksesta voi tarkastella muita täyteideoita, mutta meillä toimittiin näin:

Kevätrullat

Ota

Riisipaperiarkkeja
Avokadoa
Graavattua lohta
Kiinankaalia
Chiliä maun mukaan
Sitruunan mehua
Korianteria
Thaibasilikaa
Soijakastiketta

Liota riisipaperiarkkeja yksi kerrallaan kuumassa vedessä puolisen minuuttia ja kuivaa pyyhkeen päällä. Täytä, rullaa, dippaa soijakastikkeeseen tai mihin nyt ikinä ja syö (liikaa - jouduin tekemään vielä toisen satsin.)

Tässä suttuinen kuva annoksesta numero kaksi, numeron yhden levättyä jo kuvun pohjalla:

Parasta on, että nämä ovat taatusti taivaallisia kasvisversionakin - siitakesienet voisivat sopia?

Aion kutsua koko maailman kylään syömään näitä. Aloitan siskoista, teitä on varoitettu. Nyt menen lepäämään vatsani viereen.

Suklaatia

2009-12-08T19:40:00.000-08:00

Minusta on kiva sanoa "suklaatia". Anteeksi vain.

Taisin mainita, että vein työkavereille kakkua tuossa muutama ~~viikko~~ kuukausi sitten. Olin lintsannut synttärikakusta ("kaikki on lomalla, ei ole syöjiä") ja lomallelähtökakusta ("kaikki on lomalla, ei ole syöjiä") joten nyt vein tiimille muutenvaankakun. Leivonnaisen matka töihin oli vaikea: se unohtui kotiin kunnes minut uhattiin ruoskia aamunkoitteessa jos kaakku ei kohta ilmaannu. (Kerroin tietenkin tahdikkasti, että tein kakun mutta unohdin tuoda sen töihin.)

Kakku on tehty luottoreseptillä jonka olen löytänyt mahtavasta Sillä sipuli-blogista. Laitan sen nyt tännekin koska

Ohjetta on kysytty
Minulla on hankaluuksia löytää sitä tarvittaessa (hei vaan, Jukka ja Merituuli! Se olen minä joka blogiinne on saapunut 600 kertaa googlettamalla "sillä sipuli juusto suklaa kakku". Tiedän kyllä mikä on yhdyssana, mutta Google ei tiedä.)

(Kohta kukaan ei usko kun sanon, etten juuri välitä makeasta.)

Juusto-suklaakakku

6 rkl (85g) voita paloiteltuna (alunperin suolatonta kai, itse käytän tavallista. Suolaton voi, käsittämätön idea.)
115g suklaata pilkottuna (Sillä sipulin ihanat ihmiset tietävät kertoa, että tämä tarkoittaa Fazerin sinisestä 200 g levystä 4 riviä ja 2 palaa)
1,5 dl sokeria
2 isoa kananmunaa (huoneenlämpöisinä, seikka jonka aina unohdan kun kaivan kanikset jääkaapista 15 sekuntia ennen käyttöä ... ei ole pilannut mitään. Ja mistä saa isoja kananmunia? Minä löydän vain niin standardikokoisia että ne tulevat varmaan tehtaasta eivätkä kanasta.)
1 dl (70g) vehnäjauhoja
1 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1/8 tl suolaa (en osaa mitata näin pieniä määriä ... sanotaan hyppysellinen)
1 tl vanilja-aromia (käytin vaniljauutetta, sitä saa Behnfordsilta ja varmaan joka paikasta muualtakin, mutta minä haluan hankkia mausteeni hankalimman kautta)

loput siitä Fazerin sinisen suklaasta pilkottuna
200g tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
1 iso munankeltuainen
5 rkl (75g) sokeria
1/8 tl vanilja-aromia

Laita vuokaan leivinpaperi. (Katso kuinka leivinpaperi hiljalleen taipuu vuoasta pois. Laita leivinpaperin päälle kiviä painoksi.) Sitten uuni päälle: 180 astetta.

Sulata voi ja se isompi satsi suklaata kattilassa miedolla lämmöllä sekoittaen. Ota kattila pois levyltä. Sekoita mukaan joukkoon 1,5 desiä sokeria ja munat. Tämän jälkeen lisää kippoon jauhot, kaakaojauhe, (suola), vanilja-aromi/uute ja suklaapalat. Suorita taikatemppu: levitä seos leivinpaperoituun vuokaan.

Sekoita vielä keskenään tuorejuusto, keltuainen, 5 rkl sokeria ja vanilja. Tipauttele tuorejuustopalluroita suklaapohjan päälle sinne tänne. Tee leipomukseen kuvioita vetämällä viivoja veitsellä ylös alas. Sillä sipulin puolelta voitte ihailla, miltä kaunis lopputulos näyttää. Täällä ette voi ihailla, miltä ruma lopputulos näyttää, sillä kaakku meni parempiin suihin aikoja sitten.

Paista uunissa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä - tämä on ainakin minusta hillittömän paljon parempaa hieman jäähtyneenä.

Tunnustuksia ja Chicago

2009-11-14T00:01:00.001-08:00

Heippa. Ja anteeksi tauko.
Voi olla, etten edes kirjoittaisi, ellen Lauran Tähdestä olisi saanut maailman sydäntälämmittävintä tunnustusta - meinasin tanssia ja laulaa, kun luin siitä, mutta satuin sijaitsemaan Helsinki-Vantaalla, jossa tanssiminen ja laulaminen luultavasti katsotaan Epäilyttäväksi Käytökseksi. (Lauran Tähti on muuten minulle täysin uusi tuttavuus, mutta pikaisella vilkaisulla löysin gaziljoona reseptiä jotka aion testata ensi tilassa. Ihana!)

Nyt ilmeisesti asiaan kuuluu se, että pitää tehdä tunnustuksia. On vaikea keksiä tunnustuksia, jotka eivät liity mausteiden liikakäyttöön.

1. Kun olin pieni, äitini joutui noin kahdesti vuodessa turvautumaan valmisruokaan. Ne olivat yleensä keittoa, sillä ne kai olivat kaikkein terveellisimpiä valmisruokia. Äiti taisi kokea aiheesta syyllisyyttä, mutta meille kyseessä oli juhlahetki, sillä tuunasimme valmiskeitot veljeni kanssa musta- ja valkopippurilla niin, että suuta poltteli.

2. Osoitan rakkauttani laittamalla ruokaa. Osoitan rakkauttani myös koiralle antamalla ruokaa. Koira vastaanottaa mielellään rakkaudenosoituksiani.

3. Haluan aina kokeilla uusia juttuja ruokakaupassa, mutta ravintoloissa olen konservatiivisempi - en halua kokeilla mitään turhan mietoja makuja, jos tulistakin on tarjolla.

4. En juuri välitä makeasta. En ole koskaan välittänyt. MUTTA silloin tällöin on pakko saada lakritsipäällysteinen Arnold-sedän donitsi.

5. Olen aika huono leipoja. Lopputulos muistuttaa usein jotain terveysvaikutteista elintarviketta. Lisäksi minulla on leipoessani jatkuva ongelma: jos käsketään laittaa 1 dl sokeria, luen sen usein muodossa "1 tl sokeria" ... arvattavin seurauksin. Onneksi työkavereille pari viikkoa sitten viemäni kakku onnistui - jännitti muuten hiukkasen.

6. En ole vielä uskaltanut kokeilla mitään oikeasti vierasta, ja se on minusta ihan kauhean noloa. En siis käy ostamassa jännittäviä tuotteita tai erilaisia lihoja Hakaniemen kauppahallista, koska minulla ei ole aavistustakaan, mitä tekisin niille. Tämä siitä huolimatta, että haluaisin kovasti oppia käyttämään ruoka-aineita monipuolisemmin.

7. Jännitän ihan hirveästi, jos minun pitää kokata muille kuin perheelleni. Tai siis oikeastaan muille kuin poikaystävälleni. Kädet tärisevät, ääni tärisee, tarkkailen ruokailijoita haukankatseella ja ymmärrän välittömästi ruoan olevan epäonnistunutta jos kasvojen ilme kaikilla muilla ei ole vähintään autuas.

+. Minusta mainio arki-illan pika-ateria syntyy näin: käristä pakastevihanneksia pannulla iso kasa (suosikkini on Finduksen herkkusieniä ja vihreitä valkosipulinversoja -pakaste.) Sekoita currytahnaa mukaan ja käristä lisää (hyviä ja kalliita tahnoja löytyy merkiltä Patak's.) Kun ruoka alkaa olla muutoin kypsää, heitä mukaan iso lusikallinen tai pari partaäijäjugurttia ja sekoita. Pikainen kasvisateriasi proteiinilisällä on valmis. Chilifanaatikot lisännevät chiliä yhdessä currytahnan kanssa.
Kun tällaisen syö kerran päivässä, alkaa olla jo aika lähellä sitä puolta kiloa päivässä. Ja tämä olkoon vastauksena Ylimuulin kasvishaasteeseen myös.

En oikein tiedä, kellä tämä on jo kiertänyt ... varmaan kaikilla. Joten ottakoon sen nyt sitten kuka haluaa täyttää (tosin, jos Uneliaan kokin ihana Anna tai Monkeyfoodin ihana Ylimuuli eivät ole vielä tunnustaneet mitään , saa aloittaa!)

Aiheesta toiseen. Tunnustuksilla kesti aikansa, koska kävin Chicagossa työmatkalla. Chicagosta ei missään nimessä tullut uutta lempikaupunkiani, ja kun en ollut perehtynyt mihinkään etukäteen, en myöskään löytänyt juuri lainkaan kivoja ruokapaikkoja. (Sitäpaitsi hotellini oli hornan tuutissa, ja pitkien työpäivien jälkeen on tunnustettava, että sorruin usein hornan tuutin hotellin ravintolaan.)

Pari kivaa asiaa kuitenkin löytyi kun sain tutkia keskustaakin hieman.

Ainoa löytämäni itämainen ravintola tarjosi tulista thaicurrya. Mainiota oli (joskin minä olisin jättänyt ne maissinjyvät kokonaan pois.) Tarjoilija väitti, että curry on niin tulista, ettei olisi itse pystynyt ollenkaan syömään ... puijasi varmaan. Lihan sai kuitenkin pyytää itselleen sopivaksi paistettuna, ja sehän toimi.

Viimeisenä päivänä kaupungilla kuljeskellut väsynyt matkalainen törmäsi myös teetaivaaseen nimeltä Argo Tea, josta olisi halunnut maistaa koko valikoiman. Tällä kertaa käteen tarttui vihreä inkiväärijäätee, joka virkisti ihan ihmeellisesti ja maistui ihanalta. Ainoa miinus muovimukista - ja sekin on miinus yhtälailla allekirjoittaneelle, sillä teen olisi saanut mukiin jos olisi älynnyt pyytää.

Lopuksi tiedoite:
Asun ilmeisesti Hulkin kanssa, joten meillä ei eilisestä lähtien hetkeen kokata uuniruokaa. Hulk nimittäin tarttui uunin luukun kahvaan sillä seurauksella, että luukku hajosi tuhansiksi sirpaleiksi ja ropisi maahan. Joku täällä ei tunne omia voimiaan.

Spaghettia amatricelaiseen tapaan

2009-09-09T10:22:00.000-07:00

Lainasin kirjastosta mielestäni Marja Lindforsin kirjan Cucina Povera, mutta sainkin tuplaniteen jossa toisella puolella kyllä oli Cucina Povera mutta toisella puolella All' italiana. Tämä oli onnekasta, sillä tänään piti tehdä ruokaa vieraksille. Tykkään muuten tästä Lindforsin kirjasta ihan possuna, ja harmittaa, etten nyt jotenkin koe voivani ostaa sitä kun se kerran on kirjastosta lainassa.

All' italiana -puolelta löysin pekonipitoisen ohjeen, ja koska pidän myös pekonista ihan possuna, päätin tehdä sitä. Sitten kävi ilmi, ettei rakas vieras ollut niin innoissaan pekonista, mutta aina ei voi voittaa...

Spaghettia amatricelaiseen tapaan
neljälle

400 g spaghettia tai bucatineja (en tiedä, mitä ovat bucatinit...)
200 g pekonia (tai savustettua siansivua)
3 rkl oliiviöljyä
1 kuivattu chili
1 sipuli
400 g kuorittuja tomaatteja (tai 500 g tuoreita)
1 tl kuivattua meiramia (tai 1 rkl tuoretta)

Meillä lisäksi myös:

parmesania
mustapippuria (minun on vaikea luottaa ruokiin joissa ei ole mustapippuria) (ehkä tästä syystä en kovasti pidä jälkiruoasta)

Jos käytät tuoretomskuja, kalttaa ne ja poista kannat, kuoret ja siemenet. (Kalttaaminen on ihan sielunvihollisen keksintöä. Tästä on töissäkin keskusteltu, mutta kaikki eivät ole nähneet valoa vielä :D)

Pistä pastan keittovesi kiehumaan. Silppua pekoni (tai oikeastaan pekoni pitäisi kuutioida, mutta ei nyt mennä siihen) ja sipuli.

Kuumenna öljy, ja paista siinä pekonia. Kun pekonin rasva on sulanut, lisää murusteltu chili. Sitten lykkää pannulle sipulisilppu ja kuullota. Viimeiseksi laita pannuun tomaatit ja meirami (ja mustapippuri) ja anna muhia n. 10 minuuttia.

Sekoita al denteksi keittämäsi pasta kastikkeen sekaan. Syö paljon.

Nälissään ei muista ottaa kuvaa

2009-08-03T23:08:00.001-07:00

En ole viime aikoina jaksanut kokata oikein mitään, enkä etenkään mitään uutta. Olen laiska osittain luonnostani, ja osittain siksi, että kesäkuun alussa meille tuli eräs pikikuono, omaa rotua ärrieri:

Kesä on siis syöty salaattia ja vanhoja helppoja tekeleitä.

Eilen kuitenkin innostuin nälissäni kokkaamaan. Aluksi ajattelin tehdä Tuulentuvan täytettyjä paprikoita, mutta kanssanisäkäs murisi, että hänelle oli luvattu pastaa. (Niin, hiilihydraattien kutsu on kuuluva.) Hain inspiraatiota BBCGoodFoodista. Nälissäni en toki muistanut ottaa pastasta kuvaa, joten ihailkaa koiraa ja uskokaa vakuutukseni siitä, että pastasta tuli ihan hyvää.

Sitruunainen spagettiannos
(noin 4 annosta)

sopiva määrä spagettia
sitruuna
200 g pakasteherneitä
200 g (tai vähän alle) tuorejuustoa (ruohosipulin makuista, esim.)
pari sipulia (meillä sattui olemaan vain punasipuleita, joten ruoasta tuli vaaleanpunaista)
parmesanraastetta
(lehti)persiljaa
öljyä - suolaa - pippuria

Laita vesi kiehumaan spagettia varten. (Tietysti voi käyttää mitä vain pastaa, paitsi penneä, joka on maailman turhin pastalaatu ja jonka käyttäminen tässä on lain nojalla kielletty.)

OBS! Herneet lisätään pastan sekaan, kun pasta on melkein valmista - siis noin 3 minuutin keittoaika herneille.

Silppua sipuli ja purista sitruunasta mehu (alkuperäisessä reseptissä käytettiin vain sitruunan kuori, mutta minä halusin sitruunaisempaa ja sitäpaitsi vihaan sitruunan kuoren raastamista.) Kuullota sipulit ja heitä perään sitruunan mehu ja tuorejuusto. Sekoittele vähän aikaa ja lisää pari ruokalusikallista (tai enemmän) parmesanraastetta.

Valuta pasta ja herneet ja sekoita kastikkeeseen. Koristele persiljalla ja tarjoa lopun parmesanin kanssa.

Limelohi

2009-04-25T12:57:00.000-07:00

Tämä on vaivannut minua jo hetken, enkä jaksa itse selvittää, joten: onko se vihreä, mojitoon sopiva hedelmä lime vai limetti suomeksi?

Herkullisen näköistä lohta on tehty siellä täällä, esim. Liemessä ja Peruspöperössä. Viimeksimainitussa Virpi myös osuvasti huomautti, ettei paistettu lohi välttämättä näytä kovin sähäkältä. Siksi meilläkään ei ole kuvaa. (Sitäpaitsi, uunissa käytetyt limet ei ole pelkästään ei-sähäköitä, ne on aktiivisesti rumia.)

Meillä mentiin äidin jostain poimimalla reseptillä, kun pyysin siskoja syömään. Tämä on ehkä maailman helpointa, mutta väitän kuitenkin, että "Limelohen" nimellä kulkiessaan se on salviaa sitrushedelmän vaatteissa.

Limelohi
noin 4 annosta

4 leveää siivua lohifileestä (leveä = 4-5 cm)
2 rkl soijakastiketta
2 rkl ruokaöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl kuivattua salviaa
tuoreita salvianlehtiä (vapaaehtoinen)
2 limeä

Sekoita soija, öljy, valkosipulin silputtu tai murskattu kynsi ja kuivattu salvia. Sivele lohisiivut tuloksella ja anna marinoitua 1-2 tunskaa.

Leikkaa limeistä siivuja ja laita 1 siivu lohipalan leveimpään kohtaan. Jos salvianlehtiä on, niitä voi laittaa pari siivua lohipalan pinnalle myös.

Paista 270 asteessa ohjeen mukaan 10-15 minuuttia - en kyllä tiedä missä uunissa; kahden ihmisen kokemuksella väittäisin, että pidempään.

Risottoa

2009-04-04T03:35:00.000-07:00

Viime viikolla teki ihan kauheasti mieli risottoa. Jos joku lähellä sanoi vaikka "Ritva", minä kuulin, että "risotto". Tilanne oli siis aika paha ja myös hieman kiusallinen.

