Meillä ei usein tehdä pastaa arkisin, lähinnä siksi, että vilkaisu minkä tahansa pastapussin ravintosisältötaulukkoon saa mut liikuttumaan kyyneliin asti. Tästä syystä pasta on lomien ja viikonloppujen ruokaa.

Niin myös äitini mielestä, joka esitti vienon välipäiväntoivomuksen siitä, että a. ruokapöydästä löytyisi pastaa ja b. pastan tekemisen suorittaisi joku muu kuin em. äiti.

Tässä välissä on syytä mainita, että hieman jännitti ruveta kokkaamaan omalle äidilleen, joka on kuitenkin keittiöjumalatar.
Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, paitsi että alkukodissa ihmisiä pyöri jaloissa totuttua enemmän.

Ohjeeseen törmäsin ensi kerran Oulussa, jonne on selvästi kannattavaa tehdä ruokaturismillisia reissuja. Alkuperästä en sen kummemmin tiedä, pastaan on yleensä viitattu sen kaveripariskunnan nimillä, joiden keittiöön minulla on vieläkin ikävä.

Sanotaan nyt vaikka, että Välipäivän pastaa
(4:lle nälkäiselle, sopivasti viriteltynä 6:lle joilla ei ole niin kova nälkä)

• n. 0,5 kg kanaa (rintafileitä)
• 1-2 sipulia
  
• 2-3 tomaattia
• 1 sitruuna
• 200 g fetaa
• pyhä ruoanlaiton kolminaisuus: öljyä-suolaa-pippuria
  
• tagliatellea

Suikaloi kana, silppua sipuli ja kuutioi tomaatit. Purista sitruunasta mehut ja kuutioi feta. Lyö napakasti kauhalla sormille kaikkia, jotka yrittävät napsia fetaa tässä vaiheessa. Ruskista kana öljyssä ja kaada pannulle perään sipulit (kokkiohjelmatyyliin jostain nätistä kiposta, avot.) Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää tomaatit ja sitruunamehua - vähän oman maun mukaan. Itse lorautan yleensä kaiken, mitä yhdestä sitruunasta irtoaa. Mausta suolalla (kevyesti, feta kun on muistikuvani mukaan aika suolaista) ja pippurilla ja anna muhia vähän aikaa.

Keitä seuraksi pasta. Havaitse, kuten minä joka kerta erikseen havaitsen, että pastan keittämisen olisi voinut aloittaa aikaisemminkin. (Otaksun, että alkukotini liesi toimii niin, että levyn alla istuu joku pieni tonttu joka lämmittää levyä sytkärillä. Mikään muu ei selitä veden kiehumisnopeutta. Tai siis hitautta.) (Ja tuskin se kastikkeen pidempi muhiminen sille pahaakaan tekee.)

Kun pasta alkaa olla valmiinpuoleista, esim. siis jo kattilassa, laita feta kastikkeen sekaan ja anna muhia vielä vähän aikaa.

Kastike ei ehkä ole kuvauksellisinta ikinä - eikä siitä nyt kuvaa tietenkään olekaan - mutta muutoin hyvää.

Meillä on pakastin niin täynnä ruokaa, ettei sinne mahdu enää oikein mitään. Ja kohta kutsuu alkukoti joulunviettoon, joten varastoon kokkaaminen tuntuu vähän turhaltakin.
Mutta hirveästi tekisi mieli tehdä jotain. Tarjosin jo äidillekin, että voisin vaikka leipoa jotain kun menen sinne, mutta äiti pontevasti esteli, mistä tulin hieman alakuloiseksi.

Ruoka kuitenkin jatkuvasti kiinnostaa; lisäksi olen löytänyt itsestäni hyvin orastavan ekologisen ajattelijan. Tähän vaikuttaa osaksi se, että olen päässyt johonkin kuluttajapaneeliin jäseneksi ja se puolestaan tarkoittaa sitä, että saan kirjata ostamistani maitopurkeista ja soijapapupusseista ja jauhelihoista ja kaikesta ylös KAIKEN, mutta vihanneksista myös sen, ovatko kotimaista tai luomua. Tämä ehkä vähän herätti miettimään sitä, miten kuluttaa ja mihin.
Luultavasti kuluttajapanelointiakin enemmän tähän ekologisuuden puuskaan vaikuttaa luomutomaattien parempi maku.