Joten sitten kun kanssaihminen lähti perjantaina sankaroimaan Ouluun, minä tein risottoa. Basilikarisottoa.

Basilikarisotto
noin 6 annosta lisukkeeksi, muuten vaan syödessä vähän vähemmän

7-9 dl kanalientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1-2 ruukkua basilikaa
3 rkl oliiviöljyä
05, tl suolaa
50 g (tjsp) parmesania raastettuna
mustapippuria

Kuumenna kanaliemi kattilassa. (Hahaha. Vai vielä kattilassa. Minä keitin veden vedenkeittimessä ja kanaliemen tein fondista. Noloa.)

Kuori ja silppua sipulit, kuullota sipuleita kasarissa tai kattilassa. Öljyssä.
Lisää riisit ja kuullota niitäkin hieman.

Kaada viini sekaan. (Fiksu kokki on kaatanut itselleen jo lasillisen.) Sekoittele, ja kun viini on imeytynyt, lisää kanalientä desi tai pari kerrallaan. Sanomattakin on selvää, että keitosta saa sekoittaa kuin noita-akka konsanaan, mutta nestettä lisätään siis aina vasta kun edellinen satsi on imeytynyt.

Kun päästään siihen maagiseen pisteeseen, jossa riisi on "pehmeää, mutta vielä napakkaa pureskeltaessa", lopetetaan liemen lisäys ja tehdään basilikaöljyä.

Silppua (tai soseuta sauvasekoittimella, mutta minusta se on turhaa hienostelua) basilikanlehdet aika pieneksi. Lisää 3 rkl öljyä ja suola.

Sekoita basilikaöljy ja raastettu parmesan risoton joukkoon. Mausta pippurilla ja koristele basilikanlehdillä, jos niitä jää yli.

Tarjoa minkä vaan kanssa tai syö sellaisenaan lukien samalla hyvää kirjaa. Tänään tätä tarjotaan lohen kanssa.

Ketsuppilasta heitettiin aamupalahaaste! Piti vastata jo viime viikolla, mutta aamut olivat epätyypillisiä kun harjoitin flunssaa kotona. Ensi tilassa tartun kuitenkin tilaisuuteen :)

Juustokakku

2009-03-03T09:23:00.000-08:00

Olin IHAN varma, että olisin tästä jo blogannut. Ehkä sitten en.

Meillä tykätään juustokakusta. Se ei ole turhan makea leipomus, ja sen osaa tehdä vähemmänkin leiponut (kuten rakkaimpani) (etenkin jos minä olen tekemässä vaikeat asiat).

Ennen juustokakkuohjetta sananen liivatteesta. Minä en juuri siitä perusta.
Ei sillä, ettenkö söisi, jos joku kantaisi eteen herkullisen juustokakun jossa on liivatetta. Sitäpaitsi syön myös karkkia.

Mutta itse en tee juuri (vannomatta paras) mitään, mihin tulee liivatetta. Enkä innostu ruoasta, jossa on IMAO turhaan käytetty liivatetta - olin esimerkiksi aika närkästynyt kun Pirkan maustamattomassa jugurtissa oli liivatetta. WTF? Valion maustamattomassa luomujugussa sentään on vain hapatetta ja luomumaitoa.

Liivate-epäluulo on ongelma, jos haluaa tehdä juustokakun. Ensinnäkin netti on pullollaan herkulliselta kuulostavia juustokakkureseptejä, joissa käytetään liivatetta. Toisaalta liivatepitoiset kakut näyttävät paremmilta. Mutta meillä on luottoresepti, jonka mukaan tehdään ehkä hieman ruma mutta erinomaisen maukas juustokakku. Ilman lehmän aivoja.

Juustokakku

Pohja:

150 g Digestive-keksejä
5 rkl voisulaa
2 rkl sokeria

Täyte:

600 g Philadelphia-tuorejuusteria (varmaan light-versiokin käy, vaikka minusta se on turhaa itsepetosta)
2,5 dl sokeria (tätä tarkoitin sillä itsepetosasialla)
2 rkl maizenaa
1 maustemitta suolaa
3 munaa
3 keltuaista (siltä varalta, että tätä lukevat kihlattuni kaltaiset yksilöt: 3 munaa + 3 keltuaista --> kaupasta ostetaan 6 kananmunaa)
1 dl kermaa
raastettu sitruunan kuori (ja tilkka mehua, jos, kuten minä, pitää sitruunaisesta)
0,5 tl vaniliinisokeria

Pura aggressiot murskaamalla keksit. Sekoita murut, voisula ja sokeri ja levitä voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. (Otaksumme, että vuoka on halkaisijaltaan n. 24 cm.) Paista 175-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia.

Kaada kaikki täyteaineet kulhoon ja sekoita. (Sitruunamehua lisään yleensä sen verran, mitä käsin puristamalla sitruunasta irti lähtee.) Kaada pohjan päälle vuokaan ja paista 225 asteessa 10 minuuttia. Laske lämpö 160 asteeseen ja paista vielä tunti.

Kokeile tikulla, että keskiosa on kiinteytynyt, ennen kuin otat kakun uunista. Jäähdytä ennen tarjoamista.

Valmistusajasta voin sanoa, että parin kerran jälkeen tämän saa kasaan puolessa tunnissa ja sitten voi jättää kanssanisäkkään ottamaan kakun pois uunista kun itse menee tanssitunnille. Helppoa kuin heinänteko, paitsi jos ei osaa erottaa keltuaisia valkuaisista.

And now for something completely different.

2009-02-06T10:18:00.000-08:00

...The larch!

Ja näin, kun olen todistanut täydellisen nörttiyteni yhdellä mestarillisella iskulla, ajattelin vain mainita, että löysin vihdoin templaten josta pidän. Siihen valkoiseen en ollut ikinä niin kovin tyytyväinen.

Saa kommentoida, mutta ... tiedättehän ... en aio ottaa mitään negatiivista kuuleviin korviini :)

Sitäpaitsi oon niin onskuna kun sain importoitua Google Readerin blogilistauksen tuohon oikeaan laitaan, että lähestulkoon hihitän hysteerisenä. Ei tarvinnut käsin vääntää uusiksi. Ja käsin tehdessä ei ees ikinä muista päivittää siihen mitään, nyt on ainakin ajan tasalla ruokalukemistojeni suhteen.
Google, tiedän että olette alieneita jotka aikovat vallata maapallon, mutta rakastan teitä <3

Edit. Paitsi jos joku tietää, miten saan tuon Leia mais -linkin nimen muutettua jollekin kotimaisista kielistä, voi ilmoittautua nyt heti.
Edit2. Ei sittenkään mitään, osasin itse. Voitto!

Munakoisoja

2009-02-02T12:09:00.000-08:00

Alunperin piti ottaa ja sanoa munakoisolle käsipäivää tämän Pippurimyllyn reseptin tapaan, mutta en keksinyt mitään pääruokaa sen kanssa. Joten parmalaiset koisot saavat vielä odotella - mutta vain hetken! Lupaan!

Minä sensijaan löysin Annika Tidehornin kirjasta Tulista hyvää täytettyjen munakoisojen ohjeen. Se vaikutti sen verran tuhdilta, että toimisi ilman erillistä lisukettakin. Indeed.
Alla ihan vähän muokattu versio.

Täytetyt munakoisot
4-6 annosta, lähempänä kuutta

3 munakoisoa
2 rkl öljyä

Täyte:

400 g jauhelihaa
2 sipulia
öljyä
200 g tomaattimurskaa (osta 400 g purkki; toinen puoli menee kastikkeeseen)
1 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulin kynttä, silppuna
1 dl hienonnettua persiljaa
mustapippuria
suolaa
2-4 tl harissaa

Kastike:

2 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
200 g tomaattimurskaa

Optional:

juustoraastetta

Uuni päälle: 175 astetta on hyvä. Pese ja halkaise koisot pitkittäin. Laita puolikkaat uunipellille ja sudi leikkauspuolta öljyllä. Lykkää pelti uuniin 20 minuutiksi. Käännä koisot ja lykkää pelti uuniin toiseksi 20 minuutiksi.
Ota pelti uunista ja riivi koisoista se osa, jossa on siemeniä - jättäen kuitenkin hedelmäliha. (Tämä oli yllättävän ikävää - etenkin kun ei malttanut odottaa, että kasvikset jäähtyisivät.)

Kun koisot ovat uunissa, voit tehdä kastikkeen: silppua sipuli. Sitten ruskista jauheliha ja lisää sipulisilppu pannulle. Lisää se 200 g tomaattimurskaa, 1 rkl tomaattisosetta ja mausteet (persilja myös.) Harissaa maun mukaan - minusta ainakaan lähikaupan harissa ei ole kovin tulista. Anna muhia hetki.

Laita munakoisot uunivuokaan ja täytä ne kastikkeella. Loppuvaiheessa voit pinota kastiketta koisojen päälle.
Sekoita sitten loput tomaattimurskasta 2 rkl tomaattipyrettä ja 1 dl vettä. Kaada kastike vuokaan koisojen ympärille.

Juustoraasteoption voi käyttää tässä vaiheessa sirottelemalla raasteen vuoan päälle.

Peitä vuoka foliolla ja lykkää uuniin (edelleen 175) 40 minuutiksi. Käy kumminkin 20 minuutin kohdalla kiskomassa folio pois. (Epäilen myös synkeästi, että juustokerros saattaa ajaa saman asian kuin folio.)

Ohjeessa käskettiin tarjota tämän kanssa riisiä ja salaattia, mutta arveluni osui siinä oikeaan, etten minä ainakaan mitään riisiä tähän enää lisänä kaivannut. Hyvää kyllä oli <3

Ohjepoikkeamat tässä:

Alkuperäiseen ohjeeseen tulee toisen sipulin tilalle puolikas paprika. (Mutta sipuli on parempaa.)
Alunperin käskettiin käyttää sambael oelekia eikä harissaa. (Mutta aina saa vähän virittää, eikö?)
Juustoraaste oli ihan oma lisäys.

Arkistojen kätköistä

2009-01-18T06:12:00.000-08:00

Joskus taannoin raahasi itseni ja sitruuna-marenkipiirakan blogitapaamiseen. Sitten jälkikäteen mietin että enkö nyt mitenkään voinut keksiä mitään OMAPERÄISTÄ tai muuten vaan siistiä ja nerokasta, kuten kaikki muut, ja tunsin oloni epäonnistuneeksi - mutta siinä nyt sinänsä ei ole mitään uutta :D

Piirakkaa tuli tehtyä kesällä itse asiassa kahteen otteeseen, ensin limeteillä ja sitten sitruunoilla.
Ja nyt kuulin väitteen arvostamaltani taholta, että se sitruunaversio oli paras arvostamani tahon koskaan maistama sitruuna-marenkipiiras, joten aion kohottautua sitruunamarenkisen alakulon suosta ja blogata sen saakelin tortun nyt vihdoin.

Key west lemon pie à la Kodin Kuivalehti

400 g pakastemurotaikinaa (liikutun aina kun ei tarvii tehdä taikinaa itse)

Sitruunakiisseli

6 keltuaista
1,5 dl sitruunamehua (tai limetin, jos niistä pitää enemmän)
1 sitruunan pesty, raastettu kuori
1,75 dl sokeria
7 rkl kylmää voita

Marenki

4 valkuaista
1 dl sokeria

Uuni päälle: 175 astetta on hyvä.

Sitten kiisselin tekoon: mittaa keltuaiset, sitruunamehu ja sitruunan kuoriraaste (paksupohjaiseen) kattilaan. Lisää sokeri ja keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli paksuuntuu (väitetysti noin 8–10 minuuttia). Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voita lusikallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Jätä kiisseli jäähtymään.

Kauli sulanut murotaikina hieman ohuemmaksi ja nosta se voideltuun piirakkavuokaan tai irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Ahem. Kaulitseminen on yleisesti inhokkikohtani.
Kaada jäähtynyt kiisseli pohjan päälle ja paista uunin keskiosassa 25–30 minuuttia.

Kun piirakka on uunissa, mutta ei ehkä ihan heti kun se on mennyt uuniin, vatkaa valkuaiset (melkoisen kovaksi) vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri. Vatkaa seos kiiltäväksi. Kun sanon kiiltäväksi, tarkoitan, että marengin on syytä kilpailla hääpukukankaiden kanssa.
Läiski marenki piirakan päälle ja jatka paistamista n. 10 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin värin. (Marenkiin saa hauskoja muotoja vain läiskimällä. Lättänää marenkia ei korjaa mikään.)

Nyt sitten toimitus pyytää huomauttaa, että sokerin määrän kanssa kannattaa olla tarkkana. Varsinkin limeteillä tästä piirakasta tuli aika ätläkkä. Sitruuna lienee sitten vähän happamampi kun ihan samaa death by sugar -fiilistä ei tullut. Mutta kolmannella yrittämällä saattaisin laittaa kiisseliin jopa piirun verran vähemmän sokeria kuin ohjeessa sanotaan.

Lihapullia!

2009-01-16T22:56:00.000-08:00

Tein lihapullia, ihan vaan kun siltä tuntui ja kun ystäväni Poukko* antoi kerran reseptikansion, jonka ohjeista tähän mennessä olin kokeillut vain valko- ja punaviinin avausohjeita, häpeän tunnustaa. Siellä oli ohje myös kreikkalaisiin lihapulliin, jotka siis ovat olleet suunnitelmissa vuodesta 2007.

En ottanut kuvaa, koska

a. Te kyllä tiedätte, miltä lihapullat näyttävät ja
b. Laitoin lihapullat mikroastiaan, joka on peräisin valehtelematta vuodelta 1990 ja näyttääkin siltä. Siis kauhealta, mutta ei sitä poiskaan viitsi heittää kun on ihan käyttökelpoinen MUTTA koska meillä ei ole tiskikonetta, en jaksa alkaa taiteilemaan niitä saakelin pyöryköitä parempaan astiaan. Call me lazy.

Kreikkalaiset lihapullat

300 g jauhelihaa, meillä lehmää
0,5 dl korppujauhoja
05, dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
pieni sipuli (raastimella) silputtuna (raastimella! Buahaha! Minä pilppuan sipulit käsin, em. tiskikonesyystä tosin)
1 valkotsipulin kynsi
1 rkl sitruunamehua
1,5 tl suolaa
1 rkl persiljasilppua
1 tl hienonnettua minttua (onneks ei enempää kun kotona vasta huomasin missä alennuksen tilassa huippukallis ostamani luomuminttupuska oli. Grrrr.)
1 tl oreganoa (kuivattua käytin)
mustapippuria

Laita liha, sipulisilppu, vesi ja korppikset kulhoon ja vaivaa taikinaksi. Lisää muna ja jatka vaivaamista. Mausta ja sekoita lisää.

Muovaile pullia, joiden tulisi olla ison miehen peukalonpään kokoisia alkuperäisen ohjeen mukaan. Itse tein vähän isompia (koska tein tuplataikinan enkä ole niin innostunut lihapullien pyörittelystä).

Paista joko:

- öljyssä paistinpannussa
- uunissa 225 C 15 minuuttia (minä tein näin, virallisesti vähentääkseni rasvaa ja epävirallisesti siksi etten jaksanut käristää mitään)

Hyviä olivat ja syvälle menivät :)

* Nimi muutettu

Sain vihdoinkin kokattua

2009-01-08T10:17:00.000-08:00

Urgh. Koko loppuvuosi - ja oikeastaan myös alkuvuosi - on mennyt muiden sapuskoilla.
Australiassa ravintelisapuskoilla, paitsi kerran alennuin tekemään sellaista pöperöä jostain blåbandin vastineesta, etten tunnusta sitä edes pahimman kidutuksen alla.
Joulu äidin herkkuruoilla. 'Nuff said. Äiti on paras kokki.
Loppiainen ja sitä edeltävä aika kanssanisäkkään mummon sapuskoilla. Kanssanisäkkään mummo on myös paras kokki. Voiko olla kaksi parasta kokkia? Sovitaan, että erinomaistumisalueensa eivät ole täysin päällekkäiset.

Tänään pääsin minäkin hellan ääreen. Tein ruokaa Bergenströmin siskosten (?) kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia. Ruokaohje oli kyllä ärsyttävän hankalaa seurattavaa. En tykännyt. Mutta ruoasta tuli hyvää - ohje oli yksi harvoista kirjasta löytyvistä liharuoista ja se on taas kanaa. Anteeksi. Tämän blogin nimen tulisi olla "Kanaa".

Ihan alkuperäisen ohjeen löydätte ehkä kirjastosta, meillä toimittiin näin:
Marokkolainen sahramibroileri

kanan rintafileitä 4-5
0,5-1 sitruuna
3 sipulia
3 porkkanaa
6 valkosipulin kynttä
1 tlk vihreitä oliiveja
3 dl kasvislientä

2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
0,5 tl kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl juustokuminaa
0,5 g sahramia (mietin aika pitkään, miten se punnitaan, mutta kaupassa kävi ilmi, että maustepuljun sedät ja tädit punnitsivat puolestani)

Uuni päälle 225 asteeseen.

Kuori sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Silppua sipuli karkeasti, porkkana annospaloiksi ja jätä valkosipulinkynnet kokonaisiksi. Pese ja viipaloi sitruuna.

Sekoita mausteet ja hiero kanaan.

Kasaa kanat, sipulit, porkkanat, valkosipulit ja oliivit pataan tai uunivuokaan. Itse käytin keraamista vuokaa.
Kaada päälle jotain nestettä, meillä kasvislientä koska valkoviintä ei ollut.
Laita uuniin (itse laitoin ilman kantta) 35-40 minuutiksi. Ota pois uunista ja nuuski - tuoksu on hyvä.

Etan^H^H^H^HSalamahaaste

2008-12-18T21:31:00.001-08:00

HAHAA luulitte, että tämä päivä ei ikinä koittaisi, mutta olitte väärässä.
Salamahaaste olkaa ystävälliset. Ja anteeksi, että kesti - tässä oli hieman kiemuroita.

Halusin ehdottomasti haastaa symppiksen Kaikilla aisteilla -blogin Oonan, koska blogiinsa kovasti tykästyin kun se tietoisuuteeni ilmestyi.

Oona laittaa enimmäkseen kasvisruokaa, ja minä haluan oppia laittamaan enimmäkseen kasvisruokaa. Huomaatteko? Hieno tilanne.
Joka tapauksessa, olen myös lukenut useasta (kahdesta) eri lähteestä, että niiden meistä, jotka haluavat pitää haukankatseensa terävänä vielä vuosisatoja (tai ainakin kymmeniä), kannattaa syödä ... pinaattia.

Joten haasteen aiheena on siis pinaatti. Pinaatista saa tehdä ihan mitä vaan, vaikka sitä perinteisintä pinaattikeittoa.

Salamahaaste:

Haastaja: Korianteria / Liina
Haastettu: Kaikilla aisteilla / Oona
Haasteen aihe: pinaatti (pakasteesta tai tuoreena)
Deadline: 30.12.2008
Valmista ateria, ateriakokonaisuus tai naposteltava eli nappo (ihana termi jonka olen hävyttömästi pihistänyt) joka sisältää pinaattia jossain muodossa

Ilmoita, kun olet saanut haasteruoan tehtyä ja postattua. Haastajana sitoudun kokeilemaan reseptiä ja arvioimaan lopputulosta julkisesti. Reseptiin saa vapaasti poimia aineksia ja ideoita muualta, mutta laina-ajatuksista tulee raportoida hyvän tavan mukaisesti. Täysin omiaankin saa laittaa. Outokin saa olla. Pääasia on pitää hauskaa!

Kun olet suoriutunut tehtävästä, sinulla on oikeus ja kunnia laittaa Salamahaaste eteenpäin haluamallesi blogikokille. Ennen haastamista on kohteliasta tarkistaa, että bloggaajalla on aikaa toteuttaa haaste viikon sisällä. Tarkoitus on, että valikoit omaan haasteeseesi sellaiset ruoka-aineet, joista todella haluaisit jonkinlaisen purtavan tai joita haluaisit oppia käyttämään. Sinun tulee perehtyä haastamaasi blogiin riittävästi, jotette valikoi lihaa kasvissyöjälle tai viljaa keliaakikolle. Jos raaka-aineet ovat kuitenkin sopimattomia haastetulle, tuotteet voi vaihtaa.

Haasteen ei tarvitse toteutua armottomasti vuoden jokaisena viikkona välittömästi edellisen haasteen perään, vaan välissä voi olla ainakin päiviä. Lisäksi esimerkiksi kesällä haastepallo voi pysähtyä pidemmäksikin aikaa, toivottavasti ei kuitenkaan kokonaan.

Osallistujana sinulta edellytetään korkeaa moraalia ja eettistä toimintaa.

Minulta odotetaan ruokahalua, ja sitä muuten löytyy :)

Ruokaan liittymätöntä asiaa

2008-11-10T11:20:00.000-08:00

Tuli tuolla Jokapäiväisessä leivässä mainittua oma henkilökohtainen inhokkini, ja ymmärsin, että sehän ansaitsee vallan postauksen.

Ruokaan liittymätöntä asiaa tämä on sikäli, että henkilökohtaisesti en oikein miellä Danonen tuotteita ruoaksi.
Danonen mainonta taas on silkkaa saastetta.

Joten, rakas lukija: Mitä seuraavista Danonen mainoksista/tuotteista sinä inhoat eniten?

a. Activia (tätä syömällä on ilmeisesti helpompi viitata kintaalla sille, että omat elämäntavat ovat pikalinja helvettiin / fast track vatsahaavaa kohti, ja sehän vasta onkin näppärää)
b. Actimel (flunssa pysyy poissa jos ostaa paljon, tosipaljon, pieniä muovisia uusiokäyttöön kelpaamattomia purtiloita)
c. Vitalinea (okei, purkki on läpinäkyvä, mutta kuka oikeasti haluaa nähdä miltä se nollaplus näyttää? Kerran kokeilin, ensivilkaisun jälkeen silmät kiinni.)
d. Danone Danonino ('nuff said. Tai kuunnelkaa se renkutus, kyllä se taas kohta töllöstä tulee.)

Kohta varmaan Danonen lakimiehet lähettää mulle jonkun haasteen. HAH.
Mutta sanottava on vielä, että meillä ei paljon jakseta boikotoida, mutta mikään Danonen viritys ei lähde nykyään kaupasta mukaan edes vahingossa. Ei vaikka ilmaiseksi tyrkyttäisivät. Kuntosali on joskus tyrkyttänytkin.

Kalkkunaa, vihdoin

2008-11-04T09:23:00.000-08:00

Hei vaan kaikki ja anteeksi tämä hirvittävän pitkäksi venähtänyt tauko. Ja kiitos muistamisesta kaivanneille, teitä on ymmärtääkseni kaksi :D

Aluksi selittelyä salamahaasteesta: tässä on vähän kiirettä puolin ja toisin ja kuten kommenteissa jo sanoinkin, tiukat neuvottelut siis käynnissä. Ahem. Että en panttaa haastetta ilkeyttäni, korkeintaan ymmärtämättömyyttäni. Ja isona minusta tulee Piisamirotta.

Sitäpaitsi olen viime aikoina syönyt (tiedän, että joku levittää huhua että EN ole syönyt mutta se ei ole totta) lähinnä pakastevihannesten, currytahnan, Pain 100% -kastikkeen ja partaäijäjugun huumaavaa sekoitusta ja kaikki kokkauskokeilut ovat olleet enemmän tai vähemmän epäonnistuneita virityksiä.

Eilen kuitenkin käristin kalkkunaa.
Olen etsinyt sopivaa kalkkunareseptiä aika pitkään, mutta moniin resepteistä tuntuu liittyvän paistomittari tai jonkunlainen hedelmä, eikä niistä kumpikaan ole asia jota haluan tässä aikaansaamattomuuden tilanteessa sotkea ruokaani. Hedelmiä en yleensä muutenkaan, olen lähtökohtaisesti skeptikko sille että joku yrittää turmella suolaisen ruokani makeudella.

Maku-lehden arkistosta löytyi sitten kuitenkin cajun-maustetun kalkkunan ohje.

Seuraava - kaikkein vaikein - tehtävä oli löytää jostain cajun-maustetta. Itse asiassa epäonnistuin siinä lieväksi yllätyksekseni täysin. Korvasin cajunin NoMUn periperimausteella. (Kas, NoMUn saitilla on reseptejäkin. Jee.) Se toimi hyvin.
Tosin, kun sanoin "käristin", tarkoitin todella sitä. Tässä paistojutussa on varmaan joku jippo jota en ole vielä hiffannut, mutta kaikki muut ovat. Naurakaa vain partaanne siellä.

Periperimaustettu kalkkuna

500 g tai enemmän maustamattomia kalkkunan fileepiffejä
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
3+ tl periperimaustetta (uskokaatten, tämä periperijuttu ei ole kovin tulista) (edes kanssanisäkäs ei valittanut)

Sekoita öljy, periperi ja suola. Valele piffit seoksella ja anna maustua 15 minuuttia.
Käristä grillissä tai parilalla tai jos olet surkea luuseri kuten minä, teflonpannulla. Ahaha.
Lisukkeeksi vaikka Maku-lehden ehdottamat vihannekset. Tai currytahnan, pakastevihannesten, Pain100%:n ja ruokajugun hurmaava yhdistelmä.

Tältä näytti ja hyvältä maistui:

Cool as a cucumber

2008-09-09T11:45:00.000-07:00

...siskoni kirjoitti ylioppilaaksi sinä kohtalokkaana keväänä, kun englanninkokeessa piti monivalinnassa arvata, sanotaanko englanniksi idiomaattisesti

Cool as a

a) cucumber
b) pumpkin
c) cauliflower

Okei en muista oliko muut vaihtoehdot kurpitsa ja kukkakaali, mutta sen muistan että oikea vastaus oli "cucumber" ja että kysymys herätti valtakunnallista pahennusta. YTL voi kuvitella, että asia on unohtunut, mutta minä en unohda ikinä!

Ja tämän äärimmäisen kömpelön aasinsillan kautta aiheeseen, joka on ystäväni suosittelema Kylie Kwongin Kurkkusalaatti.

Kurkkusalaatti (tulisen hapan)
4:lle

4 avomaankurkkua
1 iso vihreä chili
1 iso punainen chili
2 kevätsipulia

Kastike:

4 valkosipulinkynttä
5 cm pätkä inkivääriä
1 rkl tummaa sokeria
3 rkl riisiviinietikkaa, tummaa ilmeisesti
3 rkl vaalea soijakastiketta
2 rkl seesamiöljyä

Kuori kurkut ja tee niistä ohuita suikaleita. Vaihda isot chilit pieniin ja tulisiin tai tyydy poistamaan siemenet. Silppua chilit pieneksi ja kevätsipulit vähän isommaksi (luovuutta joutuu käyttämään nyt, kun kevääseen on 6 kk). Sekoita chilit, kurkut ja sipuli.

Silppua valkosipuli ja inkivääri pieneksi ja sekoita muiden kastikeaineksien kanssa.

Kippaa kastike vihannesaineksien päälle, sekoita ja tarjoile. Parhaimmillaan heti nautittuna. Jos, kuten minä, aiot syödä kaiken itse, olet helpottunut kuullessasi salaatin olevan syömäkelpoista vielä huomennakin.

Ja vielä: iso kiitos kaikille loistaville bloggaajille jotka saapuivat ruokablogitapaamiseen olemaan hurmaavia. Oli hienoa tutustua teihin :)

Flunssassa

2008-08-30T12:05:00.000-07:00

Olen ollut melkoisen flunssainen ja viikolla syönyt mm. sellaisia gourmet-järjestelyitä kuten "mikrotettavaa riisiä soijan ja tabascon kanssa".

Tänään teki jo mieli kokatakin, mutta jotain helppoa, kun vieläkin huippaa jos nousee kovin nopeasti seisomaan (ja miten muka voi nousta hitaasti seisomaan?)
Loppujen lopuksi tein Ruokatorstain ohjeistamaa thaibasilikapastaa. Se maistui, vaikka olikin muka toukokuun ruokaa. Thaibasilika on muuten yksi suosikkiyrteistäni. (Vaan jos ei pidä aniksen vivahteesta, ei varmaan pidä thaibasilikastakaan. Ehkä tämän voi siinä tapauksessa tehdä persiljasta.)

Kuvasta tuli niin kauhea että laitan sen vaan ihan pienenä. Oonpa ovela.

Thaibasilikapasta 4:lle

500 g tagliatellea (olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että spaghetti maistuu paremmalta)
vettä pastapaketin määräämällä tavalla
1 dl mozzarellaraastetta

2 dl thaibasilikaa karkeasti silputtuna (vastaa noin yhtä ruukkua)
1 dl oliiviöljyä
2 rkl pinjan- tai auringonkukansiemeniä (tai, K-kaupan yllättävästi pettäessä, sekoitusta josta löytyy em. siementen lisäksi myös kurmitsansiemeniä)
2 valkosipulinkynttä paloiteltuna
suolaa
sitruunanmehua (maun mukaan, laitoin ½ sitruunan mehun)
2 rkl kiehuvaa vettä
1 rkl voita

parmesanraastetta pinnalle

Keitä pasta ohjeen mukaan al denteksi (väärä tekniikka on keittää pasta muusiksi ja uudelleenkuivattamalla saada aikaan sopiva rapeus. Tätä eivät kaikki opiskelijaravintolat tiedä.) Valuta pasta ja kippaa se takaisin kattilaan. Lisää mozzarella ja sekoita.

Kun pasta keittyy, tee kastike kaatamalla thaibasilika, valkosipuli, siemenet ja oliiviöljy blenderiin. Hurauta tasaiseksi ja mausta suolalla ja sitruunamehulla. Sekoita voi kiehuvaan veteen ja kaada syntynyt emulsio kastikkeen sekaan.

Kaada kastike pastakattilaan pastan päälle ja sekoita. Tarjoa parmesanin kanssa.

Nuorempana noudatin tiukasti periaatetta, jossa pastakastikkeen ja pastan suhde oli kastikevoittoinen. Nyttemmin olen ihastunut pastoihin, joihin tulee öljypohjainen kastike joka vain sekoitetaan pastan sekaan. Tästä tykkäsi myös kanssanisäkäs, jonka mielestä ruoka maistui mukavasti pastalta, mutta tästä huolimatta maistui joltakin. Tai jotain.

Mansikkakeitto

2008-08-10T11:24:00.000-07:00

Hahaa, ei mitään makeaa.

Saksin äidin Annasta irti mansikka-kurkkukeiton ohjeen. (Enimmäkseen siihen kyllä tulee tomaattia.)
Keitto kun näytti kuvassa niin kivan punaiselta.

Alla yksinkertaistettu versio.

Mansikka-tomaattikeitto jossa on myös kurkkua
4:lle kylmäksi alkuruoaksi

500 g tomaattimurskaa (alkuperäisessä oli tomaatteja, mutta ne pitää kaltata ja minä olen pohjimmiltani LAISKA)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen suippopaprika
chilirouhetta (tai 1 punainen chili)
0,5 kurkkua
200 g mansikoita (koska kävin kaupassa sunnuntaina, jouduin tietenkin tyytymään pakastemansikoihin ja se oli kauheaa kunnes ymmärsin etteivät tuoreet olisi ikinä ehtineet keittoon asti)
2 dl paseerattua tomaattia (joka jäi muusta ruoasta yli, tai 2 dl tomaattimehua)
2 rkl tomaattipyrettä
sitruunan mehua maun mukaan mutta ainakin 2 rkl
öljyä
suolaa ja mustapippuria

Kaada tomaatit blenderiin.
Silppua sipuli ja valkosipuli. Paloittele paprika (ja mahdollinen tuore chili). Kuullota sipuleita hetki pannulla, lisää paprika ja chili olomuodosta riippumatta. Kuullota vielä hetki ja kaada blenderiin.
Kuutioi kurkku ja kaada blenderiin. Perkaa/sulata mansikat ja - arvaatteko? - kaada blenderiin.
Heitä blenderiin vielä muut tomaattivalmisteet ja mausteet ja hurauta tasaiseksi. Jäähdytä.

Tästä tuli kyllä ihan käsittämättömän hyvettä. Söin sitä iltapalaksi, ja siinä se toimi aika kivasti: oli kevyttä mutta täyttävää. Lurps. Huomenna uusiksi.

Jos laiskottaa, on Veripalvelussa kiva makoilla

2008-07-21T09:40:00.000-07:00

Rikon hiljaiseloni ihan vaan kertoakseni, että Veripalvelu tarvitsee taas iloisia verenluovuttajia.

Jos siis olet hemoglobiiniarvoiltasi kelvollinen, 18-65 -vuotias suomalainen mies tai nainen, joka ei ole humalassa tai krapulassa, raskaana, synnyttänyt, flunssainen, lääkityksen alainen, huimauksesta kärsivä, lentäjä, ruiskuhuumeiden käyttäjä, syöpää sairastava, diabeetikko tai homomies (tämän kriteerin naurettavuuden ylittää vain kiukkuisena visioimani Veripalveluboikotin naurettavuus),* mene vuotamaan.

Itse kävin juurikin tänään, ja siitä tuli hyvä mieli. Tällä viikolla saa lisäksi ruusun, jos muistaa sellaisen mukaansa napata.

Sitäpaitsi vuotamisen jälkeen saa syödä ihan mitä vaan, koska missään ruoassa ei ole kaloreita luovutuksen jälkeen. Eikä tarvii tuntea syyllisyyttä siitä, ettei liiku. (Minä kokkaan retronuudelivokkia ja viis veisaan hiilareista.)

Ruokapolkkaajat voi pitää tätä vaikka haasteena :D

*Huomatkaa, että muitakin pikku esteitä luovutukselle saattaa olla.

Regressio

2008-07-16T10:07:00.000-07:00

Minä olen regressoitunut ruoanlaittajana: olen taas tosilaiska, enkä jaksa tehdä ikisuosikkivälipalojani (kuten Rossanan salsaa leivän päälle, yrttisalaattia jonka pihistin Pastanjauhajilta tai tabboulehia.)

Sen sijaan natustan kukkakaalia vihreällä tabascolla.

Maanantaina sain sentään kokattua. Halusin tehdä currya, ja mikä vielä parempaa, currya lehmästä JA perunasta. En vaan mistään löytänyt oikein sellaista reseptiä jossa olisi ollut lehmää ja perunaa. Asian teki vaikeammaksi se, että olin mielestäni Google Readerin kautta nähnyt jonkun curryohjeen juurikin äsken, mutten enää löytänyt sitä. Tietenkään. (Riiderissä on huonotkin puolensa.)
Lopulta löysin Pastanjauhajien mainostaman Paolan perunacurryn, johon lisäsin lehmää parisataa grammaa (perunaa voi sitten laittaa vähän vähemmän). Lisäksi korvasin kookosmaidon ruokavitosella, jotta kanssanisäkäskin syö.

Reseptin perusversio löytyy siis ainakin Pastanjauhajilta - ja ehkä myös Paolalta, jonka ruoat näyttävät olevan muutenkin kovassa kurssissa.