(Omia ostotottumuksia on muuten kiinnostava tarkkailla. Olen sitäpaitsi hillittömän ylpeä siitä, ettei eineksiä ole tullut ostettua.)

Orastava ekologinen ajattelija -minäni oli iloinen myös luettuaan eilen Hesarin verkkosivuilta, että kasvisten syönnin lisäksi ruoan ympäristövaikutuksia voi vähentää myös tekemällä paljon ruokaa kerralla, pakastamalla ja käyttämällä mikroa.

Tässähän on oltu ihan ekologisuuden huipentumia siitä asti kun ... no, kun aloin laittaa ruokaa. Huutomerkki! Ja kaikki vaan oman laiskuuden ja joskus lapsuudessa päähän iskostuneiden tehokkuus- ja säästöoppien vuoksi.
Meillä lähes kaikki ruoka menee suoraan pakastimeen, ja ruokaa myös tehdään kunnon perhesatseissa. Tähän vaikuttaa hyvän lounaspaikan puute töin läheltä mutta myös se, etten yleensä jaksa todellakaan kokata mitään joka päivä. Ainakaan nälkäisenä. Töiden jälkeen tekee välillä tiukkaa, että ylipäänsä jaksaa nostaa haarukan ääntä kohti.

Niin että. Aion kulkea koko päivän rinta rottingilla ja leuka pystyssä. Aloitin sitä vähän jo eilen, että kaikki varmasti huomaavat.

Seuraavaksi aion mennä tutkimaan omaa vesijalanjälkeäni.

Alkukodissa saa aina olla varma siitä, että minkään kulinaristisen ihmeen ääressä ei tarvitse toiste syödä itseään tylsämieliseksi.
Äiti ei moisista uusinnoista piittaa.
Minä kyllä teen mielelläni toiseenkin kertaan koekeittiöni onnistuneempia tuotoksia. Frekvenssi ei tosin voi olla kovin suuri, ettei ala kuulua kitinää ... mutta jos nyt löytyy vaikka oikeellisempia aineksia, niin pakkohan sitä on kokeilla.

Kesällä tein Köyhien ritareiden ohjeella Conchiglioni alle lammas & ricottaa, jota voisin vaikka vannoa Pastanjauhajien kehuneen - en löydä millään, että missä, mutta jos eivät olisi kehuneet, en olisi tehnyt. No, kesällä kävi kuitenkin niin, että .... eeh, nyt on vähän tyhmä olo ... mutta että ... no, lyhyesti sanottuna, en löytänyt mistään conchiglionipastaa, koska en jaksanut kävellä Stokkan Herkkuun asti, ja ostin jotain muuta pastaa joka oli siis huomattavasti pienempää ja näin ollen ihan helkkarin työlästä täytellä.
Nyt voitte nauraa, minä punastun.
Lopputulos oli kyllä taivaallisen hyvää (myös kaksipäiväisistä polttareista palanneen kanssanisäkkään mielestä) joten kun nyt sitten Stokkan Herkussa vihdoin löysin conchiglionia, ajattelin että josko tällä kertaa vähemmällä vaivalla päästäisiin vastaavaan lopputulokseen.


Conchiglioni alle lammas & ricotta

• 500 g conchiglionipastaa (voi tosiaan tehdä muullakin, jos on yhtä urpo kuin minä)
• 5 l vettä
• rutkasti suolaa

Täyte:

• 400 g lampaan jauhelihaa (mikään ei ole ikinä täydellistä, ei edes Kampin K-kauppa, joten ostin lehmää)
• 250 g ricottaa
• 0,5 rasiaa kirsikkatomskuja
• 0,5 rasiaa rucolaa (minkä kokoinen on standardi rucolarasia? En tiedä. Käytin sellaisen yrttiruukullisen.)
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja mustapippuria

Tomaattikastike:

• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 dl tomaatti passattaa (luulen, että paseerattu tomaatti on sama juttu.)
• 1 sipuli
• 4 valkosipulinkynttä
• 2 kuivattua punaista tsiliä tai 2 tl chilirouhetta
• 1 laakerin lehti
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä (on tämäkin syy avata viinipullo sunnuntaina)
• suolaa ja pippuria

Pinnalle:

• 1 pussi mozzarellaraastetta (kanssanisäkäs käytti osan minun raasteestani eiliseen lasagneensa. Olisin protestoinut jos en pitäisi miehistä essuissa.)
  