Lehmää lisäävät voivat ruskistaa lihanpalat nopeasti ensin ja heittää ne mukaan curryyn n. 10 minuuttia perunoiden jälkeen etteivät sitkisty - niin minä tein ja hyvää tuli. Ihan itse improttu resepti! Olen tosi ylpeä :D

Todellinen innovaatio on kuitenkin tässä:

Laiskan naisen ostoslista. Kuva tietokoneesta jonka näytöllä on ruokablogi. Tämän kun laittaa kännyn taustakuvaksi, on kaupassakäynti melkein helppoa.

Ainii haaste pitää kai jossain välissä laittaa eteenpäin, pahus.

Liikaa kanaa! Liikaa kanaa!

2008-07-03T11:53:00.000-07:00

Meillä syödään liikaa kanaa. Ei voi mitään. Mutta kun se on niin pirullisen helppoa ja sitten aina vastaan kävelee joku resepti jota on ihanpakko kokeilla.

Nyt oikeastaan haluaisin vääntää salaatteja mutta en vaan jotenkin jaksa silputa mitään.
Joten tein BBC GoodFoodin ohjella ... *drumroll* ... kanaa.

Kanaa balti

4 broilerin rintafilettä
2 sipulia (itse laitoin nipun uusia, pieniä ja sieviä sipuleita)
4 rkl balti-currytahnaa (kuvittelin, ettei tällaista Suomesta saa vaan saapa kuitenkin)
200 g quinoaa (no kun muutkin kerran) (ja 200 g on tosi paljon, ite laitoin 170 g ja sitä oli melkein liikaa silti)
400 g tomaattimurskaa tai paloiteltuja tomaatteja
1 l kanalientä
50 g paahdettuja ja suolattuja kashei-pähkyleitä (tekninen termi lienee cashew)
tuoretta korianteria jeeee
öljyä, tietenkin

Silppua ja kuullota sipuli ISOLLA pannulla - saa kai vähän ruskistuakin. Siirrä sipuli lautaselle tai leikkuulaudalle ja ruskista kanat kevyesti molemmin puolin.

Kippaa pannulle mukaan sipuli, currytahna ja quinoa ja sekoita vielä pari minuuttia. Sen jälkeen lisää tomaatit ja kanaliemi ja sekoita reippaasti. Anna porista 25 minuuttia.

Lopuksi heitä joukkoon vielä kashei-pähkylät ja korianteri. Jos syöt samantien, jätä osa korianterista tarjoiluastiaan ruoan päälle. Ruoka kun ei ole kovin valokuvauksellista, katsokaa vaikka:

Mutta ihan hyvää siitä tuli. Tyhjäntoimitus haluaa huomauttaa, että suolaa ei välttämättä tarvitse ihan kauheasti lisätä, koska sekä currytahnassa että kanaliemessä on suolaa. Ja ainakin minulla on tapana tehdä aika tiukkaa kanalientä. Muutoin voi mausteita halutessaan lisätä, balti-currytahna ei ole kovin vahvaa.

Edit. Tein tollasen listan tuonne sivuun siitä, mitä tulee säännöllisesti vaklattua. On täysin mahdollista, että sieltä puuttuu joku loistoblogi. Jos puuttuu, nöyrin anteeksipyyntöni.

Haastetonnikalaa

2008-06-29T04:29:00.000-07:00

Puolenkilonvoiblogin (<3) Oliivia ja Parempi Puolisko iskivät salaman lailla tonnikala-aiheisella haasteella koska kalaruokia täällä ei ole vielä kovasti tehty. Touché!

Tutkitaanpa ensin tilannetta. Kanssanisäkäshän ei kovasti pidä kalasta, ellei se ole minun äitini valmistamaa. (Oh the insult.) Tunaa se kyllä onneksi syö, samoin minä. Minä sitäpaitsi rrrrakastan tuoretta tonnikalaa, etenkin sushissa. Koska Oliivia ja Parempi Puolisko kaipailivat uusia tuna-ideoita, tulkoon vielä esitettyä seuraavat top-listat:

Paras tonnikalasalaatti tähän mennessä:
1. Vespan tuoretta tunaa ja tsiliä sisältävä salaatti

Paras tuoretta tunaa sisältävä ruoka ikinä:
1. Sushi

Paras purkkitunaa sisältävä ruoka:
1. Tuulentuvan Sitruunalla ja basilikalla ryyditetty tonnikalavuoka (olen tässä ikävöinyt Tuulentupaa vaikka kuinka ja kauan ja nyt käy ilmi, että se on päivittynyt :-o MIKSI MINÄ EN TIENNYT???++)

Paras purkkituna:
1. Pirkan tonnikalaa chilikastikkeessa (käytännössä siis öljyssä joka on tsilinpaloilla maustettu)

Minähän en ole mikään reseptien kirjoittaja, siis itse, joten lainakamalla lähdettiin liikkeelle nytkin. Pohjaksi otin Ruokalan Tonnikalarisoton. Tähän ainoa haasteruokaan tehty muunnos oli korvata riisi ohralla. Näin:

Tonnikalaohratto
aika monelle

1,2 l kasvislientä
öljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
400 g ohrasuurimoita (itse ostin esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita, mutta myös kokonaiset käyvät varmasti)
suolaa ja pippuria
1 sitruunan mehu
70 g voita tai Oivariinia
100 g parmesania raastettuna
1 prk tunaa (itse käytin sitä Pirkan chilitunaa)
1 pussi pakasteherneitä
ruohosipulia kuvausrekvisiitaksi
valkoviiniä jos neste loppuu, ahaha

Pilko ja kuullota sipulit kattilassa. Kuumenna kasvisliemi toisessa kattilassa - ja pidä se siinä lämpimänä. Lisää sipulikattilaan ohra ja kuullota hetki. Kaada päälle sitruunan mehu ja vähän kasvisliemestä. Sekoita kunnes neste on imeytynyt. Levyn ei tule paahtaa täysillä tässä vaiheessa, vaan keskilämpö riittää.

Mausta riisi suolalla ja pippurilla. Kaada lisää nestettä (n. 2 dl kerrallaan) ja sekoita, kunnes neste on imeytynyt. Toista edellistä vaihetta, kunnes ohra vaikuttaa kypsältä - hieman purutuntumaa on hyvä olla. Jos neste loppuu kesken, tee lisää kasvislientä tai lorauta sekaan vähän valkoviiniä, kuten minä tein.

Heitä sekaan voi, juustoraaste, (valutettu) tonnikala ja herneet. Sekoita ja anna muhia kannen alla muutama minuutti. Silppua päälle kuvausrekvisiittaa ja tarjoa.

Ohratosta tuli minusta mainiota, ja risottoja inhoava kanssanisäkäskin piti sitä "ihan ookoona". Ruokailun jälkeen on kuitenkin tarjoiltava seuraava vinkki vitonen: herneet voi huoletta jättää pois, ellei nyt jostain syystä rakasta pakasteherneiden makua.

Q & A: Miksi ohraa? Koska ohra on sekä terveellistä että lähiruokaa parhaimmillaan.

Toivottavasti haastajat tykkäävät; minä jään miettimään, kenelle isken haasteen itse :)

Helppo ja helpompi

2008-06-08T05:39:00.000-07:00

Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista hässäkkää, valmistumista ja työpaikanvaihtoa ja tanssikurssia ja sen sellaista, ja kokkaaminen on jäänyt vähän vähemmälle kun aika ja jaksaminen ovat kortilla.

Meillä syödään arkisin aika paljon kanaa, koska se on niin superhelppoa. Pari arjen pelastajaa alla.

Helppo: Kanaa Cacciatore
6 annosta

Tämä löytyi BBC GoodFoodin sivuilta.

1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
2 tölkkiä (a 400g) kirsikkatomaatteja (joita ei täältä löydy, käytin tavallisia)
4 rkl mascarponea
kourallinen basilikaa
6 kanan rintafilettä, nahalla tai ilman.

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Paista kanat pannulla nopeasti niin, että saavat vähän väriä pintaan. Laita uunivuokaan.

Tee toisessa pannussa kastike: kuullota sipulit. Lisää tomaatit ja mausta, ja anna porista 10-15 minuuttia kunnes kastike paksunee. Väännä levy pois päältä ja lisää mukaan mascarpone ja puolet basilikasta.

Kaada soosi kanan päälle ja lykkää vuoka uuniin 25-30 minuutiksi. Ripottele tämän jälkeen loput basilikasta.

Toimitus haluaa huomauttaa, että kätevin marssijärjestys voi kyllä olla se, että ensin tekee kastikkeen ja sen poristessa paistaa kanat pannulla.

Helpompi: Amerikan broilerit
3 annosta

Tämä on Ruoka-Pirkasta ongittua ja niin helppo homma, että aloitin ruoanlaiton tästä nimenomaisesta reseptistä. Erityisen helppo tämä on, jos kotona on muroja (siis ihan tavan cornflakeseja.) Minulla on niitä ihan vaan kokkausmielessä - kanssanisäkästä hermostutti joskus, että nyt sen pitää syödä pahoja cornflakeseja aamuisin, mutta lopulta pääsimme kompromissiin jossa mun kokkausmuroihin ei kosketa.
Periaatteessa yritän välttää valmismarinadeja, mutta joskus ne vaan helpottaa elämää.

hunajamarinoituja broilerin rintafileitä tai koipireisiä 3 tai enemmän
1 dl juustoraastetta, esim. emmental
1,5 dl cornflakeseja
chiliä tai muita mausteita

Jos käytät koipireisiä, paloittele ne ja lado uunivuokaan. Rintafileet voi minusta vaan latoa uunivuokaan. Ripottele päälle chiliä tai muita mausteita jos haluat, suolaa ei ehkä kannata lisätä. Murskaa murot ja sotke ne yhteen juuston kanssa. Kaada juusto-muroseos vuokaan kanojen päälle ja paista 200 asteessa 45-50 minuuttia.

(Minä en oikein tiedä, miten erilaisen kananosan valinta vaikuttaa paistoaikoihin joten yleensä noudatan ilmoitettua. Kokemukseni mukaan tuo 45-50 on ihan hyvä rintafileidenkin kanssa.)

Kysymys: Miten pysyä hereillä Euroviisujen ajan?

2008-05-28T07:27:00.001-07:00

Vastaus: Syömällä. Koko ajan.

Vietin Euroviisuillan Kööpenhaminassa kahden ystäväni kanssa. Koska kaikkia väsytti lauantaina, ei oikein saatu aikaan muuta kuin ruokaa, mutta sehän riittääkin. Ihan koko ajaksi ei silti riittänyt ruokaa (tai vatsassa tilavuutta), joten yksi meistä nukkuikin pisteidenlaskun ajan (en minä! Kerrankin!)

Pääruoan perusohje haettiin Pastanjauhajilta (jotka täysin epäoikeutetusti jäivät sarjassaan kakkosiksi blogiäänestyksessä) ja jälkkäriksi tehtiin niin ikään Pastanjauhajien vinkkaamia mojito-juustokakkuja.

Euroviisuillan enchiladamuunnelma

6-8 tortillaa

Tortilloihin täytteeksi:

2 kanan rintafilettä
3-4 tomaattia
1 prk vihreää chiliä
2 dl juustoraastetta
300 g tuorejuustoa
valkosipulinkynsi silputtuna
suolaa
valko- tai mustapippuria
muita potentiaalisia ja toivottuja mausteita kuten tacomausteseos tai cayennepippuri

Kuorrutukseen:

0,5 prk vihreää chiliä
2,5 dl vettä
1 pieni purkki tomaattipyrettä
2 rkl öljyä
suolaa
oreganoa
2 rkl tacokastiketta
2 dl muistaakseni creme fraichea mutta kermaviili käy myös

Gratinointiin:

2 dl juustoraastetta

Lisäksi:

salsaa
guacamolea
mitä nyt muuta katsoo lisukkeeksi haluavansa

Pilko kana ja tomaatit, paista ja mausta. Me käytimme loput tacomausteseoksesta ja cayennepippuria (joka oli viritetty ovelaksi ansaksi, joten tästä tuli aika tulista.) Sekoita kanapalat ja tomaatit kulhossa yhteen kaikkien muiden täyteaineksien kanssa ja täytä tortillat, muistaen ettei yhteen tortillaan ole syytä tunkea liikaa täytettä. Laita tortillat uunivuokaan. Laita myös uuni päälle: 225 astetta piisaa.

Sekoita creme fraichea lukuunottamatta kastikkeen ainekset kattilassa ja keitä kymmenkunta minuuttia. Lisää creme fraiche (ja jos käytät alkuperäistä ohjetta, myös oliivit jotka me jätimme pois sillä periaatteella että KAIKKEA ei voi laittaa samaan ruokaan) ja sekoita. Kaada tortillakääröjen päälle.

Ripottele päälle vielä loput juustoraasteesta ja pistä uuniin vartiksi. Ota pois uunista, tarjoile salsan, guacamolen ja muiden lisukkeiden kanssa.

Tämä ruoka riittää suurinpiirtein pitämään kolme ihmistä hereillä Euroviisujen 15 ensimmäistä maata. Jälkiruoan odotus pitää hereillä 5 seuraavaa maata ja itse jälkiruoka 10. Pisteidenlaskun osalta olet omillasi.

Pitää muuten sanoa, että mojito-juustokakut oli kyllä ihan Mun Juttu. Tosin saatoimme laittaa liian vähän sokeria, mutta minuun uppoaa juuri tuollainen ei-niin-makea jälkkäri.

Kesäkuntoon

2008-05-20T11:54:00.000-07:00

Kesäkunnon varmistamiseksi tein viikonloppuna Hellapoliisin jauheliha-nachopaistosta. Siitä tuli tosi hyvää, se katosi ennen kuin kameraa saatiin edes esiin ja kanssanisäkäs julisti sen heti yhdeksi niistä ruoista joita on valmis syömään loppuelämänsä. Tai siis toiseksi niistä ruoista - niitä on yhteensä kaksi.
Kokeilkaa!

Mutta on minulla omakin* resepti kesäkuntoa varten: täysin överi nachoannos.
Se on esiintynyt aikaisemminkin internetissä, mutta itse itseäni kopioiden:

Ylensyöjän nacholautainen
2:lle syöpölle

nachopussi (200 g riittää ihan hyvin, ellei ole oikein harjaantunut ylensyöjä)
2 tomaattia
sipuli
salsapurkki (tulisuusasteen voi valita itse. Salsankin voi tehdä itse.)
2 avokadoa - ja guacamole-maustesekoitus jos on laiska olo. Minulla usein on.
sitruuna
1 paketti cheddar-juustoviipaleita (ei mikään köntsä, vaan sellaisia aamupalajuuston tavoin pakattuja)
kuohukerma

Näin se käy:

Jaa nachot lautaisille suunnilleen puoliksi.

Pilko tomaatit ja sipuli. Kumoa tomaatit ja sipuli nachojen päälle ja salsa tomaattien ja sipulien päälle.
Kaavi loppu salsasta lusikalla ja syö se (hyvällä omallatunnolla - se on ruoan lähes ainoa vähäkalorinen osa.)

Tee guacamole: jos osaat ja jaksat, mausta itse. Jos et osaa ja/tai jaksa, käytä valmista maustesekoitusta ja sitruunaa. Ohje löytyy pussista. (Minä teen valmiin mausteseoksen ja sitruunan kanssa guacamolea välillä ihan muuten vaan syötäväksi.) Laita mössö jääkaappiin vaikka vähäksi aikaa.

Sitten vaikea osa, eli juustokastike. Kuten varmasti tiedätte, olen epävarmahko kaiken sellaisen suhteen, johon liittyy jotain maitopohjaista ja kattila, mutta kyllä tämä menee. Kuumenna kermaa kattilassa vähän, ei kuitenkaan kiehuvaksi. Heitä sekaan cheddar-siivuista revittyjä riekaleita ja sekoita kuin viimeistä päivää. Kymmenen siivun paketista riittää yleensä yksi tai kaksi muuten syötäväksi, joten älä napostele cheddaria liikaa ennen kastikkeen tekoa.

Lapioi guacamole lautasille salsan päälle ja kaada juustokastike kaiken kruunuksi.
Ylensyö esimerkiksi Monty Python Live at Hollywood Bowlia katsellessa. Seuraksi käy olut tai PepsiMax.

* Ahem. No eksäni sen minulle opetti. Mutta melkein oma kuitenkin kun itse opin sen ulkoa.

Ulkona

2008-05-15T11:51:00.000-07:00

Kaikki ovat kehuneet Sis. Deliä viime aikoina, ja koska tänään oli epäilemättä juhlapäivä* päätin palkita itseni välipalalla ennen iltarientoja**.

Suuntavaistoni on kuitenkin lähes yhtä huono kuin kadunnimien tuntemukseni, joten suunnistin paikalle nettiselaimella varustetulla puhelimella ja pakettidataliittymällä. Kyllä, minä olen hyvin itsepäinen. Kyllä, minä myös toivon kovasti, että seuraava Sis. Deli avataan jossain Sörnäisten metroaseman lähellä. Vink vink.

Kiukkuinen yritys palkittiin; ostamani ruis-graavilohileipä oli yksinkertaisesti tähänastisen elämäni paras täytetty voileipä, ja aion heti ensi tilassa*** kysyä Sis. Delin omistajilta josko voin muuttaa sinne asumaan.

Lämmintä suosittelua; käykää Sis. Delissä koska jos se menee konkurssiin, en toivu ikinä.

(Kävi myös ilmi, että tästä kesästä tulee ihan LOISTAVA keikkakesä - jos Sis. Deliin ei pääse asumaan, on Tavastia varteenotettava vaihtoehto.)

* Vein dippatyöni kansitettavaksi
** AWB (minä, myös, yritin etsiä sen merkitystä wikipediasta tuloksetta)
*** Kunhan AWB:n vaikutus haihtuu

Ei lapsille eikä heikkohermoisille

2008-05-13T11:37:00.000-07:00

Salsa on hyvää. Sitä voi laittaa leivän päälle voin, juuston ja makkaran sijaan: maistuu hyvältä ja terveellisempääkin se on.
Jos tekee salsan itse, ei saa edes lisäaineita. Kemikaalicocktailin Noora olisi toivottavasti ylpeä minusta.