Ekkana tomaattikastike. Silppua sipulit ja kuullosta niitä öljyssä. Kun sipulit ovat pehmenneet, heitä mukaan chili ja laakerinlehti. Minä murskasin omat piri pirini, 6 kpl. Paista hetki ja lisää loput aineet ja mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta, laske sitten lämpöä ja anna porista rauhassa noin 15 min.

Seuraavaksi kannattaa keittää pasta suolalla maustetussa vedessä. Pastaa kehoitettiin ohjeessa keittämään viitisen minuuttia, eli ei kypsäksi asti. Siivilöi ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä.

Sitten täyte: murenna jauheliha kulhoon noin teelusikan kokoisiksi paloiksi. Kohtele ricottaa samoin. Silppua rucola ja heitä perään. Lohko sitten tomaatit neljään osaan ja kippaa nekin kulhoon. Rouhi päälle rutkasti pippuria ja noin 2 tl suolaa. Kaada päälle oliiviöljyä. Sekoita varovasti isolla lusikalla. Tarkoitus ei ole tehdä täytteestä muusia.

Voitele keskikokoinen uunivuoka (hups unohtui), kaada pohjalle tomaattikastike. Täytä simpukat yksi kerrallaan täytteellä; jokaiseen simpukkaan tulisi tulla tomaattia, juustoa ja lihaa. Laita täytetyt simpukat uuniin. Lopuksi ripottele mozzarella vuoan päälle ja laita 180-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Tai kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut kauniisti.

En tiedä mitä teen väärin, mutta koska meidän taloudesta ei löydy isoa kattilaa (Santa baby...), keitin 500 g pastarasian sisällöstä noin puolet - noin niinkuin aluksi. Mutta se siitten riittikin; siihen mennessä kun pasta oli käytetty, oli käytetty myös melkein kaikki täyte - ja talouden isoimman uunivuoan lähes koko tilavuus. Että jos havaitsette, että puoli kiloa pastaa on liikaa, älkää syyttäkö minua.

Ymmärsin juuri, että seuraavaksi on tehtävä sipulikeittoa, jotta voin pihistää otsikoksi pätkän Kaisilikossa suhisee -kirjaa - siitä alusta, missä Myyrä huutelee "Sipulikeittoa! Sipulikeittoa!" pilkallisesti, olikos se nyt kaniineille vai kenelle.
En oikein vieläkään tajua, miksi sipulikeiton huutelu on pilkallista, mutta Kaislikossa suhisee on mainio. Sipulikeiton osalta saa valistaa, jos tietää.

(Minä yhdistin ruoan ja lukemisen heti kun opin lukemaan, 23 vuotta sitten.)

No, nyt tehtiin tomaattikeittoa. Talvella keitto tekee hyvää; lämmittää mukavasti.
Toisaalta keitto tuntuu välillä vähän liiankin kevyeltä ruoanpuolelta; sen jälkeen voisi vielä syödä jotain pientä jotta varmasti tulisi lämmin. Esimerkiksi villisian.
Onneksi kalorinkulutus on pientä kun en voi urheilla. Raivostuttavaa.

Keiton ohje on Ruokala.tv:n sivuilta. Siitä tuli kamalan hyvää.