No, löysin tänään Bella Vanillan salsaohjeen ja innoissani päätin tehdä salsaa heti illalla.

Myös tarjottimen haikala on kiinnostunut salsasämpylöistä.

Salsaa Rossanan tapaa seuraillen

3 habaneroa (hatunnosto neljän käyttäjälle - minä huomasin, etten olekaan itsetuhoinen)
sitruunan mehua (tykkään siitä enemmän kuin limestä)
tomaattimurskaa purkki (jos on luomua, niin on vielä vähemmän lisäainesta)
3 valkosipulinkynttä työkavereita sääliville
suolaa, pippuria ja sokeria
korianteria

Rouhi chilit ja valkosipulit. Surauta tomaattimurskaa lukuunottamatta kaikki blenderissä soseeksi. Jos kuitenkin käytät sauvasekoitinta, kuten minä blenderiä vailla tein, käännä katse siitä kiposta kun soseutat. Terveisin nimimerkki Chiliä silmässä.
Lisää tomaattimurska sekaan käsin käännellen. Syö minkä vaan kanssa. Älä syytä minua jos vatsa ei kestä - syöksen täällä itse onnellisena tulta.

Omat chilit voi hyvin, kun jaksoin vihdoinkin vaihtaa niille isommat ruukut. Omat mussukkani <3

Terveellis-maukasta, tai ainakin maukasta

2008-05-06T09:35:00.000-07:00

Blogilista uudistui ja ilahduin huomatessani, että täällä kirjoitan lähinnä muodista ja kirjablogissa lähinnä häistä. (Vaikka oikeasti lakkasin unelmoimasta prinsessahäistä sillä sekunnilla kun tarhassa näin telkkarista prinsessa Dianan kamalassa mekossa ja kampauksessa.)

No, ei anneta sen häiritä. Olen ihastunut viime viikkoina kikherneisiin; Luoja yksin tietää, miten siinä niin kävi. Yleensä suhtaudun varovaisuudella kaikkeen, mikä haiskahtaa terveellis-mauttomalta. Mutta kikherneissä on makua! Kukapa olisi uskonut.
Sen verran laiska kyllä olen että ostan valmiiksi käsiteltyjä herneitä. Muutaman kerran ehdin jo harkita, että liottaisin kikherneet itse, mutta allergiakausi palautti maan pinnalle; kun kotiin saapuessa ainoa ajatus on "jos hissi on rikki nukun ensi yön rappukäytävässä" ei kikherneille ole ylimääräistä energiaa.

Olen kokeillut muutamia kikhernereseptejä, ja joka ikinen kerta suhtautunut asiaan ihan valtavalla skeptisyydellä, mutta tulos on aina ollut mainio.

Bbcgoodfood esitteli reseptin, johon tulee pinaattia, pekonia ja kikherneitä. Viritin ohjeesta isomman ja laiskemman.
Tulkoon nyt huomautettua, että koska otaksun ruoan toimivan vähintäänkin yhtä hyvin ilman pekonia, aion koristella tämän merkinnän myös tagilla vege.

Pinaattia, (pekonia) ja kikherneitä

1-2 tlk kikherneitä (minä laitoin 2, koska, kuten sanoin, kikherneet ovat hyviä)
300 g pakastepinaattia tai joku sopiva määrä tuoretta
1 pkt pekonia, tai vähemmän, tai ei yhtään
2 rkl viinietikkaa
valkosipulin kynsi
muita mausteita

Käristä pekoni ja ohueksi viipaloitu valkosipuli. (Jos ei käytä pekonia, käristä vaikka sipulia.) Heitä mukaan etikka, kikherneet ja pinaatti. Anna porista hetken aikaa, etenkin jos pinaatti on jäistä.

Mausta haluamallasi tavalla - esim. chilillä - ja lapioi kitaan. Minä sain tuosta aikaan 4 annosta joista seuraa näemmä jatkuva nälkä, mutta väitän että riittää ainakin kolmelle. Tai lisukkeena ehkä useammalle.

Tämä oli muuten siitäkin kätevä resepti, että sen ympäriltä jäi paperille niin paljon tilaa, että samalle lapulle mahtui hyvin tekemään vielä Australian matkasuunnitelman.

Sitruunaa, enemmän sitruunaa

2008-05-02T06:06:00.000-07:00

Kaikki sitruunainen on hyvästä.

Pikkusisko kävi tänään visiitillä, ja sai ruokaa, ketun, lainalevyn ja japanilaista Buddha Ama Cha -teetä, jota vanhemmat ostivat Tampereelta. Se on muuten hyvää.

Ruoaksi tein sitruunapastaa Anna-Leena Härkösen kirjasta Sopan syvin olemus. Kirja on muuten viihdyttävä, ja on sitäpaitsi kivaa, että joku muukin seuraa tarkasti reseptejä. Olisin vaan halunnut tietää, monelleko ohje oli tarkoitettu, mutta hyvin ruoka riitti.

(Huomaa lautasmallin mukainen määrä vihreää. Kansanterveyslaitos kiittänee.)

Sitruunapasta

2 rkl voita
2 rkl jauhoja
3 dl kanalientä
½ sitruunan raastettu kuori ja mehu (minä laitoin kokonaisen kun pidän sitruunasta)
2 dl kermaa
2 rkl voita
mustapippuria ja suolaa

Sulata voi, lisää jauhot, sekoita vimmatusti. Lisää kanaliemi ja anna kiehahtaa, mutta sekoita yhä - etenkin jos suurustamisen kanssa on vähän niin ja näin kuten minulla. Tässä voi vielä rikkoa jauhopaakkuja. (Onko se edes suurustamista? Miksen tiedä?)
Lisää sitruunamehu, raastettu kuori ja kerma ja keitä hetki miedolla lämmöllä. Lisää toinen voisatsi ja vatkaa taas kunnolla. Mausta ja tarjoa valitsemasi pastan ja parmesanin kanssa.

Ruokaan voi kuulemma lisätä myös kanaa, halutessaan, mutta minä en ole ikinä ihan varma pikkusiskojeni ruokavaliollisesta statuksesta. Mitä jos ne ovatkin yhtäkkiä kasvissyöjiä?

Itse tykkäsin pastasta kovasti, näytti uppoavan myös siskolle.

Alkuruoka!

2008-04-30T21:29:00.001-07:00

Koska kokkaan lähinnä arkiruokaa, ei yleensä ole tilaisuutta tehdä alkuruokaa. Eilen pari kaveria oli kumminkin syömässä - ja minua hermostutti niin, että tärisin, hah.

Jälkikäteen tiesin olevani maailman surkein kokki :D Mutta alkuruoasta tykkäsin kovasti ainakin itse, vaikken kenestäkään muusta voi mennä takuuseen. Ohje löytyi The Parma Ham Consortiumin sivuilta. Se kuulostaa hienolta. Aion perustaa jonkun consortiumin heti, jos selviää, etten pääsekään Maltan ritarikunnan jäseneksi.

Parmankinkku-avokado-verigreippisalaatti 4:lle

4 kourallista erilaisia salaatteja
2 verigreippiä
2 avokadoa
12 siivua parmankinkkua
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria ja hyppysellinen sokeria

Aloita siivoamalla verigreipit: kuori ne, ja leikkaa lohkoista kaikki kalvot irti. Kuulostaa paljon hankalammalta kuin onkaan, mutta kunnon veitsestä on silti iloa.
Kuori ja siivuta avokadot - sitähän ei sitten kannata tehdä tunteja ennen kun avokado tummuu niin kiusallisesti.

Laita salaatinlehdet tarjoiluastioille ja asettele päälle verigreippilohkot, avokadosiivut ja parmankinkkuviipaleet.

Sekoita sitruunamehu, öljy ja mausteet ja kaada kastiketta salaattilautasten päälle. Tarjoile heti.

AINII! Iloista vappua kaikille. Tänä vuonna on kai pakko taipua ja raahata luunsa Ullikselle. Voidaan viedä sinne eilisen jälkiruoan jämät, se oli vähän turhan death by chocolate ainakin mun makuun. Brrr.

Lehtitilaus

2008-04-24T10:24:00.001-07:00

Minä olen täysin huijattavissa, ja tilasin Sportin halvalla oikeastaan vain siksi, että sain kylkiäisenä ekan ikioman Jamie-kirjani. Sitä nyt ei jostain syystä voinut hakea kirjakaupasta, vaikka muuten mielelläni asuisinkin esimerkiksi Akateemisessa eli Aksussa.

Tein paistettua fenkolia. Ensin vaivuin nirvanaan nuuskimalla tuoretta fenkolia, mutta sitten ... asiaan. Unohdin ottaa kuvan; eikä se sitten myöhemmin näyttänyt enää niin hyvältä. Käy lisukkeeksi, minä söin pääruokana.

Paistettua fenkolia, tomskuja ja sen sellaista

2 fenkolia
24 kirsikkatomaattia (minä laitoin kaikkea vähän enemmän mutta voi pojat että on tyhmä olo kun laskee kirsikkatomaatteja)
1 iso kourallinen kivettömiä mustia oliiveja (meillä vihreitä, en ikinä löydä mistään niitä mustia joista pidän)
1 pieni kourallinen tuoretta timjamia (lehtiä! Aaaargh!)
2 kuorittua valkosipulin kynttä viipaleina
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
1 lasi valkoviiniä tai jotain (minä aion ensi kerralla kokeilla kasvislientä)
2 nokaretta voita

Jos fenkoleissa on ne lehtikärjet, sopii ne silputa uunivuokaan. Leikkaa fenkolit lohkoiksi ja keitä 10 minuuttia. Nosta keitetyt fenkolit reikäkauhalla uunivuokaan myös, älä kaada keitinvettä pois.
Töki kirsikkatomaatteihin reikiä ja tiputa ne fenkolien keitinveteen. Anna kiehua 45 sekuntia, niinpä niin, ja valuta kylmällä vedellä ja nypi kuoret irti.
TAI vaihtoehtoisesti, heitä tomaatit kuorineen uunivuokaan. Niin minä tein. Ei minulla ole mitään tomaatinkuoria vastaan.

Lisää vuokaan myös oliivit, timjami ja valkosipuli. Mausta ja valuta päälle vähän öljyä. Sekoittele ja kaada lopuksi päälle valkoviini tai jokin sekä laita ne 2 nokaretta voita pinnalle.

Paista 220 asteessa puoli tuntia.

Silloin kun en laita ruokaa, eli aika usein, luen. Ja näköjään jostain syystä haluan myös kirjoittaa siitä.

Tabbouleh

2008-04-06T09:24:00.000-07:00

Meidän tietokone on ollut epätilassa. En ole päässyt valloilleni internettiin, kommentoimaan muiden juttuja. Omien kirjoittamisesta nyt puhumattakaan. Onneksi kanssanisäkäs oli urhoollinen ja sitkeä ja tuhosi zippiohjelman jumittaman käyttäjäprofiilin ja ne 180 000 zippifilettä ja nyt kone toimii taas.

Löysin bbcgoodfoodista hyvän ohjeen tabbouleh-...jutulle. Voiko sitä sanoa salaatiksi?
Ohje oli tarkoitettu alunperin lisukkeeksi vaikka kalalle, mutta yritin vääntää siitä salaattimaisemman lisäämällä rutkasti kasviksia. Yritys oli tuhoontuomittu; riippumatta siitä, miten paljon kasviksia laittaa, couscous on hallitseva. Hyvää se kyllä oli, söin sitä välipalaksi ja iltapalaksi ja muutenvaanpalaksi.

Alla vähän sitruunaisemmaksi viriteltynä:

Tabbouleh

250 g couscousta
3 dl kana- tai kasvislientä (tai vettä)
6 tai enemmän tomaatteja
pieni kurkku
kevätsipuleita 1-2 nippua, maun mukaan
persiljaa
raastettu sitruunan kuori
kuorestaan raastetun sitruunan mehu
4-6 rkl öljyä (mutta jos hirvittää niin voi laittaa vähemmän)
suolaa ja pippuria
1-2 kuivattua piri piriä jos haluaa
1 valkosipulin kynsi

Laita couscous kippoon ja kaada kuuma liemi tai vesi päälle. Sekoita ja peitä jollain (meidän taloudessa löytyi vihdoinkin käyttöä sille kauhealle kotipitsan pitsalautaselle jonka kanssanisäkäs tyytyväisenä hankki) ja anna olla 5 minuuttia.

Silppua tomaatit, kurkku, sipulit ja persilja. Laita ne samaan kippoon couscouksen kanssa. Lisää vielä sitruunan kuori.

Kaada öljy sitruunamehun sekaan (alkuperäinen mehu-öljysuhde oli muuten 2-4 mutta kun minä pidän sitruunaisesta. Tee kuten hyväksi näet) ja mausta suolalla ja pippurilla ja piri pirillä joka on murskattu käsien välissä koska et ole vieläkään oppinut mitään niistä viidestä erillisestä kerrasta. Ja murskatulla valkosipulin kynnellä. Sekoita ja kaada siihen kippoon, jossa on jo couscous ja vihannekset. Sekoita taas. Tämän voi antaa vetäytyä hetken aikaa tai vaihtoehtoisesti kimppuun voi hyökätä heti.

Tein tätä pari kertaa, ja toisen kerran unohduksien jälkeen voin luottavaisesti tiedottaa, että persilja ja valkosipuli ovat olennaisia ainesosia, joita ei kenenkään pidä unohtaman.

Oodi Tabascolle

2008-03-27T10:26:00.000-07:00

Maailmassa kasvaa monia ihmeellisiä puita, jotka tuottavat vielä ihmeellisempiä hedelmiä. Näistä hedelmistä tässä mainittakoon pommac ja tabasco.
Kaikki olemme varmasti televisiosta oppineet, että pommac kasvaa Ranskassa Pommacin maakunnassa. Siellä kypsät pommacit poimitaan hellästi käsin ja toimitetaan Suomeen janoisen Liinan juotavaksi.

Tabasco puolestaan kasvaa luullakseni Meksikossa, Tabascon osavaltiossa sekä ehkä Yhdysvaltain eteläosissa. Joitakin lajikkeita tuodaan myös Suomeen.

Suuri Tabasconumero

Kaikille varmasti tuttu on perinteinen punainen tabasco, tuo laitoskeittiöiden aurinko. Oppilaitosten ja työpaikkojen ruokaloissa punaisesta tabascosta nähdään usein kookas jättitabascolajike, josta riittää useammallekin ruokailijalle. Punaisen tabascon hyvinä puolina voidaan hieman hapanta makua ja riittävää tulisuutta. Punainen tabasco sopii minkä tahansa laitosruoan ilmettä kohentamaan; lisäksi lajike on varsinainen klassikko Pizza Hutin Hawaiian-pitsan päällä. (Älä ikinä yritä syödä ilman!)

Punaisen tabascon rinnalle Suomeen on viime aikoina alettu tuoda myös alkuperäislajiketta miedompaa vihreää tabascoa. Vihreän tabascon maku on hienostunut ja maukas. Vaikka tulisuutta ei vihreästä tabascosta löydykään, voidaan sen hyvänä puolena kuitenkin pitää sen yleiskäyttöisyyttä. Vihreä tabasco sopii kaikkeen; salaatinkastikkeeksi, kananmunien päälle brunssilla ja ... no ... mihin ikinä sitä keksiikin laittaa.

Yksi uusista tabascolajikkeista, hiljattain Suomessakin nähty, on valkosipuliin vivahtava tabasco. Myöntää täytyy: en ole kokeillut. Tämän valkosipulin ja tabascon pyhän risteytyksen on kuitenkin sanottu olevan vihreää tabascoa voimakkaampaa mutta alkuperäistä punaista tabascoa miedompaa. Lajikkeen on sanottu myös sopivan italialaiseen ruokaan; jaottelu kuulostaa oudolta, sillä ainoa ruoka johon tabasco nähdäkseni ehkä ei sovi, on japanilainen.

Chilpotle-tabasco on savunmakuisessa hienostuneisuudessaan suorastaan jumalaista. Chilpotle-tabascon väri on selvästi muita tabascoja tummempi. Tätä tabascojen eksoottista kuningatarta voi huoletta sotkea ruokaan, joka ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa - lopputulos on taivaallinen, vaikka ei ehkä muistutakaan ruoan alkuperäistä ajatusta. Chilpotle-tabasco ei ole tulisin tabascolajike, mutta ainakin Suomessa myynnissä on muita tabascoja hieman kookkaampi lajike.

Tulisimman tabascolajikkeen mukaan on nimetty myös eräs chili: habanero. Habanero-tabascon ehdottomana vahvuutena voidaan pitää infernaalista tulisuutta. Pieneksi heikkoudeksi voidaan laskea maun tietynlainen kovuus - tässä tabasco, joka ei varsinaisesti ole maukas. Riittoisa kuitenkin. (On myös joitakin irvileukoja, joiden mielestä tabascon ominaismakua ei tulisuuden alta maista, mutta kaikki me asiaamme vakavasti suhtautuvat tabasconmaistajat tiedämme tämän väitteen olevan puppua.)

Rakas lukijani - mikäli et ole täysin myyttinen olento, kerrothan, mikä on oma suosikkisi tämän jalon hedelmän eri lajikkeista?

(Lupaan että seuraava postaus on jotain järkevää. Vaikka käsittämättömän hyvä tabbouleh.)

Nuudeleita

2008-03-17T05:19:00.000-07:00

Viikonloppuna vietettiin virallista Liina on kaunista -kerhon kevätkokousta. (Niistä pitäisi ehkä tehdä ihan perinne, oli niin kivaa.)