Tomaattikeitto (väitetysti mausteinen, omani oli lempeähkö) (4 annosta)

• 2 sipulia
• 2 valkosipulinkynttä (elän siinä uskossa, että valkosipulin ohjearvot pitää aina kertoa kahdella.)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl tomaattipyreetä
• 2 tl kuivattua timjamia
• 1 palko chiliä (taisi mennä kaksi)
• 2 prk tomaattimurskaa (lempikauppani petti mut jo toiseen kertaan, joten nyt käytin paseerattua tomaattia)
• 1 rkl hunajaa
• 4 dl vettä
• 1 ruukku tuoretta basilikaa
• suolaa ja pippuria
  

Kuutioi sipuli, silppua chili ja murskaa valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy, ja lisää tomaattipyree, sipulit, chili ja timjami. Kuullota hetki (muistin miksen ikinä käytä pikalevyä siinä vaiheessa kun valkosipulit ruskistuivat iloisesti) ja lisää vesi ja tomaattimurska. Keitä 15 minuuttia ja lisää hunaja, suolaa ja mustapippuria. Keitä vielä vähän aikaa ja soseuta keitto. (Väitän, että oma keittoni ei ollut yhtään soseisempaa soseutuksen jälkeen.) Lisää tuoreita basilikanlehtiä lautasille.
Tai vaihtoehtoisesti lorauta päälle hieman Nando'sin tsilikastiketta, jos kaipaat jo vaihtelua tomaattikeiton makuun. Lorauksen suuruuden kannattaa riippua tsilinsietokyvystä. Ovatten tulisia, ne kastikkeet.

Syö hyvässä seurassa, kirjan ääressä tai typerää tositeeveeohjelmaa katsellen.

Kävin tänään kampaajalla ja - tuntiessani, että repussa oleva kirja on yksinkertaisesti liian kaukana - luin Oliviaa. Siinä kerrottiin uusista dieeteistä (uusimpana nyt tämä kalorienrajoitus joka sopii kaikille jotka haluavat elää taulukossa) ja jotenkin huomion kiinnitti ajatus siitä, miten ruoka ei enää nykyään ole mikään perustarve; syömisestäkin on tullut suurinpiirtein suorittamista. Tai jotenkin sinne päin se meni.

Minähän nyt siis olen nainen, joka Akateemisen kahvilassa sivulle vilkaistessaan luuli, että lähimmän kirjaosaston nimi on "Ravinto ja itseinho", eikä pitänyt asiaa kummallisenakaan. (Myöhemmin kävi ilmi, että jälkimmäinen osa oli "itsehoito".) Tämä ehkä kertoo jotain sellaisesta hieman jakomielitautisesta suhtautumisesta(ni) ruokaan. Eikä varmaan vain minun.
Yksi ehdottomista esikuvistani kertoi, että heidän jääkaapin ovessaan lukee aakkoskirjaimin Syö-Nauti-Liho-Murjota. Minäkin haluan aakkoskirjaimia.

Tällainen jakomielitautisuus ja yleinen pingottaminen on kuitenkin ihan huomattavasti vähentynyt, kun aloin itse laittaa ruokaa. En oikein tiedä, mikä siihen vaikuttaa - onko kyse siitä, että kun tietää mitä syö, voi olla rennommin - vai siitä, että kun ei syö mitään moskaa, voi paremmin, ja hyvinvoivana voi olla rennommin?

Murjotan ruoan takia huomattavan paljon vähemmän kuin ennen. Se on kauhean kivaa. Toisaalta joudun tiskaamaan useammin.

Niin niitä ohjeita. Aiemmin mainostin sienitäytteisiä cannelloneja, joita tehtiin Maijan luona. En muista enää kuollaksenikaan, mistä ohjeen alunperin kaivoin - varmaan jostain blogista. Jos joku tunnistaa omakseen, saa ilmoittautua suurta kunnioitusta varten :)

Cannellonit

• 20 cannellonirullaa
• 300-400 g sieniä
• 1 valikosipulinkynsi
• 2 dl maitua
• 1 sipuli
• 2 tl vehnäjauhoja
• tuoreita yrttejä
• suolaa, pippuria
• juoksevaa margariinia paistamiseen

tomaattikastikkeeseen:

• 4 tomaattia
• puolikas sipuli (Terry Pratchett väittää eräässä kirjassaan, että jokaisella naisella on edelliseltä aterialta jäänyt yli aina puolikas sipuli - riippumatta aterian, sipulin tai naisen koosta. Minulla on aina vain puolikkaita sitruunoita.)
• 1 valkosipulinkynsi
• neljännes tsiliä
• 1 dl valkoviiniä (toivomuksesta käytettiin kasvislientä)
• 2 dl tomaattimurskaa
• öljyä-suolaa-pippuria-sokeria (en kyllä muista, että olisi laitettu sokeria. Noh..)

Pilko tomaattikastikkeen ainekset ja kuullota ne kattilassa öljyssä. Lisää viini ja keitä viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska ja soseuta sauvasekoittimella (sekin jäi kyllä tekemättä). Mausta maun mukaan.

Pilppua sienet ja sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne. Mausta, ripottele vehnäjauhot joukkoon ja sekoita. Lisää maito ja keitä kunnes paksunee. Mausta silputuilla tuoreyrteillä.
Täytä cannellonit sieniseoksella - se olikin iloinen perheen yhteinen hetki. (Eli kailotin Maijan auttamaan.) Täyttäminen sujuu IMAO helpoimmin, jos tekee foliosta pienen kupin jolla tukkii cannelloniputken toisen pään. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten askartelimme lusikoilla.
Laita täytetyt cannellonit vuokaan ja kaada päälle puolet tomaattikastikkeesta. (Me laitettiin kaikki, koska ruoka meni suoraan pakastimeen käytyään ensin parvekkeella jäähyllä.) Peitä vuoka alumiinifoliolla ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. (Miksiköhän tuo folio vaaditaan, pohdin minä. Ettei se kuivu, ehdotti Maija. Mutta Maijalla ei ollut foliota, joten otaksuimme paksun juustokerroksen ajavan saman asian.)
Jos et laittanut kaikkea kastiketta, tarjoile ruoka sen kanssa.

Kuvaa ei ole, mutta se näytti muuten hyvältä. Äh tuli nälkä.

Tänään oli kaikin puolin kiva ruokaostospäivä, kun satuin löytämään lähimarketista miniluumutomaatteja. Ne ovat tuontitavaraa, mutta siitä huolimatta mainioita - yleensä kyllä tomaattipuolella suosin kotimaisia hiuksianostattavasta kilohinnasta huolimatta.
Seisoin vähän aikaa tomaattihyllyn edessä ja mietin, onko reilua ostaa kuudesta jäljellä olevasta rasiasta neljä.

Päätin, että on, ja siirryin etsimään mantelijauhoa/-jauhetta. Kumpaa nyt sitten onkaan. En löytänyt mantelijauhetta, kun joku konsulentti harhautti mut ostamaan soijapapuja.
Tästä syystä piti siirtyä läheiseen Punnitse & Säästään, jonka oven sisäpuolelle olin kaatunut aiemmin vain kerran - flunssassa, hakemaan suola & viinietikka -sipsejä. Ei siinä mielentilassa huomaa, jos sattuu paratiisiin.

Mutta tänäänpä huomasin. Säilytin itsehillintäni vielä wasabipähkyleiden ja -herneiden kohdalla, mutta sitten tajusin, että siellä myydään Nando's -kastikkeita. Ooh!
Taas piti pohtia: ottaako tulista vai todella tulista? Mutta sitten ymmärsin, että kysymys oli väärin aseteltu ja otin molemmat.

Mantelijauhot käytin näihin Piiskräkkereihin. Niistä tuli ihan sikahyviä.
Kanssanisäkäs tuli kotiin, kun ekka satsi oli ehtinyt sopivasti jäähtyä. Tietää, ruoja, etten oikein pidä mantelista, ja yritti väittää kräkkereiden maistuvan kovasti mantelilta. Että saisi itse syödä ne KAIKKI. Turha toivo.

Tänään tehtiin Pirikanaa.

Tai no, Kanaa piri piri, mikä on hyvä nimi sekin. Siitä on vaan hankalampi vääntää huonoja vitsejä. Mahdollista onneksi toki.

Piri piri on siis chilipippuri Afrikasta.

Ohje on peräisin Maijan lähettämästä ja suurella ilolla vastaanotetusta Capsicum-vihkosesta, jonka toissijainen tarkoitus voi olla Santa Marian mainosmateriaalina toimiminen, mutta ensisijainen tarkoitus on ehdottomasti auttaa minua toimimaan ylipapittarena chilin temppelissä.
Sitäpaitsi siitä tuli aika hyvää.