Kokousruoka oli moninaista; ja seurassa oli myös jonkin verran henkilöitä, joiden nimi ei ollenkaan ollut Liina, mutta monimuotoisuus on kai vain hyvä asia.

Perjantaina tein nuudeliwokkia. Se on bravuureitani; törkeän helppoa ja hyvää. Valitettavasti en vaan onnistu ikinä saamaan siitä kovin valokuvauksellista. Kokeilkaa silti.

Ohje on alunperin Basic cooking -kirjasta, mutta alla on viritelty versio.

Kana-nuudeliwokki noin neljälle paitsi jos kaikilla on hirveä nälkä

500 g kanaa, esim. rintafilettä
250 g munanuudeleita (saa myös luomuna, vink vink)
1 nippu kevätsipuleita
1 purjo (voi olla pienempi)
1 tavan keltasipuli (tulkoon mainittua, että sipuleiden määrää ja laatua voi kontrolloida oman maun mukaan ihan vapaasti. Alkuperäisessä ohjeessa puhuttiin vain kevätsipuleista, mutta se on mielestäni naurettavaa.)
2-3 kynttä valkosipulia
1-2 kuivattua chiliä - ja TIETENKIN voi käyttää myös tuoretta. Tuoreella punaisella tsilillä saa ruokaan vähän väriä.
pala tuoretta inkivääriä
1-2 rkl sitruunamehua (voi laittaa enemmänkin)
3 rkl soijaa (suunnilleen)
neutraalin makuista öljyä

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan; ei ylikypsiksi! Valuta ja anna olla hetken aikaa. (Kannattaa katkoa ne ennen keittämistä, uskokaa pois vaan.)
Suikaloi kana, silppua sipulit, valkosipuli, inkivääri ja chili.
Kuumenna öljy wokkipannulla kunnolla ja ruskista kana. Siirrä kana syrjään pannun reunoille (?!? minun pannullani kaikki mikä on reunalla noudattaa painovoiman kutsua ja vierii pohjalle...) tai tee kuten minä ja töki kanoja syrjemmäs. Lisää sipulit, inkivääri ja chili ja kuullota niitä pari minuuttia. Sekoita vimmatusti. Jossain vaiheessa kaiken voi käännellä sekaisin.
Lisää nuudelit ja tilkka öljyä. Kääntele vielä joitakin minuutteja. Kaada sekaan sitruunamehu ja soija.

Luulen muuten, että kasvisversio tästä toimisi myös mainiosti; itse olen joskus harkinnut jättäväni kylmästi kanan kokonaan pois, mutta voihan sen myös korvata jollain. Vaikka sienillä. Niitä ei kyllä ehkä paisteta ekana.

Tykkään tästä, btw, eritoten siksi, ettei tähän soijaa lukuunottamatta tule mitään mausteita - kaikki voi olla tuoretavaraa. (En tiedä, miksi se on hyvä asia, mutta silti se vetoaa.) Mausta ei kuitenkaan ole pulaa.

Muhennos

2008-03-05T11:27:00.000-08:00

Maanantai ei alkanut kovin hyvin; ja pakastinkin oli tyhjä.
Pakastimen tyhjyys aiheutti joukon jatko-ongelmia, jotka voidaan esittää seuraavasti:

Nälkä voi yllättää
Ei ole hajuakaan siitä, mitä kokata, koska kaikki keitto-opukset ovat kotona eivätkä töissä
Kiirekin on kun illalla pitää mennä rokkikeikalle (vastustan rokkikeikoilla istumista periaatteellisista ja seisomista henkilökohtaisista syistä - mutta toistaiseksi periaate on velvoittanut alaselkää enemmän. Seisomaan siis.)

Reseptit löytyivät surffaamalla. Enää piti selvitä hengissä kauppareissusta.
Syystä tai toisesta toimin tavalla, jonka jo lähtökohtaisesti tiesin olevan virheellinen, ja menin vieraaseen ruokakauppaan. Tuli kuulkaa melkein itku Sellossa kun en millään meinannut löytää edes sinne halvatun Citymarkettiin (se kauppa on isompi kuin Senaatintori! Ja sen vieressä on toinen kauppojen carcharodon megalodon, Prisma! Miten ne voi missata?) ja siellä sitten piti etsiä jauhelihaa ja juustoa ja TOMAATTISÄILYKKEITÄ puoli tuntia. Mammuttimarkkinoiden aikaan. Kyllä otti kupoliin.

Vaikeudet jatkuivat kotona. Olin kaupassa melkoisen varma, että meillä on kotona ei-tuoretta korianteria maustekaapissa, mutta ei sitä sitten löytynytkään. Hetken kiukuttelun jälkeen ymmärsin, että maustekaapin takaseinä on irrallaan ja maustekaapin alimmalle hyllylle jätetyt maustepussit tippuvat liesituulettimen ja maustekaapin väliseen syvän avaruuden vyöhykkeeseen. Kädet mustelmilla kaivoin tästä ylimääräisestä ulottuvuudesta kahdeksan erilaista maustepussia - korianteri oli luonnollisesti pohjimmaisena.

Kaiken tämän jälkeen ymmärtänette, jos Sorsanpaistajalta löytämäni muhennosreseptin lopputulos ei ollut ihan optimaalinen; vika oli kokissa, ei reseptissä. Kanssanisäkäs piti siitä kyllä kovin, jos nyt ensialkuun vaati todisteita siitä, että kyseessä ei ole maksakastike.

Korianterin tuoksuinen nopea jauhelihamuhennos

500 g lehmän jauhelihaa
8-9 valkosipulinkynttä (kaunista!)
4 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 suurehko sipuli
4 rkl öljyä paistamiseen
0,5 tl chilijauhetta (laitoin pari oikeaa tsiliä)
0,5 tl kurkumaa
1 tl juustokuminajauhetta
2 tl korianterijauhetta
0,5 tl garam masalaa
2,5 dl tuoretta korianteria
1,5 dl paseerattuja tomaatteja
1 dl vettä
3 rkl jogurttia
4 tähtianista (unohdin! Ostin niitä ja unohdin! Ärsytti!)
2 ½ dl pakasteherneitä
suolaa

Silppua tsipulit (ja tsili) ja raasta inkivääri. Kuullota sipuli, lisää joukkoon inkivääri ja valkosipuli ja paista kevyesti. Itse heitin ne chilit tässä joukkoon myös. Sekoita joukkoon kurkuma, juustokuminajauhe, korianteri, garam masala (ja chili). Paista, kunnes mausteet alkavat tuoksua. Lisää jauheliha, ruskista. Hämmennä seokseen korianterisilppu, paseeratut tomaatit, tähtianis ja jogurtti. Niin ja vesi kanssa. Peitä kattila kannella ja anna muhia kohtalaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Lisää jäiset herneet, kun keittoaikaa on jäljellä viitisen minuuttia. Jos muistit ne kirotut tähtianikset, nouki ne pois.

Käskettiin tarjota heti mutta minäpäs pakastinkin sen. Tein mukaan haudutettuja bataattikuutioita koska Kotimaiset kasvikset väitti, että sopivat liharuokien kanssa.

Haudutetut bataattikuutiot

2 bataattia
2 rkl öljyä
1 rkl voita
mustapippuria ja suolaa
1 dl vettä

Kuori ja kuutioi bataatit. Ruskista öljyssä niin, että saavat vähän väriä. Lisää voi ja mausta. Lisää sitten vesi ja hauduta kypsäksi kannen alla miedolla lämmöllä.

Kolmen kaalin gratiini

2008-02-29T23:37:00.000-08:00

Halusin tosi pitkään tehdä Koti ja keittiö -lehden webisivuilta kaivamaani Kolmen kaalin viherpippurigratiinia (siihen tulee ruusukaalia! Rokkaa!) mutta jäin jotenkin jumiin kurttukaalin kohdalle. Meni monta viikkoa ennen kuin keksin googlettaa asian, mikä on outoa koska Google ja minä, we goes back a long way.

Anyhoo, sitä gratiinia.

Kolmen kaalin viherpippurigratiini

400 g ruusukaalia (ruusukaalia! Yay!)
300 g kurttukaalin sisempiä osia (tämä olisi nyt siis yhtä kuin savoijinkaali) (kieltämättä se on aika kurttuinen)
200 g vihreää tai valkoista kukkakaalia (laitoin parsakaalia koska kaupan kukkakaalit painoivat kilon enkä sitä paitsi keksinyt, mitä on vihreä kukkakaali - ennen kuin muistin ne kummalliset fraktaalikukkakaalit viime kesältä, eikä niitä tietenkään nyt mistään saakaan, mutta parsakaali ajaa asiansa.) (Ja itse asiassa googletin lisää ja se fraktaaliotus onkin romanesku eikä mikään kukkakaali. Kaikkea kanssa.)
3 dl vahvaa kasvislientä

Kastike:

25 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruoanvalmistuskermaa (tämä varmaan tarkoittaa, että vähärasvaisempaa)
2-3 dl maitua
1 dl juustoraastetta, esim. parmesaania (ja onko se tuon desinkään kanssa niin nuukaa?)
1 tl viherpippuria (naurettavaa. Laitoin ainakin 3 tl.)
ripaus suolaa

Lisäksi voi laittaa 1-1,5 dl cashewpähkyleitä jos kokee sen tarpeelliseksi.

Siisti kaikki kaalit, riistä ruusukaaleilta kannat, viipaloi kurttukaali ja silppua lehdettömäksi riipimäsi kukkakaali. Kuumenna kasvisliemi kattilassa ja keitä pilkotut kaalit siinä lähes kypsiksi. Nosta kaalit reikäkauhalla uunivuokaan tasaisesti. (Voi tulla yllätyksenä, mutta meillä on reikäkauha. Olin itsekin aika yllättynyt.)

Tee kastike näin ikään: sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Vatkaa kerma ohuena norona mukaan, samoin maito. (Päivän toinen ylläri oli, ettei tämä palanut pohjaan lainkaan. Unelmakastike!) Pane juustoraaste ja murskatut viherpippurit kattilaan ja kuumenna vispaten kuin hullu kunnes juusto sulaa. Anna kiehua kolme minuuttia miedolla lämmöllä edelleen vispaten. Jos saat krampin käteen, käytä toista kättä.

Kaada kastike kaalien päälle vuokaan. Ripottele pinnalle pähkylät, jos haluat.
Gratinoi 225 asteessa 7-10 minuuttia tai kunnes näyttää hyvältä.

Tästä tulee ihan varpaita kipristelevän hyvää. Tosin reunaehtona on ehkä se, että pitää ruusukaaleista. Ja viherpippurista! Minä pidän molemmista kovasti.

Mihinkään mitenkään liittymättömästi: Kaaligratiiniannoksen jälkeen kuntomessuille! Viimeksi siellä oli kuohuviinibaari, mikä on minusta ihan paikallaan kuntomessuilla. Lisäksi siellä on Puhoksen Intersportin ständi. Kaverin kanssa luultiin molemmat pitkään, että Puhos on jossain Pohjois-Pohjanmaalla, mutta sitten selvisi että se onkin Itäkeskuksen takana.
Ja loppuillasta syömään tapaksia.
Kaikki mahdollisuudet hyvään lauantaihin siis olemassa.

Lempiruokaa

2008-02-25T00:34:00.001-08:00

Kokeilin taannoin - tammikuussa - italialaisen lihapullapadan ohjetta.
(Kuvittelin tosi pitkään, että se oli anastettu Puolesta voikilosta, joka on rakkaimpia inspiraationlähteitäni, mutta ei - se olikin Pastanjauhajilta. Toinen rakas paikka.) Kuitenkin, kävi niin, että kanssanisäkäs ihastui ruokaan kovin. Se oli mukavaa, koska se ei yleensä suhtaudu ruokaan samalla tavalla hurmoksella kuin minä.

(Ennen kuin opettelin kokkaamaan, se eli ihan tyytyväisenä pinaattikeitolla ja pikanuudeleilla. I kid thee not.)

No, nyt oli sitten kanssanisäkkään synttärit, ja erityistoiveena oli lihapullapata.

Italialainen lihapullapata tismalleen Pastanjauhajien ohjeella

800 g paistijauhelihaa
paketti pekonia pilkottuna
100 g parmesaania (juhlan kunniaksi raastoin ihan itse, en ostanut valmisraastetta)
1,5 dl korppujauhoja
tilkka maitoa (käytin kermaa. No kun inhoan maitoa.)
kaksi munaa
1 dl persiljasilppua
1 prk paseerattua tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
3 kynttä valkosipulia (pidän tätä arvoa viitteellisenä)
50 g voita ja 2 rkl oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria myllystä
lisukkeeksi lempparipastaa, meillä taglionia, jonka kanssanisäkäs haluaa keittää koska minä suhtaudun asiaan liian suurpiirteisesti ja pastasta tulee helposti puuro. Pastaa kannattaa samantien ostaa paljon, jos kaapista ei löydy. Lihapulliakin tulee paljon. Toisaalta niitä syö ihan mielellään koko viikon.

Jos on nälkä, tee voileipä ihan ekana. Sitten:

Silppua persilja, pekoni ja valkosipuli kun odotat korppujauholähetystä lähikaupasta. Sekoita korppujauhot, munat ja tilkka maitoa. Anna imeytyä hetki. Ihmettele, kuinka pitkä on hetki. (Jos on korppujauhoja, kannattaa silppuaminen jättää tähän väliin, niin ei tarvitse ihmetellä.) Kyllästy, ja sekoita joukkoon jauheliha, pekonisilppu, persilja ja valkosipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita taikinaksi ja pyörittele pulliksi.

Paista öljy-voi -seoksessa pulliin ruskea pinta isossa kasarissa tai laakeassa kattilassa. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja tomaattimurska. Sekoita varovaisesti. (Etenkin, jos kasari ei ole kovin iso. Meidän kasari ei ole kovin iso ... Tämän ruokasatsin kanssa esim. Senaatintorin kokoinen kasari on paikallaan. Sekoita varovaisesti, koska muuten kastiketta on hellalla, paidalla ja lihapullat yrittävät pakoon.)
Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla ainakin tunti.

Keitä seuraksi pastaa. Ripottele päälle juustoa. Syö itsesi neliskanttiseksi.

Laitan kuvan joskus illalla. Lupaan!

Huomatkaa muuten, etten kerrankin lisännyt tähän yhtään chiliä. Kanssanisäkkään mielestä olen ärsyttävä joko-tai -ihminen. Joko ei yhtään chiliä, tai sitten niin paljon chiliä että huulet roihuavat. Se on väärässä, huuleni eivät ole ikinä roihunneet.

Tsilitarha voi muuten hyvin. Olin synkeän vakuuttunut siitä, etteivät chilit edes idä, koska minä olen tunnettu taidoistani tappaa kasvi kuin kasvi ennätysajassa. Vaan torstai-iltana piti hyperventiloida kun ensimmäinen itu löytyi ensimmäisestä purkista.

Nyt osa tsileistä on jo enemmänkin taimia kuin ituja. Siirsin taimet valoon ja ituasteella olevat jatkavat lämmittelyä vessassa. Pikku mussukat <3

Parasta ikinä

2008-02-15T03:07:00.000-08:00

Sillä välin, kun en kirjoittanut tänne, söin kuitenkin satunnaisesti jotain. Ja tein ruokaakin.
(Paitsi kun olin kipeänä kaksi viikkoa eikä mikään maistunut paitsi satunnaisesti karkit. Ei edes sipsit. Olin siis tosi kipeänä.)

Löysin myös uuden lempiruokani.
Pastanjauhajien Pohjoisafrikkalaiset paahdetut kasvikset.

Ohje löytyy Pastanjauhajien sivuilta todennäköisesti selkeämmin kuin sen ikinä osaisin itse kirjoittaa.
Ja se on niin hyvää! Tein sitä kerran, kun kanssanisäkäs oli Oulussa "kirjoittamassa kypsyysnäytettä" ja heti seuraavalla viikolla uudestaan. Voisin syödä harissakasviksia joka päivä, vähän niinkuin sushia mutta ilman raskasmetalleja.

Jo ajatuksen tasolla harissakasvikset miellyttivät. Ensinnäkin rrrrakastan fenkolia, punasipulia ja kirsikkatomaatteja ja pelkästään rakastan kaikkia muita ainesosia. Toiseksi, ohjeeseen tulee paljon valkosipulia ja vähän harissaa, jota jo 10-vuotiaana käytin leivän päällä jos sitä jostain käsiini sain. Nykyään harissan maku ei sellaisenaan enää ole taivas, mutta ruoassa on just sopiva. Kolmanneksi, siihen tulee minttua ja korianteria, ja kuten ehkä arvaatte, palvon korianteria.

Lopputulos oli ajatustasoa parempi.

Niin että. Suosittelen kaikille. Taivas on auki.

Nauriksia

2008-02-14T11:43:00.001-08:00

Joulun alla äiti teki nauriskeittoa, josta tuli niin hyvää, että heräsin keskellä yötä miettimään asiaa.

Seuraavana päivänä ahdistin äidin nurkkaan ja - koska äideillä ei juuri muutakaan tekemistä ole joulun alla - vaadin reseptiä itselleni.

Keittoa tuli tehtyä tammikuussa seuraavalla ohjeella:

Nauriskeitto

1-2 perunaa
1,5 kg nauriksia (mutsi myös ajautui hermoromahduksen partaalle kun sanoin päättäväisesti "nauriksia")
2 l vettä - tai sen verran, että naurikset peittyvät
2 dl kermaa tai siis meillä ruokaviitosta

Kuori ja pilko perunat ja naurik... nauriit. Keitä kypsäksi, lisää jossain välissä kasvisliemikuutio. Lopuksi soseuta. Tarjolle asetettaessa joukkoon voi silputa persiljaa - ja jos on tosi uskalias, lorauttaa mukaan vähän tryffeliöljyä. Itse en niin tryffeliöljystä perusta, mutta tuohon se kyllä sopi. Kun oli varovainen.