Kanaa piri piri 4:lle

• 4 suurta broilerin koipi-reisipalaa (meillä käytetään säännönmukaisesti rintafileitä. Niin nytkin.)
• 250 g salottisipulia
• 2 isoa tomaattia
• 1 purkki isoja valkoisia papuja (kukaan meillä ei pidä pavuista, joten ne skräpättiin)
• 1 dl vettä (jos käyttää papuja)
• 125 g pinaattia (minä tein tupla-annoksen, ja laitoin siihen 100 g pinaattia, ja sitä oli ihan KAUHEASTI)
• suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

• 0,5 sitruunan mehu
• 0,25 dl öljyä
• 4 kuivattua piri piriä (laitoin puoltoistakertaisen määrän, ja kanssanisäkäs kitisi ettei oo tarpeeksi tulista.)

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja lohko sipulit. Lohko myös tomaatit. Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia. (En ole ihan varma, miten valittu kanan osa vaikuttaa paistoaikaan, mutta kokeilemalla selvinnee.)

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana. (Itse valelin ekan kerran jo ennen kuin laitoin kanat uuniin.)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan niin halutessaaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois. Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan. Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä. Itse lykkäsin koko hoidon kanoineen päivineen tässä vaiheessa uuniin vielä siksi aikaa, että ehdin soseuttaa ohessa valmistuneen tomaattikeiton.

Viime päivinä on tullut laitettua kauheasti ruokaa. Tai oikeastaan ihan normaalisti, koska joka päivä pitää syödä. Ekstrana ehkä piparimuffinssit, joiden reseptin löysin Annalta.
(Niistä tuli hyviä. Hävisivät melko nopeasti. Jätin rusinat pois; jos kysytte mummoltani, hän kyllä kertoo iloisesti miten pienenä leivoin pullia joissa ohut kerros taikinaa ympäröi noin desilitraa rusinoita. Niitä ei syönyt kukaan, en edes minä kun olin yleensä syömisvaiheessa jo pahoinvoiva leipoessa syödyistä rusinoista. Nykyään olen valikoivampi.)

Tanskanmaalla kaivattiin kasvisruokaohjeita, joita vilauttelin aikaisemmin, mutta kirjoitan ne joskus toiste, koska tiistaina tehty Feta-kasvisvuoka oli sitten lopulta aika hyvää. Ohje Ruokala.tv:n sivuilta.

Feta-kasvisvuoka
(4 annosta hyvin nälkäisille, muille enemmänkin)

• 6 perunaa
• 2 kesäkurpitsaa
• 1 sipuli (laitoin 2 koska sipuli on hyvää. Ja vastaavasti itse asiassa vaan 1,5 zucchinia.)
• tuoretta basilikaa
• öljyä-suolaa-pippuria

Ja fetakastikkeeseen:

• 0,5 l maitua
• 2 rkl voita
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 150 g fetaa (laitoin 200 g koska fetaa ei myydä 150 g paketeissa.)
• suolaa ja pippuria
• ripaus muskottipähkinää (mulla ei ollut.)

Viipaloi potut, kesäkurmitsat ja sipuli. Kuullota pannulla (meillä meni paistamiseksi) ja mausta suolalla ja pippurilla.
Viipaloi tomskut myös.

Sitten kastikkeeseen. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Anna jauhojen kypsyä hetki ja lisää maito koko ajan sekoittaen. Tai siis suorastaan vatkaten. Kuumenna - edelleen sekoittaen - kunnes kiehahtaa. Hauduta 5 min. Ohjeessa ei sanottu, pitääkö haudutuksenkin aikana vatkata kuin hullu, mutta minä vatkasin kun en luota maitojuttuihin oikein. Ota kattila hellalta haudutuksen jälkeen ja lisää fetajuusto, joka oli tosiaan näppärä hienontaa haarukalla. Mausta. (Suolaa vain tarvittaessa.)

Lado vihanneksia vuokaan ja lisää basilikanlehtiä kerrosten väliin. Vuoan olisi ehkä hyvä olla voideltu. Vaan jos unohtuu, hyvää tulee silti. Kaada päälle kastike ja laita 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Itse unohdin harhautettuna vuoan uuniin 45 minuutiksi, mutta ei se sille ainakaan pahaa tehnyt.

Kanssanisäkäs oli ilmeisesti useamman päivän epäluuloisesti pakastimessa (siis pakastimella käydessään, ei se hirveästi pakastimessa istu, ahaha) tökkinyt rasioita, jotka oli merkattu informatiivisesti tekstillä "lihaa + nuud.". Tänään sitten valistin, että kyseessä on liha-kasviskastike ja nuudeleita kaveriksi.
En tiedä, mitä monsieur odotti löytävänsä - vissiin raa'an pihvin nuudeleilla kuorrutettuna.

Lihaa + nuud. teki vissiin kuitenkin kauppansa, kun tänään kotiuduttuani sain kuulla, että aika hyvältä maistui. Kanssanisäkkäällä on rehellis-kiitollinen (ja ehkä ihanvähän kiusallinenkin) tapa sanoa melkoisen suoraan myös, jos ei maistunut, joten tulkitsin palautteen jotakuinkin kiitosvirreksi.

Ohje on peräisin Ruoka-aika -kirjasta. Jälleen yksi äidin toiveikkaista lahjoista (vuodelta 2003), ja nyt - tai siis viime tiistaina, kun tein lihaa + nuud. pakkaseen - ensi kerran käytössä. Päätynee toisenkin kerran käyttöön.

Naudanlihaa ja kasviksia itämaiseen tapaan

• 400g naudan sisäfilettä (itse olin pihillä päällä ja ostin paahtopaistisuikaleita)
• 1 punainen chili
• pala tuoretta inkivääriä
• 1 sipuli
• 2 kevätsipulin vartta (eli toinen tavallinen sipuli, ellei joku kohta kerro mulle, missä niitä kevätsipuleita kasvaa tähän aikaan vuotta)
• 100g sokeriherneitä (käytin pakastettuja)
• 3 rkl öljyä
• suolaa, mustapippuria

Maustekastike:

• 2 tl vasikanfondia
• 2 rkl sherryviinietikkaa (jos käsien ja ostoskorin kantokapasiteetti loppuu kaupassa etikkahyllyllä, kuten minulle kävi, punaviinietikka tmvs. käy ihan hyvin. Minä en osaa käyttää ostoskärryjä; ne on tarkoitettu äideille ja isille.)
• 3 rkl soijaa
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 2 rkl fariinisokeria (omani oli kivettynyt ja siitä sai hädin tuskin ruokalusikallisen raavittua kokoon. Toinen ruokalusikallinen oli hunajaa.)
• 1 rkl perunajauhoja
• 1 dl vettä

Suikaloi lehmä. Poista chilistä siemenet ja viipaloi se. Älä hiero silmiä. Kuori ja viipaloi inkivääri. Kuori ja silppua sipulit ja huuhtele sokeriherneet.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Kiehauta tsiliä ja inkivääriä öljyssä. Lisää liha, kypsennä kolmisen minuuttia tjsp. Lisää sipulit ja anna tekeytyä (mitä se edes tarkoittaa? Että voit rauhassa unohtaa keittiön hetkeksi?) pari minuuttia. Lisää sokeriherneet. Kaada päälle kastike ja anna maustua vähän aikaa.
Lisää halutessasi suolaa ja mustapippuria.

Keitin lisukkeeksi ohuita riisipikanuudeleita, koska ne olivat ainoita joihin kaloreiden laskentaan tottunut sydämenikin suostui taipumaan. (Tässä taloudessa ruoka ei ole aina pelkästään iloinen asia.) Ohjeen mukaan tehtynä tuli neljä satsia ruokaa, ja kaikki meni saman tien pakkaseen - toimii myös evässafkana.

Viikonloppuna kävin Maijan luona Jyväskylässä.

Maijan luona on aina kiva käydä: siihen liittyy hyvin monta asiaa, kuten se, että hyvässä yhteisymmärryksessä voidaan syödä piparitaikinaa ja vetäytyä päivälevolle ja käydä divareissa ja olla ymmärtämättä elokuvia.
Tällä kertaa pääsin tutustumaan keittiöön, kun tarkoituksena oli täyttää pakastin.
Toisten keittiöihin on mielenkiintoista tutustua, kysymysten ollessa muotoa "Onksulla alumiinifoliota / toista leikkuulautaa / kantta tälle kasarille / aavistustakaan, mihin se pippuri hävisi?" eikä muotoa "Kuka idiootti on kätkenyt desilitramitan ja minne? Kas, täällähän se onkin, omilla jäljilläni."