Sitten huomasin, että Ruokatorstaissakin oli nauriskeiton ohje. Siihen tuli vähemmän nauriita, mutta lisäksi sipulia ja porkkanaa. Luultavasti kannattaa kokeilla. Itse ainakin aion; kesällä, koska nauriit taisivat olla eri sorttia kuin kauppahallista hakemani kaskinauriit.

Piti ottamani kuva myös nauriista. Kaskinauris on diktatorisella päätöksellä Miss Juures 2008. Vaan kuorin ne innoissani ensin, eivätkä ne sitten enää olleet niin nättejä.

Tein myös päätöksen alkaa chilinviljelijättäreksi.
Kanssanisäkkäällä on ollut hauskaa. Se kun tietää kasvinhoidolliset taipumukseni. Mutta olen sitkeä, ja nyt lähinnä toivon, ettei tilaamiani siemeniä ole Itella Oyj:n toimesta jaettu naapurin rehunviljelijöille. Tai siis ainakin meille tulee niin paljon väärää postia.

Pitäkää peukkuja? Koska chiliprojektissa tarviin tuurin lisäksi myös onnea.

Pastaa

2007-12-30T07:58:00.000-08:00

Meillä ei usein tehdä pastaa arkisin, lähinnä siksi, että vilkaisu minkä tahansa pastapussin ravintosisältötaulukkoon saa mut liikuttumaan kyyneliin asti. Tästä syystä pasta on lomien ja viikonloppujen ruokaa.

Niin myös äitini mielestä, joka esitti vienon välipäiväntoivomuksen siitä, että a. ruokapöydästä löytyisi pastaa ja b. pastan tekemisen suorittaisi joku muu kuin em. äiti.

Tässä välissä on syytä mainita, että hieman jännitti ruveta kokkaamaan omalle äidilleen, joka on kuitenkin keittiöjumalatar.
Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, paitsi että alkukodissa ihmisiä pyöri jaloissa totuttua enemmän.

Ohjeeseen törmäsin ensi kerran Oulussa, jonne on selvästi kannattavaa tehdä ruokaturismillisia reissuja. Alkuperästä en sen kummemmin tiedä, pastaan on yleensä viitattu sen kaveripariskunnan nimillä, joiden keittiöön minulla on vieläkin ikävä.

Sanotaan nyt vaikka, että Välipäivän pastaa
(4:lle nälkäiselle, sopivasti viriteltynä 6:lle joilla ei ole niin kova nälkä)

n. 0,5 kg kanaa (rintafileitä)
1-2 sipulia
2-3 tomaattia
1 sitruuna
200 g fetaa
pyhä ruoanlaiton kolminaisuus: öljyä-suolaa-pippuria
tagliatellea

Suikaloi kana, silppua sipuli ja kuutioi tomaatit. Purista sitruunasta mehut ja kuutioi feta. Lyö napakasti kauhalla sormille kaikkia, jotka yrittävät napsia fetaa tässä vaiheessa. Ruskista kana öljyssä ja kaada pannulle perään sipulit (kokkiohjelmatyyliin jostain nätistä kiposta, avot.) Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää tomaatit ja sitruunamehua - vähän oman maun mukaan. Itse lorautan yleensä kaiken, mitä yhdestä sitruunasta irtoaa. Mausta suolalla (kevyesti, feta kun on muistikuvani mukaan aika suolaista) ja pippurilla ja anna muhia vähän aikaa.

Keitä seuraksi pasta. Havaitse, kuten minä joka kerta erikseen havaitsen, että pastan keittämisen olisi voinut aloittaa aikaisemminkin. (Otaksun, että alkukotini liesi toimii niin, että levyn alla istuu joku pieni tonttu joka lämmittää levyä sytkärillä. Mikään muu ei selitä veden kiehumisnopeutta. Tai siis hitautta.) (Ja tuskin se kastikkeen pidempi muhiminen sille pahaakaan tekee.)

Kun pasta alkaa olla valmiinpuoleista, esim. siis jo kattilassa, laita feta kastikkeen sekaan ja anna muhia vielä vähän aikaa.

Kastike ei ehkä ole kuvauksellisinta ikinä - eikä siitä nyt kuvaa tietenkään olekaan - mutta muutoin hyvää.

Ilmastonmuutosvaikutus

2007-12-18T22:52:00.000-08:00

Meillä on pakastin niin täynnä ruokaa, ettei sinne mahdu enää oikein mitään. Ja kohta kutsuu alkukoti joulunviettoon, joten varastoon kokkaaminen tuntuu vähän turhaltakin.
Mutta hirveästi tekisi mieli tehdä jotain. Tarjosin jo äidillekin, että voisin vaikka leipoa jotain kun menen sinne, mutta äiti pontevasti esteli, mistä tulin hieman alakuloiseksi.

Ruoka kuitenkin jatkuvasti kiinnostaa; lisäksi olen löytänyt itsestäni hyvin orastavan ekologisen ajattelijan. Tähän vaikuttaa osaksi se, että olen päässyt johonkin kuluttajapaneeliin jäseneksi ja se puolestaan tarkoittaa sitä, että saan kirjata ostamistani maitopurkeista ja soijapapupusseista ja jauhelihoista ja kaikesta ylös KAIKEN, mutta vihanneksista myös sen, ovatko kotimaista tai luomua. Tämä ehkä vähän herätti miettimään sitä, miten kuluttaa ja mihin.
Luultavasti kuluttajapanelointiakin enemmän tähän ekologisuuden puuskaan vaikuttaa luomutomaattien parempi maku.

(Omia ostotottumuksia on muuten kiinnostava tarkkailla. Olen sitäpaitsi hillittömän ylpeä siitä, ettei eineksiä ole tullut ostettua.)

Orastava ekologinen ajattelija -minäni oli iloinen myös luettuaan eilen Hesarin verkkosivuilta, että kasvisten syönnin lisäksi ruoan ympäristövaikutuksia voi vähentää myös tekemällä paljon ruokaa kerralla, pakastamalla ja käyttämällä mikroa.

Tässähän on oltu ihan ekologisuuden huipentumia siitä asti kun ... no, kun aloin laittaa ruokaa. Huutomerkki! Ja kaikki vaan oman laiskuuden ja joskus lapsuudessa päähän iskostuneiden tehokkuus- ja säästöoppien vuoksi.
Meillä lähes kaikki ruoka menee suoraan pakastimeen, ja ruokaa myös tehdään kunnon perhesatseissa. Tähän vaikuttaa hyvän lounaspaikan puute töin läheltä mutta myös se, etten yleensä jaksa todellakaan kokata mitään joka päivä. Ainakaan nälkäisenä. Töiden jälkeen tekee välillä tiukkaa, että ylipäänsä jaksaa nostaa haarukan ääntä kohti.

Niin että. Aion kulkea koko päivän rinta rottingilla ja leuka pystyssä. Aloitin sitä vähän jo eilen, että kaikki varmasti huomaavat.

Seuraavaksi aion mennä tutkimaan omaa vesijalanjälkeäni.

Toisen kerran

2007-12-16T10:47:00.000-08:00

Alkukodissa saa aina olla varma siitä, että minkään kulinaristisen ihmeen ääressä ei tarvitse toiste syödä itseään tylsämieliseksi.
Äiti ei moisista uusinnoista piittaa.
Minä kyllä teen mielelläni toiseenkin kertaan koekeittiöni onnistuneempia tuotoksia. Frekvenssi ei tosin voi olla kovin suuri, ettei ala kuulua kitinää ... mutta jos nyt löytyy vaikka oikeellisempia aineksia, niin pakkohan sitä on kokeilla.

Kesällä tein Köyhien ritareiden ohjeella Conchiglioni alle lammas & ricottaa, jota voisin vaikka vannoa Pastanjauhajien kehuneen - en löydä millään, että missä, mutta jos eivät olisi kehuneet, en olisi tehnyt. No, kesällä kävi kuitenkin niin, että .... eeh, nyt on vähän tyhmä olo ... mutta että ... no, lyhyesti sanottuna, en löytänyt mistään conchiglionipastaa, koska en jaksanut kävellä Stokkan Herkkuun asti, ja ostin jotain muuta pastaa joka oli siis huomattavasti pienempää ja näin ollen ihan helkkarin työlästä täytellä.
Nyt voitte nauraa, minä punastun.
Lopputulos oli kyllä taivaallisen hyvää (myös kaksipäiväisistä polttareista palanneen kanssanisäkkään mielestä) joten kun nyt sitten Stokkan Herkussa vihdoin löysin conchiglionia, ajattelin että josko tällä kertaa vähemmällä vaivalla päästäisiin vastaavaan lopputulokseen.

Conchiglioni alle lammas & ricotta

500 g conchiglionipastaa (voi tosiaan tehdä muullakin, jos on yhtä urpo kuin minä)
5 l vettä
rutkasti suolaa

Täyte:

400 g lampaan jauhelihaa (mikään ei ole ikinä täydellistä, ei edes Kampin K-kauppa, joten ostin lehmää)
250 g ricottaa
0,5 rasiaa kirsikkatomskuja
0,5 rasiaa rucolaa (minkä kokoinen on standardi rucolarasia? En tiedä. Käytin sellaisen yrttiruukullisen.)
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Tomaattikastike:

1 prk tomaattimurskaa
2 dl tomaatti passattaa (luulen, että paseerattu tomaatti on sama juttu.)
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 kuivattua punaista tsiliä tai 2 tl chilirouhetta
1 laakerin lehti
1 rkl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä (on tämäkin syy avata viinipullo sunnuntaina)
suolaa ja pippuria

Pinnalle:

1 pussi mozzarellaraastetta (kanssanisäkäs käytti osan minun raasteestani eiliseen lasagneensa. Olisin protestoinut jos en pitäisi miehistä essuissa.)

Ekkana tomaattikastike. Silppua sipulit ja kuullosta niitä öljyssä. Kun sipulit ovat pehmenneet, heitä mukaan chili ja laakerinlehti. Minä murskasin omat piri pirini, 6 kpl. Paista hetki ja lisää loput aineet ja mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta, laske sitten lämpöä ja anna porista rauhassa noin 15 min.

Seuraavaksi kannattaa keittää pasta suolalla maustetussa vedessä. Pastaa kehoitettiin ohjeessa keittämään viitisen minuuttia, eli ei kypsäksi asti. Siivilöi ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä.

Sitten täyte: murenna jauheliha kulhoon noin teelusikan kokoisiksi paloiksi. Kohtele ricottaa samoin. Silppua rucola ja heitä perään. Lohko sitten tomaatit neljään osaan ja kippaa nekin kulhoon. Rouhi päälle rutkasti pippuria ja noin 2 tl suolaa. Kaada päälle oliiviöljyä. Sekoita varovasti isolla lusikalla. Tarkoitus ei ole tehdä täytteestä muusia.

Voitele keskikokoinen uunivuoka (hups unohtui), kaada pohjalle tomaattikastike. Täytä simpukat yksi kerrallaan täytteellä; jokaiseen simpukkaan tulisi tulla tomaattia, juustoa ja lihaa. Laita täytetyt simpukat uuniin. Lopuksi ripottele mozzarella vuoan päälle ja laita 180-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Tai kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut kauniisti.

En tiedä mitä teen väärin, mutta koska meidän taloudesta ei löydy isoa kattilaa (Santa baby...), keitin 500 g pastarasian sisällöstä noin puolet - noin niinkuin aluksi. Mutta se siitten riittikin; siihen mennessä kun pasta oli käytetty, oli käytetty myös melkein kaikki täyte - ja talouden isoimman uunivuoan lähes koko tilavuus. Että jos havaitsette, että puoli kiloa pastaa on liikaa, älkää syyttäkö minua.

Tomaattikeittoa.

2007-12-14T08:42:00.000-08:00

Ymmärsin juuri, että seuraavaksi on tehtävä sipulikeittoa, jotta voin pihistää otsikoksi pätkän Kaisilikossa suhisee -kirjaa - siitä alusta, missä Myyrä huutelee "Sipulikeittoa! Sipulikeittoa!" pilkallisesti, olikos se nyt kaniineille vai kenelle.
En oikein vieläkään tajua, miksi sipulikeiton huutelu on pilkallista, mutta Kaislikossa suhisee on mainio. Sipulikeiton osalta saa valistaa, jos tietää.

(Minä yhdistin ruoan ja lukemisen heti kun opin lukemaan, 23 vuotta sitten.)

No, nyt tehtiin tomaattikeittoa. Talvella keitto tekee hyvää; lämmittää mukavasti.
Toisaalta keitto tuntuu välillä vähän liiankin kevyeltä ruoanpuolelta; sen jälkeen voisi vielä syödä jotain pientä jotta varmasti tulisi lämmin. Esimerkiksi villisian.
Onneksi kalorinkulutus on pientä kun en voi urheilla. Raivostuttavaa.

Keiton ohje on Ruokala.tv:n sivuilta. Siitä tuli kamalan hyvää.

Tomaattikeitto (väitetysti mausteinen, omani oli lempeähkö) (4 annosta)

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä (elän siinä uskossa, että valkosipulin ohjearvot pitää aina kertoa kahdella.)
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua timjamia
1 palko chiliä (taisi mennä kaksi)
2 prk tomaattimurskaa (lempikauppani petti mut jo toiseen kertaan, joten nyt käytin paseerattua tomaattia)
1 rkl hunajaa
4 dl vettä
1 ruukku tuoretta basilikaa
suolaa ja pippuria

Kuutioi sipuli, silppua chili ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy, ja lisää tomaattipyree, sipulit, chili ja timjami. Kuullota hetki (muistin miksen ikinä käytä pikalevyä siinä vaiheessa kun valkosipulit ruskistuivat iloisesti) ja lisää vesi ja tomaattimurska. Keitä 15 minuuttia ja lisää hunaja, suolaa ja mustapippuria. Keitä vielä vähän aikaa ja soseuta keitto. (Väitän, että oma keittoni ei ollut yhtään soseisempaa soseutuksen jälkeen.) Lisää tuoreita basilikanlehtiä lautasille.
Tai vaihtoehtoisesti lorauta päälle hieman Nando'sin tsilikastiketta, jos kaipaat jo vaihtelua tomaattikeiton makuun. Lorauksen suuruuden kannattaa riippua tsilinsietokyvystä. Ovatten tulisia, ne kastikkeet.

Syö hyvässä seurassa, kirjan ääressä tai typerää tositeeveeohjelmaa katsellen.

Syö-nauti-liho-murjota

2007-12-11T08:38:00.000-08:00

Kävin tänään kampaajalla ja - tuntiessani, että repussa oleva kirja on yksinkertaisesti liian kaukana - luin Oliviaa. Siinä kerrottiin uusista dieeteistä (uusimpana nyt tämä kalorienrajoitus joka sopii kaikille jotka haluavat elää taulukossa) ja jotenkin huomion kiinnitti ajatus siitä, miten ruoka ei enää nykyään ole mikään perustarve; syömisestäkin on tullut suurinpiirtein suorittamista. Tai jotenkin sinne päin se meni.

Minähän nyt siis olen nainen, joka Akateemisen kahvilassa sivulle vilkaistessaan luuli, että lähimmän kirjaosaston nimi on "Ravinto ja itseinho", eikä pitänyt asiaa kummallisenakaan. (Myöhemmin kävi ilmi, että jälkimmäinen osa oli "itsehoito".) Tämä ehkä kertoo jotain sellaisesta hieman jakomielitautisesta suhtautumisesta(ni) ruokaan. Eikä varmaan vain minun.
Yksi ehdottomista esikuvistani kertoi, että heidän jääkaapin ovessaan lukee aakkoskirjaimin Syö-Nauti-Liho-Murjota. Minäkin haluan aakkoskirjaimia.

Tällainen jakomielitautisuus ja yleinen pingottaminen on kuitenkin ihan huomattavasti vähentynyt, kun aloin itse laittaa ruokaa. En oikein tiedä, mikä siihen vaikuttaa - onko kyse siitä, että kun tietää mitä syö, voi olla rennommin - vai siitä, että kun ei syö mitään moskaa, voi paremmin, ja hyvinvoivana voi olla rennommin?

Murjotan ruoan takia huomattavan paljon vähemmän kuin ennen. Se on kauhean kivaa. Toisaalta joudun tiskaamaan useammin.

Niin niitä ohjeita. Aiemmin mainostin sienitäytteisiä cannelloneja, joita tehtiin Maijan luona. En muista enää kuollaksenikaan, mistä ohjeen alunperin kaivoin - varmaan jostain blogista. Jos joku tunnistaa omakseen, saa ilmoittautua suurta kunnioitusta varten :)

Cannellonit

20 cannellonirullaa
300-400 g sieniä
1 valikosipulinkynsi
2 dl maitua
1 sipuli
2 tl vehnäjauhoja
tuoreita yrttejä
suolaa, pippuria
juoksevaa margariinia paistamiseen

tomaattikastikkeeseen:

4 tomaattia
puolikas sipuli (Terry Pratchett väittää eräässä kirjassaan, että jokaisella naisella on edelliseltä aterialta jäänyt yli aina puolikas sipuli - riippumatta aterian, sipulin tai naisen koosta. Minulla on aina vain puolikkaita sitruunoita.)
1 valkosipulinkynsi
neljännes tsiliä
1 dl valkoviiniä (toivomuksesta käytettiin kasvislientä)
2 dl tomaattimurskaa
öljyä-suolaa-pippuria-sokeria (en kyllä muista, että olisi laitettu sokeria. Noh..)