Tehtiin neljää ruokaa; ja suolaisia muffinsseja, jotka tarttuivat vuokiin ja saivat mut lopullisesti toteamaan että leipuriksi en ole syntynyt.
Viikonlopun tuloksena syntyi kuitenkin:

• Sieni-kasvislasagnea
  
• Sieni-perunacurrya
• Sienitäytteisiä canneloneja
  
• Linssimuhennosta (johon ei tullut sieniä)
• Ja kaiken lisäksi Maija pyöräytti vielä satsin soijarouhepyöryköitä.
  

Olin luvannut etsiä reseptit, ja se oli muuten minulle vähän haasteellista kun toiveena oli kasvisruoka. Reseptivalikoimasta voidaankin päätellä, että ainoa tuntemani lihankorvike porkkanan lisäksi ovat sienet, ja porkkanoita ymmärrän vain uunissa kypsennetyssä muodossa.
Soijarouhepyörykät olivat muuten Maijan reseptivalikoimasta.

Sieni-perunacurryn ohje on peräisin Basic cooking -kirjasta, jonka äiti on minulle joskus toiveikkaana ostanut. (Nyt, kun olen alkanut laittaa ruokaa, on keittokirjojen virta tyrehtynyt. Go figure.)

Sieni-perunacurry
4:lle

• 750 g pieniä perunoita, kiinteämpää sorttia (osan perunoista voi korvata porkkanoilla tai kukkakaalilla)
  
• 500 g osterivinokkaita (vaihtoehtoisesti herkkusieniä. Itse en ikinä löydä mistään osterivinokkaita, vain kuningatarostereita, jotka ehkä ovat sama asia tai sitten eivät. Hyviä ovat kuitenkin.)
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 2 rkl sitruunamehua
• 4 rkl oliiviöljyä
• pippuria
• 3 sellerinvartta (Maijan kanssa olimme myös hyvässä yhteisymmärryksessä siitä, ettei selleriä tarvita)
• nippu kevätsipuleita (joita on kiusallisen hankala löytää syksyisin)
• muutama mieto punainen chili, tuore tai säilötty (tietysti voi laittaa tulisenkin, jos tykkää tsilistä, mutta uskokaa minua - habanero on liian tulinen)
• 1 rkl currytahnaa maun mukaan. Tällä kerralla käytettiin ainoaa lähimarketista löytynyttä, joka tuoksui enemmän curryjauheelta kuin mikään toinen tapaamani currytahna.
  
• persiljaa

Keitä perunat, ei kuitenkaan muusiksi.
Putsaa sienet ja pilko niitä hieman. Sekoita murskatut valkosipulinkynnet oliiviöljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin kanssa ja marinoi sieniä. (Marinoidut sienet ovat tosi hyviä, mutta kannattaa olla syömättä kaikkia tässä vaiheessa.)
Putsaa ja viipaloi sellerit, paitsi jos olet jo heittänyt niillä vesilintua. Pilko sipulit ja chilit, silppua persilja. Kun perunat ovat kypsiä, viipaloi ne - ja kuori, jos et ole jo kuorinut.
Kuumenna öljy isolla paistinpannulla tai wokissa. Paista ensin sipulia ja selleriä noin minuutin ajan. Itse yleensä heitän chilit mukaan tässä vaiheessa, koska ne ovat kuitenkin samassa kasassa kuin sipulit. Lisää sitten sienet pienissä erissä - tai jos olet yhtä kärsimätön kuin minä, etkä tiedä miten asioita työnnetään wokkipannun reunalle ilman, että ne kierivät sieltä alas, yhdessä isossa erässä.
Lisää perunalohkot ja ja sekoita. Lisää currytahna ja paista vielä pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja ripottele pinnalle persiljaa.

Unohdin ottaa kuvan. Tuoksu oli kyllä aika hyvä.