Pilko tomaattikastikkeen ainekset ja kuullota ne kattilassa öljyssä. Lisää viini ja keitä viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja soseuta sauvasekoittimella (sekin jäi kyllä tekemättä). Mausta maun mukaan.

Pilppua sienet ja sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne. Mausta, ripottele vehnäjauhot joukkoon ja sekoita. Lisää maito ja keitä kunnes paksunee. Mausta silputuilla tuoreyrteillä.
Täytä cannellonit sieniseoksella - se olikin iloinen perheen yhteinen hetki. (Eli kailotin Maijan auttamaan.) Täyttäminen sujuu IMAO helpoimmin, jos tekee foliosta pienen kupin jolla tukkii cannelloniputken toisen pään. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten askartelimme lusikoilla.
Laita täytetyt cannellonit vuokaan ja kaada päälle puolet tomaattikastikkeesta. (Me laitettiin kaikki, koska ruoka meni suoraan pakastimeen käytyään ensin parvekkeella jäähyllä.) Peitä vuoka alumiinifoliolla ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. (Miksiköhän tuo folio vaaditaan, pohdin minä. Ettei se kuivu, ehdotti Maija. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten otaksuimme paksun juustokerroksen ajavan saman asian.)
Jos et laittanut kaikkea kastiketta, tarjoile ruoka sen kanssa.

Kuvaa ei ole, mutta se näytti muuten hyvältä. Äh tuli nälkä.

Ruokaostoksia

2007-12-10T11:15:00.000-08:00

Tänään oli kaikin puolin kiva ruokaostospäivä, kun satuin löytämään lähimarketista miniluumutomaatteja. Ne ovat tuontitavaraa, mutta siitä huolimatta mainioita - yleensä kyllä tomaattipuolella suosin kotimaisia hiuksianostattavasta kilohinnasta huolimatta.
Seisoin vähän aikaa tomaattihyllyn edessä ja mietin, onko reilua ostaa kuudesta jäljellä olevasta rasiasta neljä.

Päätin, että on, ja siirryin etsimään mantelijauhoa/-jauhetta. Kumpaa nyt sitten onkaan. En löytänyt mantelijauhetta, kun joku konsulentti harhautti mut ostamaan soijapapuja.
Tästä syystä piti siirtyä läheiseen Punnitse & Säästään, jonka oven sisäpuolelle olin kaatunut aiemmin vain kerran - flunssassa, hakemaan suola & viinietikka -sipsejä. Ei siinä mielentilassa huomaa, jos sattuu paratiisiin.

Mutta tänäänpä huomasin. Säilytin itsehillintäni vielä wasabipähkyleiden ja -herneiden kohdalla, mutta sitten tajusin, että siellä myydään Nando's -kastikkeita. Ooh!
Taas piti pohtia: ottaako tulista vai todella tulista? Mutta sitten ymmärsin, että kysymys oli väärin aseteltu ja otin molemmat.

Mantelijauhot käytin näihin Piiskräkkereihin. Niistä tuli ihan sikahyviä.
Kanssanisäkäs tuli kotiin, kun ekka satsi oli ehtinyt sopivasti jäähtyä. Tietää, ruoja, etten oikein pidä mantelista, ja yritti väittää kräkkereiden maistuvan kovasti mantelilta. Että saisi itse syödä ne KAIKKI. Turha toivo.

Capsicum

2007-12-09T05:39:00.000-08:00

Tänään tehtiin Pirikanaa.

Tai no, Kanaa piri piri, mikä on hyvä nimi sekin. Siitä on vaan hankalampi vääntää huonoja vitsejä. Mahdollista onneksi toki.

Piri piri on siis chilipippuri Afrikasta.

Ohje on peräisin Maijan lähettämästä ja suurella ilolla vastaanotetusta Capsicum-vihkosesta, jonka toissijainen tarkoitus voi olla Santa Marian mainosmateriaalina toimiminen, mutta ensisijainen tarkoitus on ehdottomasti auttaa minua toimimaan ylipapittarena chilin temppelissä.
Sitäpaitsi siitä tuli aika hyvää.

Kanaa piri piri 4:lle

4 suurta broilerin koipi-reisipalaa (meillä käytetään säännönmukaisesti rintafileitä. Niin nytkin.)
250 g salottisipulia
2 isoa tomaattia
1 purkki isoja valkoisia papuja (kukaan meillä ei pidä pavuista, joten ne skräpättiin)
1 dl vettä (jos käyttää papuja)
125 g pinaattia (minä tein tupla-annoksen, ja laitoin siihen 100 g pinaattia, ja sitä oli ihan KAUHEASTI)
suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

0,5 sitruunan mehu
0,25 dl öljyä
4 kuivattua piri piriä (laitoin puoltoistakertaisen määrän, ja kanssanisäkäs kitisi ettei oo tarpeeksi tulista.)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja lohko sipulit. Lohko myös tomaatit. Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia. (En ole ihan varma, miten valittu kanan osa vaikuttaa paistoaikaan, mutta kokeilemalla selvinnee.)

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana. (Itse valelin ekan kerran jo ennen kuin laitoin kanat uuniin.)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan niin halutessaaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois. Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan. Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä. Itse lykkäsin koko hoidon kanoineen päivineen tässä vaiheessa uuniin vielä siksi aikaa, että ehdin soseuttaa ohessa valmistuneen tomaattikeiton.

En tiedä mistä aloittaa

2007-12-06T08:50:00.001-08:00

Viime päivinä on tullut laitettua kauheasti ruokaa. Tai oikeastaan ihan normaalisti, koska joka päivä pitää syödä. Ekstrana ehkä piparimuffinssit, joiden reseptin löysin Annalta.
(Niistä tuli hyviä. Hävisivät melko nopeasti. Jätin rusinat pois; jos kysytte mummoltani, hän kyllä kertoo iloisesti miten pienenä leivoin pullia joissa ohut kerros taikinaa ympäröi noin desilitraa rusinoita. Niitä ei syönyt kukaan, en edes minä kun olin yleensä syömisvaiheessa jo pahoinvoiva leipoessa syödyistä rusinoista. Nykyään olen valikoivampi.)

Tanskanmaalla kaivattiin kasvisruokaohjeita, joita vilauttelin aikaisemmin, mutta kirjoitan ne joskus toiste, koska tiistaina tehty Feta-kasvisvuoka oli sitten lopulta aika hyvää. Ohje Ruokala.tv:n sivuilta.

Feta-kasvisvuoka
(4 annosta hyvin nälkäisille, muille enemmänkin)

6 perunaa
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli (laitoin 2 koska sipuli on hyvää. Ja vastaavasti itse asiassa vaan 1,5 zucchinia.)
tuoretta basilikaa
öljyä-suolaa-pippuria

Ja fetakastikkeeseen:

0,5 l maitua
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
150 g fetaa (laitoin 200 g koska fetaa ei myydä 150 g paketeissa.)
suolaa ja pippuria
ripaus muskottipähkinää (mulla ei ollut.)

Viipaloi potut, kesäkurmitsat ja sipuli. Kuullota pannulla (meillä meni paistamiseksi) ja mausta suolalla ja pippurilla.
Viipaloi tomskut myös.

Sitten kastikkeeseen. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Anna jauhojen kypsyä hetki ja lisää maito koko ajan sekoittaen. Tai siis suorastaan vatkaten. Kuumenna - edelleen sekoittaen - kunnes kiehahtaa. Hauduta 5 min. Ohjeessa ei sanottu, pitääkö haudutuksenkin aikana vatkata kuin hullu, mutta minä vatkasin kun en luota maitojuttuihin oikein. Ota kattila hellalta haudutuksen jälkeen ja lisää fetajuusto, joka oli tosiaan näppärä hienontaa haarukalla. Mausta. (Suolaa vain tarvittaessa.)

Lado vihanneksia vuokaan ja lisää basilikanlehtiä kerrosten väliin. Vuoan olisi ehkä hyvä olla voideltu. Vaan jos unohtuu, hyvää tulee silti. Kaada päälle kastike ja laita 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Itse unohdin harhautettuna vuoan uuniin 45 minuutiksi, mutta ei se sille ainakaan pahaa tehnyt.

Lihaa + nuud.

2007-12-03T11:36:00.000-08:00

Kanssanisäkäs oli ilmeisesti useamman päivän epäluuloisesti pakastimessa (siis pakastimella käydessään, ei se hirveästi pakastimessa istu, ahaha) tökkinyt rasioita, jotka oli merkattu informatiivisesti tekstillä "lihaa + nuud.". Tänään sitten valistin, että kyseessä on liha-kasviskastike ja nuudeleita kaveriksi.
En tiedä, mitä monsieur odotti löytävänsä - vissiin raa'an pihvin nuudeleilla kuorrutettuna.

Lihaa + nuud. teki vissiin kuitenkin kauppansa, kun tänään kotiuduttuani sain kuulla, että aika hyvältä maistui. Kanssanisäkkäällä on rehellis-kiitollinen (ja ehkä ihanvähän kiusallinenkin) tapa sanoa melkoisen suoraan myös, jos ei maistunut, joten tulkitsin palautteen jotakuinkin kiitosvirreksi.

Ohje on peräisin Ruoka-aika -kirjasta. Jälleen yksi äidin toiveikkaista lahjoista (vuodelta 2003), ja nyt - tai siis viime tiistaina, kun tein lihaa + nuud. pakkaseen - ensi kerran käytössä. Päätynee toisenkin kerran käyttöön.

Naudanlihaa ja kasviksia itämaiseen tapaan

400g naudan sisäfilettä (itse olin pihillä päällä ja ostin paahtopaistisuikaleita)
1 punainen chili
pala tuoretta inkivääriä
1 sipuli
2 kevätsipulin vartta (eli toinen tavallinen sipuli, ellei joku kohta kerro mulle, missä niitä kevätsipuleita kasvaa tähän aikaan vuotta)
100g sokeriherneitä (käytin pakastettuja)
3 rkl öljyä
suolaa, mustapippuria

Maustekastike:

2 tl vasikanfondia
2 rkl sherryviinietikkaa (jos käsien ja ostoskorin kantokapasiteetti loppuu kaupassa etikkahyllyllä, kuten minulle kävi, punaviinietikka tmvs. käy ihan hyvin. Minä en osaa käyttää ostoskärryjä; ne on tarkoitettu äideille ja isille.)
3 rkl soijaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl fariinisokeria (omani oli kivettynyt ja siitä sai hädin tuskin ruokalusikallisen raavittua kokoon. Toinen ruokalusikallinen oli hunajaa.)
1 rkl perunajauhoja
1 dl vettä

Suikaloi lehmä. Poista chilistä siemenet ja viipaloi se. Älä hiero silmiä. Kuori ja viipaloi inkivääri. Kuori ja silppua sipulit ja huuhtele sokeriherneet.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Kiehauta tsiliä ja inkivääriä öljyssä. Lisää liha, kypsennä kolmisen minuuttia tjsp. Lisää sipulit ja anna tekeytyä (mitä se edes tarkoittaa? Että voit rauhassa unohtaa keittiön hetkeksi?) pari minuuttia. Lisää sokeriherneet. Kaada päälle kastike ja anna maustua vähän aikaa.
Lisää halutessasi suolaa ja mustapippuria.

Keitin lisukkeeksi ohuita riisipikanuudeleita, koska ne olivat ainoita joihin kaloreiden laskentaan tottunut sydämenikin suostui taipumaan. (Tässä taloudessa ruoka ei ole aina pelkästään iloinen asia.) Ohjeen mukaan tehtynä tuli neljä satsia ruokaa, ja kaikki meni saman tien pakkaseen - toimii myös evässafkana.

Pakastin täyteen

2007-12-02T08:54:00.000-08:00

Viikonloppuna kävin Maijan luona Jyväskylässä.

Maijan luona on aina kiva käydä: siihen liittyy hyvin monta asiaa, kuten se, että hyvässä yhteisymmärryksessä voidaan syödä piparitaikinaa ja vetäytyä päivälevolle ja käydä divareissa ja olla ymmärtämättä elokuvia.
Tällä kertaa pääsin tutustumaan keittiöön, kun tarkoituksena oli täyttää pakastin.
Toisten keittiöihin on mielenkiintoista tutustua, kysymysten ollessa muotoa "Onksulla alumiinifoliota / toista leikkuulautaa / kantta tälle kasarille / aavistustakaan, mihin se pippuri hävisi?" eikä muotoa "Kuka idiootti on kätkenyt desilitramitan ja minne? Kas, täällähän se onkin, omilla jäljilläni."

Tehtiin neljää ruokaa; ja suolaisia muffinsseja, jotka tarttuivat vuokiin ja saivat mut lopullisesti toteamaan että leipuriksi en ole syntynyt.
Viikonlopun tuloksena syntyi kuitenkin:

Sieni-kasvislasagnea
Sieni-perunacurrya
Sienitäytteisiä canneloneja
Linssimuhennosta (johon ei tullut sieniä)
Ja kaiken lisäksi Maija pyöräytti vielä satsin soijarouhepyöryköitä.

Olin luvannut etsiä reseptit, ja se oli muuten minulle vähän haasteellista kun toiveena oli kasvisruoka. Reseptivalikoimasta voidaankin päätellä, että ainoa tuntemani lihankorvike porkkanan lisäksi ovat sienet, ja porkkanoita ymmärrän vain uunissa kypsennetyssä muodossa.
Soijarouhepyörykät olivat muuten Maijan reseptivalikoimasta.

Sieni-perunacurryn ohje on peräisin Basic cooking -kirjasta, jonka äiti on minulle joskus toiveikkaana ostanut. (Nyt, kun olen alkanut laittaa ruokaa, on keittokirjojen virta tyrehtynyt. Go figure.)

Sieni-perunacurry
4:lle

750 g pieniä perunoita, kiinteämpää sorttia (osan perunoista voi korvata porkkanoilla tai kukkakaalilla)
500 g osterivinokkaita (vaihtoehtoisesti herkkusieniä. Itse en ikinä löydä mistään osterivinokkaita, vain kuningatarostereita, jotka ehkä ovat sama asia tai sitten eivät. Hyviä ovat kuitenkin.)
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua
4 rkl oliiviöljyä
pippuria
3 sellerinvartta (Maijan kanssa olimme myös hyvässä yhteisymmärryksessä siitä, ettei selleriä tarvita)
nippu kevätsipuleita (joita on kiusallisen hankala löytää syksyisin)
muutama mieto punainen chili, tuore tai säilötty (tietysti voi laittaa tulisenkin, jos tykkää tsilistä, mutta uskokaa minua - habanero on liian tulinen)
1 rkl currytahnaa maun mukaan. Tällä kerralla käytettiin ainoaa lähimarketista löytynyttä, joka tuoksui enemmän curryjauheelta kuin mikään toinen tapaamani currytahna.
persiljaa

Keitä perunat, ei kuitenkaan muusiksi.
Putsaa sienet ja pilko niitä hieman. Sekoita murskatut valkosipulinkynnet oliiviöljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin kanssa ja marinoi sieniä. (Marinoidut sienet ovat tosi hyviä, mutta kannattaa olla syömättä kaikkia tässä vaiheessa.)
Putsaa ja viipaloi sellerit, paitsi jos olet jo heittänyt niillä vesilintua. Pilko sipulit ja chilit, silppua persilja. Kun perunat ovat kypsiä, viipaloi ne - ja kuori, jos et ole jo kuorinut.
Kuumenna öljy isolla paistinpannulla tai wokissa. Paista ensin sipulia ja selleriä noin minuutin ajan. Itse yleensä heitän chilit mukaan tässä vaiheessa, koska ne ovat kuitenkin samassa kasassa kuin sipulit. Lisää sitten sienet pienissä erissä - tai jos olet yhtä kärsimätön kuin minä, etkä tiedä miten asioita työnnetään wokkipannun reunalle ilman, että ne kierivät sieltä alas, yhdessä isossa erässä.
Lisää perunalohkot ja ja sekoita. Lisää currytahna ja paista vielä pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele pinnalle persiljaa.

Unohdin ottaa kuvan. Tuoksu oli kyllä aika hyvä.

korianteria

Aika aikaa kutakin

Nappikahvia, anyone?

Karkkia

Villasukat, punaviiniä ja juustotäytteisiä pekoniin käärittyjä chilejä

Meta

Kaalisalaatti

Onnelliset överit

Suklaatia

Tunnustuksia ja Chicago

Spaghettia amatricelaiseen tapaan

Nälissään ei muista ottaa kuvaa

Limelohi

Risottoa

Juustokakku

And now for something completely different.

Munakoisoja

Arkistojen kätköistä

Lihapullia!

Sain vihdoinkin kokattua

Etan^H^H^H^HSalamahaaste

Ruokaan liittymätöntä asiaa

Kalkkunaa, vihdoin

Cool as a cucumber

Flunssassa

Mansikkakeitto

Jos laiskottaa, on Veripalvelussa kiva makoilla

Regressio

Liikaa kanaa! Liikaa kanaa!

Haastetonnikalaa

Helppo ja helpompi

Kysymys: Miten pysyä hereillä Euroviisujen ajan?

Kesäkuntoon

Ulkona

Ei lapsille eikä heikkohermoisille

Terveellis-maukasta, tai ainakin maukasta

Sitruunaa, enemmän sitruunaa

Alkuruoka!

Lehtitilaus

Tabbouleh

Oodi Tabascolle

Nuudeleita

Muhennos

Kolmen kaalin gratiini

Lempiruokaa

Parasta ikinä

Nauriksia

Pastaa

Ilmastonmuutosvaikutus

Toisen kerran

Tomaattikeittoa.

Syö-nauti-liho-murjota

Ruokaostoksia

Capsicum

En tiedä mistä aloittaa

Lihaa + nuud.

Pakastin täyteen